L-H:n teksti kirvoitti ajattelemaan muinaismuodin vaihteluita niin kauan sitten kuin historianelävöittäjienkin parissa. Jälkimmäisten keskuudessa uutuudet leviävät tapahtumasta toiseen, kun joku on tehnyt jotakin uudenlaista kivaa ja muut haluavat itselleen jotain vastaavaa. Juuri nyt kuuminta hottia lähipiirissäni lienevät lammastakit ja silkkikaftaanit, joista täälläkin on ehtinyt olla puhetta.
Valtsun lammastakki Hiiden hirven hiihdossa. (Kuva: J. Sahramaa 2011)
Viime vuosien histel-muoti-ilmiöitä ovat olleet myös naisten takit. Susien piirissä kai ensimmäinen valmistui Rotan vuoteen ja edusti valkoista, mordvalaisvaikutteista mallia. Mä tein omani vähän myöhemmin, ja nyt niitä on kai tulossa taas jokunen lisää Riazania vasten. Myös birkalaistyylisiä takkeja on nähty.
Käytämme valkoista takkia. (Kuva: V. Aspö 2008)
Kesämuoti on usein levinnyt Saltvikin viikinkimarkkinoilla, joissa on perinteisesti ollut todella kuuma ja pellavavaatteilla käyttöä.
Jossain vaiheessa tuntui siltä, että jokainen muotitietoinen mies esiintyi kesän markkinoilla pussihousuissa ja piippalakissa, ilman paitaa tietysti.
Julle Kokkilassa. Munniharput ovat aina muodissa. (Kuva: N. Hynninen 2008)Kesän 2009 kuuminta muotia oli pitää neulakinnaspipoa ja piippalakkia päällekkäin, jälkimmäinen kallellaan niin, että alempi näkyy. Jäin siihen käsitykseen, että se oli jonkinlainen räppijuttu.
Joni. (Kuva N. Talvela 2009)
Konsta (ja muodin suhteen välinpitämätön Sportti). (Kuva N. Talvela 2009)Mun yritykseni uudistaa kampausmuotia samana kesänä eivät saavuttaneet yhtä laajaa suosiota.
Helmikeesi. (Kuva N. Talvela 2009)Vielä on epäselvää, onnistuuko Karo päähinemuodin suhteen paremmin.
Rouva hyvä, päässänne on jättimäinen siira. (Kuva: N. Hynninen 2010)Tämä kaikki on toki paitsi erinomaisen hauskaa myös äärimmäisen luonnollista, koska juuri näin muoti toimii. Ja on varmasti toiminut aiemminkin, erilaisten sosiaalisten tilaisuuksien ja kaupankäynnin yhteydessä vaikutteet nimenomaan ovat levinneet. Jos autenttisuusvasaraa kuitenkin haluttaisiin alkaa heilutella, löytyisi sille kyllä töitä muualtakin kuin siirojen liiskamisen parista. Esimerkiksi tuollainen takki on erinomaisen käytännöllinen päällysvaate, erityisesti yhdistettynä vain alusmekkoon ja esiliinaan. Jotka L-H muuten mainitsee Euran kalmistolöytöaineistojen keskeisimmiksi naisenvaatteiksi: vaippahameen käytöstä kertovat olkasoljet ja ketjulaitteet olivat nuoremmalla rautakaudella selkeästi harvinaisempia kuin spiraalikoristeisten esiliinojen jäänteet.
Takeista löytyy myös esimerkkejä naapurimaista ja erityisesti kansanpuvuista, mutta mun tietooni ei vielä yhtään naisten takiksi tulkittua suomalaista löytöä ole tullut. Toisaalta en ole perehtynyt aiheeseen mitenkään erityisesti, ja jos naisten birkalaistakkikin perustuu lähinnä siihen, että kupurasolkien lisäksi ruotsalaishaudoista on löytynyt rinnan keskeltä sellainen solki, joka voisi sopia takkia kiinnittämään (niinkuin täällä väitetään), samaa todistelua voi soveltaa Suomeenkin: se on se tasavartinen solki siinä keskellä, joka Euran puvussa on kiinnitetty ketjulaitteeseen, mutta esiintyy usein myös irrallaan. Asia aivan erikseen sitten on, kuinka luotettavana tuollaista todistelua voi ylipäänsä pitää - sama solki olisi toki voinut kiinnittää myös aivan muuta vaatetta. Miesten takeissa ollaan sentään paljon tukevammalla pohjalla, niin Birkassa kuin Suomessakin.
Ongelmia, jos niitä sellaisina haluaa pitää, tulee siinä vaiheessa, kun on juuri nähnyt markkinoilla jonkun päällä ihanan takin, ja tahtoo tehdä itselleen samanlaisen. Mallit ja tekotavat leviävät, mutta perustelut ja taustat eivät välttämättä ehdi mukaan, eikä uuden ihanan takin omistajalla välttämättä ole juuri käsitystä, mihin aineistoon hänen lämmikkeensä perustuu - tai ei perustu. Tämän ei tietenkään ole pakko olla mikään ongelma, sillä historianelävöitys harrastuksena sisältää onneksi paljon muutakin kuin ryppyotsaista löytömateriaalin tuntemuksen vahtaamista. Yleisesti ottaen olen kuitenkin siinä käsityksessä, että monet histel-harrastajat tiedostavat ja jakavat käsityksen omasta vastuustaan menneisyyttä kuvittavien mielikuvien luojana. Moni haluaa tehdä, tai muuten hankkia, paitsi kauniita ja silmää miellyttäviä, myös mahdollisimman autenttisia vaatteita ja varusteita. Pyrkimys autenttisuuteen, tässä yhteydessä siis nimenomaan arkeologiseen löytömateriaaliin perustuvaan varustukseen, on ainakin omassa kaveripiirissäni yksi keskeinen kilpavarustelun muoto. Samalla helpottuu juuri markkinoilla korostuva harrastuksen osuus eli yleisötoiminta: elävöittäjiin suhtaudutaan usein oman periodinsa (tai ihan minkä vaan muun aiheen) asiantuntijoina, ja nämä ihmiskohtaamiset tarjoavat parhaimmillaan mahdollisuuden levittää ajantasaista ja perusteltua tietoa edeltäjiemme käytössä olleista vaatteista.
Toisaalta on helppo todeta, että muotivaihteluiden lisäksi histel-piireissä vallitsee tietty uniformismi: erityisesti Euran puvun malli dominoi suomalaisten naisten pukeutumista todella keskeisesti. Tämä ei sinänsä ole mikään ihme, onhan Euran puku saanut kaikista muinaispukurekonstruoistamme ehdottomasti eniten huomiota Linnan juhlia myöten. Eikä edes ansiotta, olihan kyseessä ensimmäinen kunnolla perusteltu ja dokumentoitu nuoremman rautakauden tekstiililöydöistä tehty tieteellinen ennallistus. Sen vaikutus on myös ollut niin vahva, että kaikki sen jälkeen julkaistut ennallistukset näyttävät vaippahameineen päällisin puolin hyvin samanlaisilta kuin Euran emännän varustus. Niiden tulkintoja en toki epäile, mitä ilmeisimmin naisten muoti on yleispiirteiltään ollut varsin samankaltaista läpi nuoremman rautakauden ja asutuksen ydinalueiden. Yksityiskohdista löytyy kuitenkin runsaasti variaatiota, mitä L-H:kin useammissa teksteissään korostaa: kaikki eivät todellakaan ole joka paikassa ja koko ajan pukeutuneet samalla lailla.
Pyöreät kupurasoljet ja pronssispiraalikoristellut esiliinat ilmaantuivat euralaiseen aineistoon 800-luvulla. Sitä aiemminkin oli kuitenkin ollut käytössä olkapäiltä soljilla kiinnitettävä vaate, soljet vaan olivat merovingiajan lopulla tasavartisia. Aika monesta haudasta on myös huomattu, ettei solkien tarvitse olla keskenään samanlaiset. Aiemmin mainittu "täydelliseen korustoon" kuuluva keskelle sijoittuva kolmas solki oli 800-luvun korustossa pyöreä, 900-luvulla tasavartinen. Esiliinan spiraalikoristeet puolestaan olivat aluksi vain pieniä koristekuvioita kulmissa, sitten ilmaantui reunustaminen spiraalirivillä, ja 900-luvulla suuret, helmaan aplikoidut kuviot. Varhemmat näistä koristeluista liittyivät itse valmistusprosessiin - kulmakuvioiden pujotuksia käytettiin esiliinan reunalautanauhojen päättelyyn - kun taas päälle ommelluilla kuvioilla ei ollut muuta funktiota kuin koristeellinen.
Vaikka haudoista löytynyt korusto usein viittaakin samankaltaiseen pukeutumiseen, ovat setit kuitenkin yksilöllisiä. Osa on aika hervottomia: Luistarin haudasta 1260, joka on ajoitettu 900-luvulle, löytyi pyöreät kupurasoljet ja tasavartinen solki, ketjunkantajat, kolminkertainen ketjulaite ja pronssisilla helmenkannattajilla varustettu kuusinkertainen helminauha, jossa on yhteensä yli 250 helmeä. Useissa L-H:n teksteissä todetaan, että tämä rouva olisi pärjännyt komeudessa jopa itselleen haudan 56 emännälle, joka tosin ajoittuu 1000-luvulle. Muoti kuitenkin muuttui: raskaiden pronssikorujen tilalle alkoi ilmestyä kevyempiä hopeisia, ja koristelun painopiste siirtyi korulaitteista spiraaleihin. 1100-luvun rikkaalla euralaisemännällä oli olkapäillään pienet hevosenkenkäsoljet ja viitassaan spiraalein koristetut päät ja aplikoituja spiraalitähdyköitä.
Jos tarkastelun laajentaa Luistarista muihin länsisuomalaisiin pukuihin, huomaa, että koruston lisäksi myös pukurekonstruktioiden vaatekappaleissa on vaihtelua. Kaarinan pukuun, joka on Euran puvun kanssa suunnilleen samanaikainen, toteutettiin alusmekko, jonka ylä- ja alaosa ovat eri kangasta: yläosa harvaa harmaata toimikasta ja helma tiheämpää sinistä. Saumat ovat rinnan alla ja edessä keskellä, ja malli on mahdollisimman yksinkertainen niin, ettei edes hihoja ole viistottu. Kaarinan puvun rekonstruoinut Jaana Riikonen mainitsee Sinihameet kultavyöt -muinaispukukirjassa, että tämä valinta perustuu löytötekstiilien sijaintiin, ja harmaa paita ja sininen vyötäröhame olisivat olleet ihan yhtä mahdollisia. Vyötäröhame, jollaista en muista elävöittäjäpiireissä juuri koskaan nähneeni, löytyy puolestaan 1100-luvulle ajoitetusta Maskun puvusta. Se on neliskulmainen kappale vaaleaa murtotoimikasta, joka kiinnitetään lautanauhalla ja jää oikealta sivultaan avoimeksi. Sen pariksi on valittu pellavapaita, koska yhdestä Maskun Humikkalan haudasta on löytynyt myös pellavapalttinaa.
Myös vaippahameissa on eroja: Kaarinan puvussa ei ole yhtä yhtenäistä leveää kangasta kuten euralaisessa, vaan kaksi irrallista, mutta samasta vedenvihreästä kankaasta valmistettua kappaletta, jotka kiinnitetään olkapäiltä pyöreillä kupurasoljilla. Vain etukappale on taitettu ylälaidastaan, ja tämä taitos on koristettu harmaalla langalla tehdyllä etupistopujottelulla. Selkäpuolelle puolestaan sijoittuu ylimääräinen kangaskaitale, johon muodostuu kukonaskelkuvio kudontaan käytetyistä erivärisistä langoista. Itse en ole koskaan täysin ymmärtänyt tuolle kaitaleelle ajateltua merkitystä, ja varmaankin joku toinen vaatekappale olisi myös ollut mahdollinen. Kaarinan päällyspuvussa on myös loimi poikittain ja hitaasti kudottavat (?) huolittelulautanauhat kankaiden pitkillä sivuilla. Riikonen toteaakin, että tämä tuntuu epätarkoituksenmukaiselta ja hameen rakenne on ehkä alunperin ollut toinen. Ehkä vielä jonain päivänä näemme uuden version Kaarinankin puvusta, samoin kuin vanhasta Perniön puvusta on tehty vaippahameellinen versio, ja Tuukkalan puvusta Mikkelin muinaispuku? Todettakoon vielä, että Maskun puvussa vaippahame on yhdestä kappaleesta, mutta ommeltu vasemmasta sivustaan helmasta vyötärön yläpuolelle asti kiinni.
Muinaispukuihin perehtynyt lukija saattaa tässä huomata, että olen keskittynyt niihin vaatekappaleisiin, jotka ovat itselleni tutuimpia, ja jättänyt täysin huomiotta esimerkiksi esiliinoihin, viittoihin ja päähineisiin liittyvän variaation. Myös monta periaatteellista ja käytännöllistä seikkaa odottaa käsittelyään. Tämä teksti on kuitenkin venähtänyt jo sen verran pitkäksi (ja sen kirjoittaminen seuraavan, vähän valoisamman ja vähemmän krapulaisen päivän puolelle), että tällä erää näin saa ollakin. Löytyikö keskeinen pointti? Ehkä niin, että ihanteellisessa, mahdollisesti utopistisessa tilanteessa histel-harrastajienkin parissa muoti-ilmiöt ja vaatetuksen variaatio kuvastaisivat löytöaineiston variaatiota, ja useimmille ratkaisuille olisi olemassa jokin tutkimustyöhön tai valistuneeseen arvaukseen pohjaava perustelu. Tämä ei tietenkään ole kaikille harrastuksen keskeinen pointti, eikä sen missään tapauksessa tarvitse sitä olla. Materiaalia ja ideoiden lähteitä kuitenkin löytyy, jos niitä jaksaa ja haluaa etsiä. Joskus se työ jopa palkitsee koko joukolla uusia ideoita ja oivalluksia :)
Tekstit
1 kommentti:
Uskollinen lukija täällä hurraa seisten mainiolle tekstille :D
Muodin virtauksia on mahtava seutata ;)
Lähetä kommentti