tiistai 12. huhtikuuta 2011

Lisää aivoja

Viime viikolla avattiin Suskin kanssa toinen peurankallo, tällä kertaa sahaamalla. Jos ei ole erityistä tarvetta saada pääkalloa talteen, tuo on paljon järkevämpi tapa - aivot saatiin ulos kokonaisina ja homma oli myös paljon nopeammin ohi. Tässä postauksessa siis taas luvassa mahdollisesti ällöjä kuvia, ottajana S. Huhtanen.


Tällä herralla oli sarventöpöt ja toinen silmä auki.

Aloitus oli sama kuin viime kerralla: nyljettiin pari päivää jääkaapissa sulaneen pään nahka irti. Se oli sarvien takia vähän hankalampaa kuin viimeksi, mutta sujui tylsän puukon avulla lopulta aika sutjakkaasti. Sarvet olivat muuten tosi hauskat, niistä näki, että vanhat olivat pudonneet pois jättäen vain tyngän ja nämä lyhyet olivat olleet vasta kasvamassa. Ne sahattiin erikseen talteen.

Nyljetty pää ja karvasilppua.

Putsasimme pään nahan tällä kertaa yhdessä, ja kaksin tehtynä se etenikin edes jonkinlaista tahtia. Mitään järkevää käyttöä noille nahoille ei suoraan ole, mutta jossain voinee vielä joskus hyödyntää groteskin näköisiä naamareita.

Peuranaamari.

Nylkemisen jälkeen päälaelle jäi hyvin ohut kerros kalvoa eikä lainkaan lihaa, joten siitä oli hyvä lähteä sahaamaan. Toinen piteli kiinni ja toinen käytteli rautasahaa. Parista eri kulmasta sahaamalla saatiin halkaistua kallo melko tasaisesti joka puolelta. Puoliskojen lopullinen irrottaminen sujui kätevästi sarvista vääntämällä. Matt Richardsin mukaan tämän vaiheen voi suorittaa myös lyömällä esimerkiksi isolla kivellä, jos ei pelkää sotkua.

Kallo halki, aivot ja niiden koppa.

Kallonavaus toimi jälleen kerran mahtavana "anatomiaa humanisteille" -koulutuksena. Aika uskomatonta, että aivot oikeasti näyttää ihan, no, aivoilta :)

Aivot matkalla pakastimeen.

Nämä aivot menivät takaisin pakastimeen, sillä valmista nahkaa, joka niillä käsitellä, ei vielä ole. Alunperin olin ajatellut käyttää niitä kahteen kehikkoon viritettyyn kuivasäämiskään, mutta nyt olen alkanut empiä. Löysin nimittäin pakastimesta myös yhden kokonaan käsittelemättömän peurantaljan, johon olisi mahdollisuus kokeilla Richardsin kuvailemaa märkää säämiskäntekomentelmää. Nyt kun lumet alkavat pihalta vihdoin sulaa, voisi kuvitella taas menevänsä sinnekin askartelemaan. Parkintatelineet näkyy jo, eivätkä edes ole ainoa lumen alta paljastunut ilo silmälle... :)

Ensimmäiset lumikellot. Kuva J. Sahramaa 2011.

2 kommenttia:

Kata kirjoitti...

Kiva blogi ja riemastuttava postaus!

Kai sinä tuon peuranaamarinkin käytät? Siitä saisi aivan mahtavan shamaaniasun...

Jenni Sahramaa kirjoitti...

Kiitoksia, Kata :) Saas nähdä, mitä käyttöä peuranaamarille kenties keksitään.