perjantai 20. marraskuuta 2009

Kangasta ja lankaa

Tulevan peliprojektin taustamatskutyön nimissä olen salaa itseltänikin alkanut pohdiskella taas uutta turnyyripukua. Tai en oikeastaan vain pohdiskella, sillä aiheutin itselleni kevyen mittaluokan talouskatastrofin ostamalla kyseistä projektia varten reilut viisi metriä harmaaraidallista pukuvillasekoitetta. Ei mun pitänyt Eurokankaaseen käymään ollenkaan eikä varsinkaan hankkia mitään tuollaista, mut hups vaan, niin nyt kuitenkin kävi. Ajatuksena olisi tehdä alemman yhteiskuntaluokan siisti kävelypuku, sen pidemmälle en ole visioinnissani vielä edennyt.

Vähän samaan tyyliin kuin vanha punainen pukuni, josta olen valitettavasti "kasvanut" ulos jo jonkin aikaa sitten. Muitakin vanhoja pukuja, joihin en enää mene sisään mitenkään päin, on kaapissa koko joukko. En oikein tiedä, mitä niillä pitäisi tehdä: useimmista ei huvittaisi luopua, kaikkia ei varmasti voi modata uusiksi kuten vanhaa empire-pukuani, mutta hölmöä niitä on vain seisottaakin. Ehkä niidenkin päivä vielä koittaa, tavalla tai toisella, vaikka sitä päivää, jolloin pienenisin vaikkapa vuoden 2001 mittoihini, tuskin tulemme näkemään.

Kun nyt aloitin tämän merkinnän hamstrauksella, voin myös päättää siihen: rakas tätini oli viime viikolla Islannissa mukanaan Lett Lopi -langan hankintapyyntö. Aina tarjouksiin tarttuva täti innastui melko lailla kuullessaan, että lanka maksoi tuolla synnyinmaassaan vain neljänneksen Suomen hinnoista, ja toi sitten lopulta mulle kahtatoista eri väristä lankaa, 100 g kutakin. Neulakinnasprojekteiltani ei näköjään pariin vuoteen sitten lopu lanka...

maanantai 16. marraskuuta 2009

Voi taivahan talikynttilät!

Tänään uusi yritys talikynttilöiden parissa, ja tällä kertaa jopa tuloksia. Kävin perjantaina Mäntsälässä Hannu Vainion pienteurastamolla, mikä oli jo seikkailu sinänsä. Kanssani samaan aikaan sattui paikalle parikymmenpäinen lammaslauma, joka sittemmin pääsi hengestään silmieni edessä. Enpä ollut ennen nähnyt minkään kalaa isomman kuolevan. Hämmentävää oli se, miten lampaat pysyivät koko tilanteen läpi yllättävän rauhallisina. Naudat ja siat kuulemma kiljuvat paljon enemmän, sitä ei välttämättä huvittaisi katsella.

Teurastamokäynnin tuloksena meillä oli sitten tänään käytössämme viisi kiloa pehmeähköä ihraa, selkeästi eri tavaraa kuin edellisen yrityksen silava. Tästäkin jäi roippeita (wobli-wobli oli aika osuva nimitys), mutta tämä tavara suli kuitenkin paistumisen sijaan kattilalla hiljaisella tulella lämmitettäessä. Kuragen tapaan (kiitos linkistä, Elina!) lisäsimme sulaan rasvaan hiukkasen alunaa, ja seokseen päätyi myös hyvin pieni määrä astioissa valmiina ollutta mehiläisvahaa.

Sulaa rasvaa valupöntössä. K. Salmelainen 2009.

Laitoimme pöntön eristetynnyriin samaan tapaan kuin mehiläisvahankin kanssa. Tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut ehkä niin hyvä idea, koska kiehuvana kaadettu rasva ja samanlämpöinen vesi olivat talikynttilänvalantaan selkeästi liian kuumia - vasta kun olimme jäähdytelleet astiaa jonkin aikaa ovea auki pitäen, alkoivat pikku kynttilämme kasvaa kokoa. Homma oli vieläkin hitaampaa kuin vahan kanssa, ja sulatusprosessissa haju vähän äklö, mutta muutaman pienen talikynttilän saimme kuitenkin aikaan ihan samalla kastamistekniikalla kuin vaha- ja steariinikynttilöidenkin tapauksessa. Polttokokeita tehdään varmaan vasta torstaina, palataan sitten asiaan :)



Kynttiläiset olivat pitkään kovin laihoja. J. Sahramaa 2009.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Vahakynttilöitä

Syksy on ollut mulle käsityörintamalla hyvin hiljaista aikaa, kuten blogipäivitysten vähäisyydestäkin näkyy. Olen enimmäkseen tehnyt töitä, joihin ei ole sisältynyt työnäytöksiä, ja vähällä vapaa-ajallakin on intoa näpertelyyn ollut harvinaisen vähän. Vähän olen jaksanut neuloa yksiä joululahjakintaita erinäisissä kokouksissa, mutta siinä viimeisten kuukausien aikaansaaminen onkin.

Muutama viikko sitten tehtiin sentään Karon kanssa Glimsissä kastamalla mehiläisvahakynttilöitä, kun hommaa piti kokeilla ennen joulukuun työnäytöstä: Karo ei ollut tehnyt kastettuja kynttilöitä koskaan aiemmin, ja mullakin edellisestä kerrasta oli huomattavasti aikaa. Kuten muistelinkin, kynttilänteko oli oikein mukavaa hommaa, ja mehiläisvaha haisi oikein hyvälle.

Sulatimme levyinä hankitun mehiläisvahan isomman kattilan sisään asetettuun pikkukattilaan tehdyssä vesihauteessa, homma oli yllättävän hidasta mutta toimi muuten hyvin. Kastaminen suoritettiin korkeassa pläkkipeltiastiassa, joka oli asetettu heinillä vuorattuun puusaaviin lämmön säilyttämiseksi. Astian pohjalle laitettiin melkein kiehuvan kuumaa vettä, jonka päälle kaadettiin reilun viiden sentin kerros sulaa vahaa. Useimmat konsultoiduista ohjeista varoittivat vahan roiskumisesta jos vesi on liian kylmää, joten emme kokeilleet moista. Vaha jää siis tosiaan kellumaan kuuman veden pinnalle, ja kynttilä muodostuu sitä hitaasti langan ympärille keräämällä. Alla kannattaa olla vettä riittävän syvälti, jotta kynttilöihin saa jonkin verran pituutta.

Kynttilän sydämet teimme puuvillalangasta kiertämällä, ja ainakin äskeisen polttokokeen perusteella kaksisäikeinen sydän toimii ihan hyvin. Sinooperista tms. saisi toki myös valmista sydänlankaa, mutta siitä saa maksaa ihan oikeaa rahaa. Sydänlangat kiepautettiin leveähkön puuriman ympärille, kastettiin kertaalleen sulaan vahaan ja suoristettiin melkein jäähtyneinä tönköiksi.

Varsinainen työ tapahtui sitten kutakin kynttiläsatsia vuorollaan dipatessa muiden odotellessa sillä aikaa kahden tuolin välissä jäähtyen ja kuivuen. Liian lämpimänä kynttilää ei kannata kastaa uudelleen, muuten edellinenkin kerros lähinnä sulaa pois eikä kynttilä kasva yhtään. Kynttilöiden alapäihin kasvavaa sydämetöntä vahamassaa lypsettiin silloin tällöin vähän jäähtyneenä pois.

Karo kastaa kynttilätikkua.

Kun vaha alkoi selkeästi jäähtyä muodostaen kynttilöiden pinnalle enemmän kökköä kuin kauniita kerroksia, päätimme pitää lounastauon. Tämä oli sikäli virhe, että reilun puolen tunnin jälkeen kuuman veden ja uuden sulan vahan lisääminenkään eivät enää auttaneet: massa oli liian kylmää siihen, että olisimme saaneet enää kaunista pintaa aikaiseksi. Valmiisiin kynttilöihin tulikin melko rustiikkinen ulkomuoto, mikä ei kuitenkaan meitä haitannut. Vahan vähenemisen näki varsin selvästi siitä, miten kerros pinnalla muuttui läpinäkyväksi. Periaatteessa kuumaa vahaa olisi siis tosiaan pitänyt voida lisätä, mutta me annoimme astiassa jo valmiiksi olleen veden ja vahan jäähtyä liikaa. Kokonaan jäähtymisen jälkeen astiaan ei jäänyt vahaa juuri yhtään.

Kynttilät viimeisen kastokerran jälkeen.

Tänään koepoltossa mehiläisvahakynttilämme toimivat oikein hyvin. Samaa ei voi sanoa yrityksestämme tehdä tänään vielä perinteisempiä talikynttilöitä: onnistuimme sekä paistamaan että keittämään lihakauppiaalta ostettua eläinrasvaa (ehkä silavaa?), mutta sulamaan emme sitä saaneet. Ei onnistunut kattilassa sinällään, ei vesihauteessa eikä suoraan vedessä keittäessä - sen sijaan me molemmat vaatteinemme haisemme ihan käristyneeltä läskisoosilta. Jos pomo suo vielä yhden kokeilukerran, täytyy koittaa ehtiä hakea teurastamolta oikeaa pehmeää ihraa. Samalla voisi ehkä poimia mukaansa pari kivaa pientä lammasta... Ikään kuin niitä olisi muka aikaa jossain välissä parkita. Ohhoh.