Vihreän pellavatunikan ripittäytyminen

Väsätessäni jälleen kerran viime tipassa jo maksettua tilaustyötä mietiskelin tänään kuulemaani dosentti Rankaman isoäidin viisautta: Mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla tehdyksi kunnolla. Leikkasin tunikanpaloja hämärässä tilassa kiireellä ja huolimattomasti, ommella surauttelin vauhdilla kasaan ja sain huomata, että vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen on täysin mahdollista mokata kainalokiilojen kanssa ja ommella hihan sijasta paidan takakappale putkiloksi. Neulakossa pohdiskeltiin vastikään ompelukoneen käytön vaikutusta siihen, miten erilaiset kohdat tulevat ommelluiksi. Itse mietin huolettomasti leikellessäni, miten nykyisestä näkökulmastani surkean pienet tilkut olisivat itse toimitettujen pellavan kylvön, kitkemisen, korjuun, kuivattamisen, riipimisen, liottamisen, uudelleenkuivattamisen, loukuttamisen, lihtaamisen, sukimisen, kehräämisen ja kutomisen jälkeen melko arvokasta tavaraa. Ei tekisi mieli leikellä vähän sieltä sun täältä ja korjailla sitten matkan varrella.

Toisaalta mietin myös sitä, miten varhempien itse kankaiden järkevimpiä leikkuutapoja ei ole välttämättä yksinkertaista soveltaa nykyisiin jokseenkin standardilevyisiin ostokankaisiin. Ilman omaa kokemusta ja maalaisjärkeä suurempaa lähdettä olettaisin, että 150 cm on käsinkudottuna hankalan leveää jo vaakakangaspuissa, pystypuista puhumattakaan. Vakuuttelen itselleni, että jos jossain vaiheessa ryhdistäydyn ja tartun itse kudottuihin kankaisiini, niiden kanssa ainakin teen kaiken ajatuksella ja kunnolla. Suunnittelusta viimeistelyyn saakka. Lupaan :)

Ratkojan ollessa muuton jäljiltä teillä tietymättömillä käytin purkamiseen keväällä taottuja keritsimiä, jotka puolestaan ovat malliesimerkki siitä, miten saksissa ei ole niinkään olennaista terävyys kuin terien kulma suhteessa toisiinsa. Haaveilen marraskuun alun työkalutaontakurssista Kuggomissa ja vielä ainakin yksien saksien väsäämisestä - nyt olisi kohtuullinen käsitys siitä, miten homman olisi voinut tehdä niin paljon paremmin. Niin, ja päivän iloinen uutinen on se, että Neulakkoon linkatessani tajusin, missä kaikki kadonneiksi luullut ompeluneulani oikein ovat: Saltvikissa lahjaksi saamani neulakotelohan ne tietysti pitää sisällään. Onni sinänsä, kun huomenna pitäisi vielä saada tuon onnettoman vihreän tunikan helmat ja hihansuut käännettyä.