Bloomersit, artistinen ja esteettinen pukumuoti

Olen tänään yrittänyt perehtyä viktoriaanisiin feministeihin ja naisten omaelämäkertakirjoittamisen perinteeseen Englannissa, mutta kuten tavallista, ajatukseni ovat karkailleet pukuhistorian puolelle. Itse asiassa hahmotan koko 1800-luvun lähinnä länsimaisen muodin historian periodeina, jotka kulkevat alun empire-puvuista vuosisadan puolivälin vannehameiden kautta ehdottomaan suosikkiini, turnyyripukumuotiin. Voisin joskus yrittää paneutua pidemmältikin siihen, miten harhaanjohtavan uniformistinen pukuhistorian lähde aikakauden muotikuvat ovat - nyt kuitenkin vain muutama oivallus parista aatteellisesta pukureformimuodosta, joihin tutustuin tänään.

Bloomersit ovat monille jo tutut: yritys korvata toivottoman epäkäytännölliset hameet mukavilla pussihousuilla saattoivat aikanaan useimmat käyttäjänsä naurunalaisiksi. Huvittavia ne ovat pitseineen ja rusetteineen nykysilmäänkin, aivan toisin kuin nämä sikariaskin kanteen kuvatut fantasianaiset:

Elämäkerta-aineisto muuten kertoo useammastakin sekä näyttämöllä että yksityiselämässään ristiinpukeutuneesta näyttelijättärestä. Yksi Nellie Farrenin suosion syistä oli ilmeisesti se, miten hänen säärensä pääsivät näkyviin miesrooleja esittäessä. Voi siveettömyyttä ja hirveyttä! Yksi naisen löyhän moraalin merkeistä oli monien väitteiden mukaan löyhä korsetti, vaikka tiukkaan nyörittäminen olikin ankaran kritiikin kohteena läpi koko vuosisadan. Silti vähemmän tykoistuva yläosa ja muutenkin pyrkimys kohti luonnollisempaa ja pehmeää pukeutumista olivat olennainen osa artistista tyylisuuntausta, joka liitettiin erityisesti prerafaeliittiseen taidesuuntaukseen: useimmat pukutyylin omaksuneet olivat keskiaikaa romantisoineiden taiteilijoiden vaimoja ja malleja. Tässä kreivitär Brownlow artistisessa puvussa (Fredrick Leighton, 1879):


Artistisen muodin seuraaja 1880-1890-luvuilla oli esteettinen tyylisuuntaus, joka kuitenkin keskittyi moraali- ja muiden argumenttien sijaan yksinomaan kauneuskysymyksiin. Väreiksi valittiin luonnollisia, kasvivärein aikaansaatavia sävyjä ajalle tyypillisten aniliinivärien sijaan, ja tekstiilien kuva-aiheet olivat usein luonnosta. Mieluusti käytettiin myös eksoottisia, ohuita ja läpinäkyviä kankaita. Kontrasti esteettisen pukeutumisen (oikealla ja vasemmalla) ja aikakauden muodin (keskellä) välillä näkyy hyvin William Powell Frithin maalauksessa A Private View at the Royal Academy (1881):

Aikakautensa miehistä varmaan tunnetuin esteettisen muodin puolustaja oli muuten samettitakeistaan tuttu Oscar Wilde, jonka paraikaa lukemani Dorian Grayn muotokuvan lordi Henryn puheissa kiteytynevät monet esteettisen filosofian kuningasajatukset. Ei moraalilla väliä, kunhan se on kaunista...