Kehruuta ja kertausta

Kevätpäivät ovat jatkuneet lanoliinintuoksuisina, kun loputkin lampaat pääsivät taas villoistaan. Tämän viikon alkupäivät olivat kyllä niin kylmiä, että melkein kävi varsinkin Elviiraa vähän sääliksi. Toisaalta loppuviikon auringonpaisteessa on kuitenkin yllättävän helppo unohtaa, miten äsken vielä olin pitkät kalsarit jalassa ulkona. Oi kevät!

Greta aloitti päivän pienenä myskihärkänä... (Kuva: V. Aspö 2011)

...mutta muuttuikin poroksi. (Loput kuvat J. Sahramaa 2011)

Kerinnän jälkeiset iltapäivät olen kehräillyt, ja siihen on taas tullut aikamoinen himo. Ahvenanmaanlampaan villaa on ihan tolkuttoman kiva kehrätä, kun siinä on niin paljon pitkiä kuituja ja yhdestä kampauskerrasta tulee todella monta hahtuvaa. Loppuviikon värjäyspadat mielessäni etenin kertaamaan parikin jo jonkin aikaa sitten aloitettua lankaa, yhden valkoisen ja yhden keskiruskean.

Olen aiemmin yleensä kerrannut kahdelta kerältä niin, että langat tulevat selän takaa kumpikin oman olkansa yli. Viime kesänä onnistuin kuitenkin kertaalleen sotkemaan itsekseenkin kertautumaan pyrkiviin yksisäikeisiin lankoihin sekä hiukseni että kaulahuivini hapsut, olen pohdiskellut hommalle vaihtoehtoisia tapoja. Aikoinaan kävi nimittäin niin, että opin työväenopistossa pitämällä kurssilla kyllä kehräämään värttinällä ihan mukavasti ja rukillakin pikkuisen, mutta kertaamisen kävimme läpi lähinnä teoreettisella tasolla. Kansatieteellisestä matskusta tiedän, että käytössä on ollut moninaisia tapoja aina siitä lähtien, että värttinällisestä puolet kierretään jotenkin kyynärvarren ympäri vyyhdelle, ja sitten vaan lähdetään kertaamaan. Jos jollakulla on jostakin tämänkaltaisesta jotain käytännön kokemusta, kuulisin siitä mielelläni. Tai ylipäänsä hyviksi havaituista kertausmenetelmistä.

Tämä on siis yleinen ajatus: kaksi myötäpäivään kehrättyä lankaa kerrataan vastapäivään. Kuvissa on tosi huono valo, koska ne on otettu museon sisäpuolella ilman salamaa.

Nyt kokeilin uudenlaista härdelliä, joka perustuu kattoon (tässä tapauksessa orteen) asetettuun metallilankahenkariin. Yksisäikeiset langat kulkevat henkarin vähän alaspäin taivutettujen reunojen läpi, ja kerät pyörivät itsekseen lattialla. Nekin olisi varmasti fiksua laittaa kumpikin omaan purkkiinsa, mutten viitsinyt etsiä sopivia astioita, joihin lanka ei jäisi kiinni. Tämän menetelmän erityisenä etuna on se, että kerrattavat langat tulevat kehrääjän edestä eivätkä takaa.

Yleiskuva, jossa myös värttinä on lattialla.

Henkari orressa.

Tällä menetelmällä kahden 30-50 gramman yksisäikeisen lankakerän yhteenkertaamiseen menee pari kolme tuntia. Langan pituuden mittaamiseen en ole vielä jaksanut ryhtyä, vaikka vyyhditettynä sekin olisi varmasti mahdollista. Vyyhdittämiseen käytin tällä kertaa museon rekkikokoelmaan kuuluvaa kammella kierrettävää laitetta, jota en suoraan osaa nimetä: se on jossain määrin nopeampi kuin tavallinen viipsinpuu, jos langan vaan saa kiertymään värttinän kehrävarrelta esteettä. Yhdestäkään käyttämästäni värttinästä ei saa yläpään koukkua näppärästi irti, joten lanka tuppaa aina takertumaan siihen. Jos kuitenkin irrottaa itse kehrän eli painokiekon, voi pitää koukullisesta päästä kiinni. Ei varmaan olisi mahdotonta väsätä kehrävarrelle omaa telinettäkään kerimistä ja vyyhtimistä varten, jos oikein innostuisi.

Vyyhdityshärveli, millähän nimellä tätä on aiemmin kutsuttu? Takaosassa on kampi, josta puita voidaan pyörittää.

Yksi kerratuista vyyhdistä oli tosiaan valkoista ja toinen ruskeaa ahvenanmaanlampaan puolipitkää villaa, molemmat ostettu Häggblomin Maijalta. Kumpikin on vähän niillä rajoilla, onko sitä järkevää käsitellä kammoilla, kun päällikarvojen ei ole annettu kasvaa valtaisan pitkiksi. Ei sitä toisaalta kuitenkaan karstatakaan tee mieli, ja ainakin mun pikkukammoilla homma kuitenkin luonnistuu. Ihan vain käsin nyppimällä erottelemista voisi joskus kokeilla, vaikka villa onkin aika roskaista.

Ruskea vyyhti uv-kalvotetun ikkunan valossa. Ihan en tiedä, miksen viitsinyt mennä ulos kuvaamaan. Painoi pesemättömänä noin 70 g, pestynä unohdin punnita.

Ruskeiden ja valkoisten lankojen päädyttyä väripataan päätin kokeilla kehrätä Gretan villaa. Koska Greta keritään vain kahdesti vuodessa, villa on todella pitkäkuituista. Kuten ylläolevista kuvista näkyy, neiti ei myöskään ole missään määrin tasavärinen. Olisi varmasti mahdollista erotella villat niin, että ottaisi esimerkiksi ruskeanmustat läiskät erikseen perusharmaasta aluskarvasta, joka päättyy kellertävänvaaleisiin karkeisiin päällikarvoihin. Päätin tällä kertaa kuitenkin pyrkiä meleerattuun harmaaseen lankaan, toiveenani käyttää sitä morsingonsinisen pohjavärinä. Kun kampaan asettelee erivärisiä villoja sekaisin, on lopputulos kuitenkin aika hervoton salt'n 'pepper -lanka, jonka väri vaihtelee kellanvaaleasta kauniin teräksenharmaan kautta melkein mustaan. Tätä syntyi yksi 50 gramman kerä hurjaa kyytiä, tai sitten se vain tuntui niin vauhdikkaalta, kun väripataa vahtiessa oli monta tuntia aikaa kehrätä.

Villoja, kammat, kammattu hahtuva ja värttinä. Vasemman laidan raidallinen kangas on mun työessu ja oikeassa yläkulmassa pilkistää viipsinpuu.

Näillä pitkien päällikarvojen ja pehmeän alusvillan eroilla olisi kehräyksessä ja kankaankudonnassa myös mahdollisuus kikkailla. Medieval Garments Reconstructed -kirjassa Anna Nørgaard kertoo, että keskiaikaisissa grönlantilaisissa kankaissa käytettiin kangaspuissa aikamoiselle rasitukselle joutuvana loimena päällivillaa ja kuteena taas alusvillaa. Monilla vähemmän pitkälle jalostetuilla lampailla nämä kaksi eroavat toisistaan väriltään, näin suurimmaksi osaksi myös Gretalla. Villatyypit erotellaan toisistaan jo kampausvaiheessa niin, että kammasta vedetään ensin irti pelkästään päällivilla, mikä tapahtuukin melko lailla luonnostaan. Kun kangas kudotaan kahdesta erivärisestä villasta toimikkaaksi, siitä tulee hauskan vinoraidallista. Toinen mahdollisuus olisi lampaan tapaan hyödyntää alusvillat alusvaatteissa ihoa vasten ja karkeammat päällivillat säänkestäväksi tarkoitetuissa kankaissa.

Näitä vaihtoehtoja olisi huomattavan hauska kokeilla joskus, mutta tähän mennessä olen päätynyt tekemään suomalaiseen tyyliin kerrattua lankaa, jossa molemmat villatyypit ovat sekaisin. Länsisuomalaisissa viikinki- ja ristiretkiaikaisissa löytökankaissa on käsittääkseni pääosin käytetty loimena vahvempaa kerrattua ja kuteena taas yksisäikeistä lankaa. Mun mahdollisuuksiani käyttää omia lankojani mihinkään kovin järkevää tosin heikentää se, että erilaisten värjäyskokeilujen jälkeen kaikki vyyhdit ovat keskenään erivärisiä... Pitäisi vaan ehtiä kehräämään enemmän, mutta kun maailmassa olisi vähän turhan paljon kaikkea muutakin mielenkiintoista puuhaa. Toinen vaihtoehto olisi ryhtyä systemaattisesti tekemään yhdenväristä lankaa, ja olla käyttämättä sitä erilaisissa värjäyskokeiluissa. Tai sitten täytyy vaan joku päivä kutoa raidallista tai ruudullista kangasta. Tai lautanauhaa. Vaihtoehtoja on niin paljon, ja helposti sitä vain päätyy hamstraamaan itselleen erilaisia materiaaleja ilman suurempaa päämäärää. Vielä minä joku päivä näistä jotakin teen! :)