tiistai 17. huhtikuuta 2012

Mekkojuttuja, osa 1

Muistatteko viimekesäisen mekkokriisin? No nyt on taas uuden aika. Completorium-larp lähestyy, eikä mulla suoralta kädeltä ole mitään sellaista päällepantavaa, jossa olla 1230-luvun sistersiläisnunna. Lisäksi myöhästyin parhaasta villakangassesongista, eikä sopivaa kangasta ihan helpolla ole löytynytkään - ainakaan sellaista, jonka Anu olisi itselleen halunnut. Suunnittelimme nimittäin, että mä olisin voinut ommella mekon ja Anu maksaa siitä, ja saada sen sitten pelin jälkeen itselleen. Joitakin värejä toki löytyy, mutta kuvalähteitä löytyy vain siniseen, ruskeaan tai harmaaseen mekkoon pukeutuneista nunnista. Mikä siis eteen? En ihan oikeasti vielä tiedä. Sen sijaan ajattelin kertoa parista aiemmasta, viimeisen vuoden sisään valmistuneesta mekosta.

Ikäjärjestyksessä: marjapuuronpunaisen, ohuesta villakankaasta tehdyn päällysmekon valmistaminen alkoi ensin, ja päättyi myöhemmin. Sen piti alunperin noudatella Herjolfnes 1b-tyyppiä, josta saanee mielikuvan I. Marc Carlsonin mainioilta sivuilta. Käytin Medieval Garments Reconstructed -kirjan kaavaa, mutta leikkasin palat aika väljiksi. Varsinaiset muutokset alkoivat kuitenkin vasta, kun en ehtinytkään ommella mekkoa kasaan ennen lähtöä Visbyyn viime elokuussa. Ja kun ompelin sitä automatkalla, huomasin pakkaussähläyksessä hukanneeni hihapalat jonnekin. Salme henkisenä tukenani päätinkin sitten tehdä hihattoman päällyspuvun. Näin jälkikäteen mekon esikuvaksi voi päättää vaikka tällaisen Codex Manesse -kuvan 1300-luvun alusta.

Hitto, olisi sittenkin pitänyt osallistua röyhelöhuntukurssille. Vai riittääkö, jos hankkii pienen koiran? Kanin? Hillerin? Kuvalähde: Wikimedia Commons.

 Mekkoa tehdessä halusin harjoitella käsinompelun tekniikoita - kuten olen jo monta kertaa todennut, se ei ole suurten intohimojeni kohde, mutta käsinompelun jälki ON todella eri näköistä kuin koneella tehty, ja ajan myötä harrastuspiirien standardien noustua sillä on alkanut olla yhä enemmän väliä. Yksi aiempien käsinompeluprojektieni kompastuskivistä on ollut liian paksun lanka: tämän punaisen päällyspuvun kanssa käytin pitkiin saumoihin ja helman kääntämiseen ohuehkoa mutta vahvaa, Puolasta ostettua pellavaista ompelulankaa. Pään- ja kädenteiden sekä saumavarojen huolittelut tein puolestaan kankaasta puretuilla langoilla. Kaikkien ompelutekniikoiden lähteenä oli yllämainittu Medieval Garments Reconstructed, ja näitä saumatyyppejä käytetty Grönlannin Herjolfnesista löydetyissä vaatteissa.

Etupisto ja katesauma. Piirrokset: K. Salmelainen 2011.

Kaikki pitkät sisäsaumat on ommeltu yksinkertaisesti etupistoilla, ja huoliteltu sitten käätämällä molemmat saumavarat samalle puolelle ja ompelemalla niiden yli yksi pistorivi kankaasta puretulla langalla. Olkasaumat ovat tukevampaa katesaumaa, ja ommeltu kokonaan kankaasta puretulla langalla. Pään- ja kädentiet on huoliteltu ompelemalla ensin etupistorivi mekon sisäpuolelle taitetun kankaan taitteen puoleiseen reunaan, ja sitten tekemällä pikkuisia luotospistoja itse kankaan reunaan. Tämä oli jossain määrin aikaavievää, mutta lopputulos on erittäin siisti. Kuva löytyy kirjasta, mulla ei sellaista valitettavasti ole.



 Käden- ja päänteiden ompelujälki sisäpuolelta. Kuva: J. Sahramaa 2012.


 ...ja ulkopuolelta. Kuva: J. Sahramaa 2012.

 Pystysuunnassa mekon pitkiä sisäsaumoja, vaakasuunnassa helma. Kuva: J. Sahramaa 2012.


Oikealle puolelle näkyy lähinnä pieniä pistonjälkiä kankaan värisellä langalla. Kuva: J. Sahramaa 2012.
 
Mekkoa siis tein Visbyn keskiaikaviikolle viime elokuussa, ja käytinkin sitä siellä, muttei se suinkaan valmiiksi ehtinyt tulla - viimeiset helmakäänteet ompelin vasta alkuvuodesta 2012 eräässä käsityöillassa ystävän luona. Valmiina sitä ei ole koskaan vielä käytettykään, mutta helmasta kääntämättä ja saumoja huolittelemattakin se palveli hyvin aurinkoisessa mutta tuulisessa Gotlannissa. Siellä oli meinaan hämmästyttävän kylmää elokuun päivien kauneudesta huolimatta. Ja jos musta on jotain asiallisia poseerauskuvia, niin en ole niitä ainakaan saanut käsiini. No, näistä ei ainakaan näy keskeneräiset ompeleet.

  Herraseura Visbyssä oli selvästi ihailtavaa... Kuva: H. Vahtikari 2011

 ...paitsi välillä vähemmän. Kuva: H. Vahtikari 2011

Merivesi oli kylmää, ja pohkeetkin näkyvät, hui! Kuva: H. Vahtikari 2011

Kuten kuvista huomaa, huntukriisini on ratkennut vain osittain. Muttei hätää, nunnaksi pukeutuminen vaatii sekä sen alusmyssyn että leukaliinan, joita en viime kesänä koskaan saanut aikaiseksi. Täältä siis tullaan, siveät hiuslaitteet, varokaa vaan!

Raivasin jo eilen olkkariin vähän lattiatilaa mahdollista kankaanleikkuuoperaatiota varten - kuten todettua, mulla ei ole riittävää määrää sopivaa kangasta, mutta yksi pala, joka ehkä saattaisi kikkailemalla riittää... Ja pari sellaista takkivillaa, jotka ovat liian paksuja ja silmäänsattuvan rumia, mutta ajavat asiansa, jos mikään muu ei auta. Ja sitten sellainen tosi nätti harmaalla murrettu luonnonvalkoinen villakangas, josta tulisi aika kiva mekko - ostin sen ihan vahingossa ollessani etsimässä oikeanväristä villaa. Paha vaan, että flunssa on kaatunut sekä mut että Jukan sängynpohjalle, tai ehkä konkreettisemmin sohvalle. Hunnun päärmeiden ompelu ja matkailudokumenttien katselu sujuu ihan hyvin, ja tässä koneellakin jaksaa istua. Ehkä se leikkuukin, jos ei kauheasti riehu.

1 kommentti:

paholaisentyota kirjoitti...

Tuommoisen pienen röyhelökruunun saa kyllä tehtyä ilmankin huntukurssia, mun omasta löytyy vähän kuvia ja ohjeita täältä: http://paholaisentyota.livejournal.com/5632.html. Myöhemmin tosin lyhensin päähinettä niin, että suora, tuettu osuus on n. 5 cm ja röyhelö n. 2 cm. Lyhyemmässä, Maciejowskille uskollisemmassa mallissa päälaki tosin näkyy, mutta eipä tuota alkuperäistä kuvitusta voi syyttää anatoomisesti korrektiksi. Kuva löytyy tämän päivityksen lopusta: http://paholaisentyota.livejournal.com/9811.html.

Tämä on ainakin helppo päälaite siirryttäessä kohti aikuisen naisen huntuviritelmiä, jos sinnepäin on joskus pakko mennä.