Kangaspuiden pauketta ja kääreitä säärille

Tämän kesän teemana ovat selkeästi pitkäaikaisprojektit: sain viime viikolla vihdoin kudottua loppuun pienissä salonkikangaspuissani vasta vuoden hengailleen harmaan pellavaloimen. Jo viime lokakuussa kuvittelin, että loimi valmistuu turhan nopsaan, mutta olin silloin todella optimistinen. Joulukaudeksi taitettiin puut kokoon ja jemmattiin ne takahuoneeseen, keväällä aloitin uudelleen, ja nyt kesällä olen jatkanut aina silloin tällöin ehtiessäni. Ja joka kerta olen katsonut, että ihan vähänhän tuota enää on, ihan kohta se on valmis... Eikä ole ollut. Ennen kuin perjantaina, vihdoin. Tänään pitäisi tsekata, mitä loimea puista ottaessa pitikään huomioida, ja tehdä se sitten viimeistään iltapäivästä. Huomenna Helena on taas töissä, ja voimme luultavasti alkaa laittaa uutta loimea puihin. Tai tämä on ainakin suunnitelmani, toivottavasti ei tällä kertaa aivan liian optimistinen... :)

Salonkikangaspuut ja pellavakangas, vihdoin finaalissa. (Kuvat: J. Sahramaa 2012)

Kutominen on parhaimmillaan tosi mukavaa puuhaa, riittävän monotonista siihen, että ajatukset saavat laukata vapaasti. Tuvassa onkin täytynyt pitää paperia ja kynää mukana, että on voinut kirjata syntyneet ideat ylös ennenkuin ne on ehtinyt uudelleen unohtaa. Kutominen on ollut hyvä myös sellaisiin iltapäivän hetkiin, kun ajatus ei kulje mihinkään ja tuntuu, ettei mitään järkevää saa aikaiseksi: viileässä, hämärässä tuvassa on ollut rauhallista istua. Puhumattakaan siitä, miten paljon asiakkaita kiinnostaa nähdä ja kuulla, miten kangas syntyy.

Seuraava loimii laitettiin alulle jo viime viikolla. Tarkoitus olisi kutoa säärisiteitä (tai -kääreitä) Kaarinan muinaispuvun päivitetyn ohjeen mukaisesti: sen esikuvana ovat Kirkkomäen rautakauden loppupuolelle ajoittuvasta kalmistosta, erittäin rikkaasta naisenhaudasta 27 löytyneet säärisiteet. Kyseessä ei siis ole sama hauta 1, johon Kaarinan muinaispuku muuten perustuu. Säärisiteiden jäänteitä on löytynyt myös Virosta jostakin rautakautisesta kalmistoista. Valmiilla siteillä olisi tarkoitus korvata talvikäytössä epäautenttiset villasukkahousut helmojen alla, ja sellaiset sopisivat hyvin myös Jukan vihreiden pussihousujen seuraksi.

Säärisideloimi tallinvintin luomapuissa.

Kaarinan puvun ohjeet on päivittänyt Eeva Moisio tekstiiliartisaanin lopputyönään: Turun sanomat kirjoitti aiheesta vuonna 2007. Niiden mukaisesti tilasin loimilangaksi Pirtin kehräämöstä luonnonvalkoista kampalankaa, jonka tex on 70x2 - kyseessä on kudontakäyttöön varsin ohut mutta kuitenkin kerrattu, sileäpintainen lanka. Yhden säärisideparin loimilangan menekiksi on ilmoitettu 140 g, siitä pitäisi saada 8,2-metrinen loimi eli kaksi 3,4 metriä pitkää ja 11 cm leveää säärisidettä. Tilasin lankaa riittävästi kolmeen pariin, mutta nyt uskalsimme kerralla luoda vain 16-metrisen loimen. Hirvitti, että tukille kääriessä kapean loimen lankaa on vaikea saada tasaiselle kireydelle - tiedä sitten, kuinka realistinen tämä pelko oikeastaan oli.

Helena laskee lankoja.

Kuteeksi ohjeessa ehdotetaan Pirtin karstalankaa tex 180x2, menekki 120g, mutta mun tarkoituksenani on käyttää itse värttinällä kehrättyä yksisäikeistä, ohuehkoa villaa. Ajatus olisi kutoa toiset siteet vaalealla ja toiset tummalla kuteella - molempia lankoja on jo muutama pienehkö vyysti odottelemassa, mutta lisää täytynee vielä pyöritellä työn edistyessä.

Keskellä loimi Pirtin vaaleaa kampalankaa, itse kehrätyt kuteet ympärillä. Vaaleanharmaa lanka on ahvenanmaanlammasta, tumma suomenlampaan villaa.

Säärikääreiden sidos on murtotoimikas, jollaista en ole koskaan aiemmin kangaspuihin luonut. Tässä ohjeessa on vielä sellainen jippo, että alkuperäislöytöä seuraten ohjeeseen on ujutettu pieni virhe - yhdessä kohtaa murtotoimikkaan kuvio ei olekaan symmetrinen. Yritimme nyt lisätä sen verran lankoja, että jäljestä tulisi symmetristä murtotoimikasta. Jos kutoisin ennallistusta nimeomaan Kaarinan säärisidelöydöstä, tekisin sen toki tuon virheen kanssa, mutta nyt on tarkoitus kutoa ylipäänsä säärisiteitä rautakautisia malleja noudatellen. Pidän todennäköisempänä, että alkuperäisten siteiden kutoja ei ollut tarkoittanut työtään epäsymmetriseksi, eli kyseessä olisi virhe - varmuutta tästä tuskin koskaan saamme. Onnistuiko korjausyrityksemme, on vielä toistaiseksi mun käsityskykyni ulottumattomissa. Nähtäväksi jää.

Kunhan harmaa loimi on otettu pois puista, se täytyy ensimmäiseksi pestä, ja sitten on mahdollisuus arvioida, onko kangas riittävän pehmoista vaatetuskäyttöön. Puissa se tuntui hyvinkin karhealta, mutta pellava toisaalta pehmenee jokaisessa pesussa. Aiemmin työväenopiston kurssilla kutomani valkoinen pellava pääsi juhannuksena vihdoin työn alle, kun huolittelin katkeilleet loimet ja leikkasin kankaasta uuden alusmekon palaset. Aika karkean kankaan ompeleminen on vielä kesken, eli senkin käyttökokeet saavat odottaa vielä hetken aikaa. Sitten on vielä keltainen, palttinasidoksinen villakangaskin odottelemassa... Mutta ehkä vielä joku päivä sitten yksi vaatekerta kokonaan itse kudotuista kankaista, käsin ommeltuna toki.

Mekon palaset mökin lattialla. Kankaan hieman nafti pituus johti askarteluun palasten muodon kanssa.

Nyt meinaa loppua päivä kesken, mutta huomenna on onneksi uusi. Tosin nähtäväksi jää, miten kauan huomenna ehtii kangaspuiden äärellä viettää, kun varsinaisen työnäytöksen aiheeksi on puolestaan suunniteltu värjäystä. Vaan ei kai tässä ole kiire, kun pellavaloimenkin kanssa vierähti vain vuosi :)

Päivän linkki: säärikääreiden kutomista Kangastuksia-blogissa.