Kirkkomäen gotlantilainen miniä

Sain vihdoin loppuun Katariinan Kirkkomäen kalmiston "gotlantilaista miniää" käsittelevät Jaana Riikosen ja Heini Kirjavaisen artikkelit, molemmat teoksesta Mustaa valkoisella. Ystäväkirja arkeologian lehtori Kristiina Korkeakoski-Väisäselle, sivut 223-251. Riikosen artikkeli sisältää pitkähkön pohdinnan, joka tarjoaa eväitä alkuperän ja etnisiteetin kysymysten pohdinnalle hautaustutkimuksessa, Kirjavaisen teksti on lyhyt yhteenveto tekstiilien kuituanalyysista.

Katariinan Kirkkomäen hauta 26

Entisen Kaarinan, nykyisen Turun Katariinan Kirkkomäen kalmiston kaivaukset vuosina 1991 ja 1992. Haudasta nro 26 löytyi gotlantilainen eläimenpääsolki (tämän kaivoi esiin Kristiina Korkeakoski-Väisänen), tekstiiliä, rautaiset vaateneulat, neulaputki, veitsi, veitsentupen jäänteitä sekä rautaisia ketjunlenkkejä. Hauta 26 oli yksi kolmen vierekkäisen haudan tiiviistä ryppäästä, vainajien päiden suunta oli kohti lounasta kuten muissakin Kirkkomäen haudoissa. Hauta 24 miehen ja 25 lapsen, jälkimmäinen haudattu viimeisenä. Miehen ja lapsen haudoissa arkun jäänteitä, lapsen hauta muuten löydötön. Miehen hautavarustuksina vyölaite, tappara, punnuksia ja puuastia.

Naisenhauta 26 oli arkuton, kuoppajäänteen mitat noin 70*176 cm. Joitakin pääkallon luita ja kylkiluita säilynyt. Vainaja ollut haudassa todennäköisesti osittain vasemmalla kyljellään, jalat koukussa. Eläinsolki löytyi vainajan rinnalta, ja sen päällä oli rukiinkorsia ja -tähkiä. Myös Kirkkomäen haudasta 1 löytyi viljankorsia samasta kohtaa, ohraa kupurasoljen päällä. Luultavasti ei mikään punottu matto tms, vaan pikemmin yksittäisiä korsia. Haudan pohjalla paksumpi orgaaninen kerros kuin muissa haudoissa, ja vainajan vyötäröllä olleisiin esineisiin tarttunut turkista: haudan pohjalla ehkä on ollut talja.

Vaateneulat ja eläinpääsolki

Vainajan olkapäiden kohdalta kaksi vaateneulaa, jotka sijaitsivat kärjet vastakkain noin 30 cm päässä toisistaan. Nyt lähes puhki ruostuneet neulat sirot, läpimitta noin 3-4 mm, varressa ollut pronssi- ja hopeakoristelua. Alkuperäispituus ollut ehkä noin 90 mm. Neulojen yhteydestä hyvin vähäisiä tekstiilijäänteitä, ei muuta tunnistettavaa kuin se, että käytetty lanka on ollut z-kehrättyä. Vaateneulat ovat Suomessa harvinainen löytö, vain muutamia muita esimerkkejä. Puisia ja luisia vaateneuloja mahdollisesti käytetty myös. Gotlannissa vaateneulat naisten puvuissa tavallinen löytöaineisto, ja myös Kirkkomäen neuloille löytyy vastineita. Gotlannissa neuloja on käytetty tavallisesti niin, että neulan kärki osoittaa taaksepäin. Alempana olkapäillä ovat sijainneet soljet, jotka ovat kiinnittäneet pukua. Neulojen tarkoitus jäänyt vähän hämäräksi, koska tekstiilijäänteitä säilynyt hyvin vähän: ehkä kiinnitetty paidan olkahalkijoita, huivia tai helminauhaa. Kirkkomäen löydössä ei muita olkasolkia, joten neulat kiinnittäneet luultavasti hametta tai muuta päällysvaatetta.

Haudan 26 pronssinen eläinpääsolki on tunnistettavissa karhun pääksi, mutta gotlantilaisten eläinpääsolkien on tulkittu esittävän myös hevosta tai sikaa. Soljen takana kapea reunus ja neulakota, jotka on valettu yhtä aikaa soljen kanssa. Neula on ollut rautaa, siitä on säilynyt vähäiset jäänteet. Tekstiilijäänteet monikerroksisena paakkuna kiinni soljessa, niiden alta löydettiin pieniä (kylki)luita. Eläinpääsolki Gotlannille tyypillinen solkimuoto, joka oli käytössä 500-1100 -luvuilla. Anders Carlssonin väikkärissä solkityypittelyä (Carlsson, A. 1983. Djurformiga spännen och gotlänsk vikingatid: Text och katalog. Stocholm Studies in Archaeology 5.) 1551 säilyneen kappaleen pohjalta. Kirkkomäen solki Carlssonin tyyppi 4:4^3, jota valmistettiin 800-luvulla ja tunnettiin 1980-luvun alussa 5 kappaletta. Yksi muistakin tämän tyypin soljista on löytynyt 1000-luvun haudasta. Eläinpääsolkia käytettiin Gotlannissa pareittain olkapäillä hameensolkina. Viitansolkena oli rasiasolkia (1000-luvulle asti) ja eläinpääsolkia. Lena Thunmark-Nylénin mukaan pukumuodin muutos liittyi organisoituun kristillistämiseen.

Tekstiilijäänteet

Kangaspaakussa oli löydettäessä kiinni neljää erilaista villakangasta, jotka kaikki olleet haudassa vainajan päällä. Kankaan loimeksi on tulkinnassa oletettu se lankajärjestelmä, jonka tiheys on suurempi. I-kangas oli lähinnä ihoa uloimpana soljesta, siitä solkeen päin olivat II- ja III-kankaat. IV-kangas oli kiinnitetty soljella siten, että soljen leveässä päässä kangas ja kaksin kerroin ja kapeassa päässä on samaa kangasta yksinkertaisena. I-kangasta oli vain noin 1 cm^2 kokoinen fragmentti. Muita kankaita ei irrotettu toisistaan, joten niistäkin on tutkittu vain pieni näkyvissä ollut pala.

Lounaissuomalaisissa myöhäisrautakauden kankaissa on tyypillisesti S-suuntaisesti kahdesta z-kierteisestä langasta kerrattu loimilanka, ja itse kangas on kudottu 2/2 diagonaalitoimikkaaksi. Kerrattuja loimilankoja rautakaudelta myös Latviasta, Liettuan rannikolta ja Novgorodin alueen suomensukuisilta kansoilta. Muualla Itämeren piirissä ja Ahvenanmaalla kertaamattomia, yleensä z-kehrättyjä loimilankoja. Muutamaa Ruotsista löydettyä S-kerrattua loimea on pidetty lounaissuomalaisina kankaina.

Haudan 26 tekstiileistä IV-kangas on 2/2-toimikas, jossa on S-kerrattu loimi. Kangas on haudan muita tekstiilejä karkeampaa, ja sen nurja puoli on vanuttunut. I- ja III-kankaat ovat myös 2/2-toimikkaita, mutta niissä kertaamaton z-kehrätty loimi ja kude. I-kankaan langat ovat ohuempia ja hienompia kuin III-kankaassa. Myös Kirkkomäen haudoissa 1 ja 21 kertaamattomaan loimeen kudottua toimikasta.

II-kankaan sidos kalanruotokuvioista murtotoimikasta. Murtotoimikasta tunnetaan sekä Kirkkomäestä että muista lounaissuomalaisista kalmistoista, mutta tavallisesti vain päähineissä, säärisiteissä tai vyötärön alapuolelta hameen alta. Haudan 26 murtotoimikkaan langat kertaamattomia toisin kuin muissa löydöissä. Kangasta löytyi vainajan rinnan korkeudelta ja vyötäröltä, eli kyse ei ole tyypillisestä lounaissuomalaisesta murtotoimikkaaksi kudotusta vaatteesta.

Rautalenkkien yhteydessä säilynyt myös pieniä kangasjäänteitä: eräät saattavat olla I-kangasta, yhden lenkin yhdellä puolella on II-murtotoimikasta ja toisella puolella pieni palanen 2/2-toimikasta, jonka loimi ja kude ovat kertaamatonta z-kehrättyä lankaa. Kangas on karkeampaa (loimi 8 lankaa/cm, kude 6 lankaa/cm) kuin soljen yhteydessä säilyneet kangasjäänteet.

Kirkkomäen hautojen säilyneissä tekstiilijäänteissä yleisin väri on ollut sininen, joka on tunnistettu indikotiinin perusteella, todennäköisin lähde värimorsinko. Haudan 26 kankaita ei ole tutkittu kromatografisesti, mutta liuotuskokeet ilmeisesti tehtiin. Kuitunäytteissä näkyi mikroskoopissa vain värjäämättömiä valkoisia villakuituja paitsi III-kankaassa, joka on ollut värjätty tummaksi. Kangas on ollut punaruskea ja värjätty todennäköisesti tanniinipitoisilla väriaineilla, esim. pähkinän tai tervalepän kuorilla.

Gotlannin tekstiililöydöt poikkeavat Skandinavian aineistosta: Skandinaviassa hautojen tekstiililöydöt enimmäkseen palttinasidoksisia, Gotlannissa 2/2-toimikkaita. Gotlannin toimikkaat lähes yksinomaan z-kehrättyjä, Skandinaviassa kude voi olla myös s-kehrätty. Loimi ja kude ovat yleensä tiheydeltään suunnilleen samat, useimmiten 8-12 lankaa/cm. Haudan 26 langantiheydet sopivat hyvin tähän kehykseen, vain murtotoimikkaan loimi on tiheämpi.

Haudan 26 kankaista vain yksi (IV-kangas) muistuttaa selvästi vertailuaineistoksi otetun Kirkkomäen haudan 27 kankaita; muissa kankaissa on käytetty pitkäkuituisempaa villaa.

Haudan keskivaiheilta löytyneiden esineiden yhteydestä havaittiin palmikoitua nauhaa. Rautaisen neuleputken yhteydestä mineralisoitunutta z-kehrätyistä villalangoista nelikulmaiseksi palmikoitua nauhaa, halkaisija 5 mm. Irrallisena pikkupaakkuna myös leveämpää (10 mm) palmikkonauhaa tai ehkä kaksi vierekkäistä nauhaa, ja pronssirenkaassa kiinni litteämpää nauhaa. Samanlaista nelikulmaista palmikkonauhaa on löydetty neulaputken yhteydestä Gotlannin Barshalderin kalmistosta, joka ajoittuu 1000-luvulle. Nelikulmaisia palmikkonauhoja käytetty Gotlannissa helmien ja pienten työvälineiden ripustamiseen, ja niitä on löytynyt myös Maskun Humikkalan ja Perniön Yliskylän kalmistoista kankaan reunaan ommeltuina ja esiliinan nauhoina. Lisäksi niitä on löytynyt Viron Lõhaveren linnavuorelta löytyneestä käsityövakasta, mutta Skandinaviasta nelikulmaisia palmikkonauhoja ei tunneta.

Kuituanalyysi

Kuituanalyysi haudan 26 tekstiileistä: pieniä näytteitä kustakin tekstiilistä I-IV, yhteensä yhdeksän näytettä. Läpivalaisumikroskooppi 150x, kuitujen halkaisijat mikrometrillä.

I-kangas valkoista villakuitua, erittäin hienoa, todennäköisesti ainakin osa karitsanvillaa. Kude hieman karkeampaa, kuitenkin keskihienoa. Kangas on todennäköisesti tuntunut pehmeältä ihoa vasten. II-kangas hieman karkeampaa valkoista villaa, kehrätty yhteen erilaisia kuituja. III-kankaan kuiduissa runsaasti pigmentaatiota (valkoisen ja ruskean kirjavaa), värjätty punaruskeaksi. Sekä loimi- että kudelangassa hien irroittamia karvoja, mikä kertoo lampaan oleskelusta sisätiloissa todennäköisesti talvisaikaan. IV-kankaassa enemmän pigmentoituneita kuituja, sävyltään meleerattu. Loimilanka karkeaa, villa käytetty todennäköisesti lajittelematta sitä etukäteen, kaikentyyppiset kuidut yhteen kehräten.

Suomalaiset ja gotlantilaiset lampaat olleet viikinkiaikana samaa lajia, skandinaavisia lyhythäntiä, joilla on kaksoisvillapeite. Tekstiileissä I, II ja III villa on lajiteltu ennen kehräämistä pehmeämmän tuloksen saamiseksi. Tekstiilissä IV ja vertailuhaudan 27 tekstiileissä tyypillisesti erittäin karkeaa villaa, jossa kaikki lampaasta saatavat kuitutyypit käytetty sekaisin.

Neulakotelo

Haudan keskivaiheilta löytyneiden esineiden joukossa oli rautainen neulakoteloputki, jonka keskellä ja molemmissa päissä on pronssinen kohovyö. Keskivyötteen ripustussilmukassa on 8 rautalenkin katkelma. Neulakotelon pituus on 65 mm, läpimitta 12 mm, ja se vastaa hyvin Skandinaavisia löytöjä Gotlannista ja Birkasta. Sisällä oli yksi neula ja hiuksenkaltaista täyteainetta, jotta neula pysyisi putkessa. Neulakotelo on Suomessa epätavallinen löytö, Gotlannissa kotelot ovat puolestaan hyvin tavallisia. Neulakotelo ripustettiin ketjuun poikittain vasemmalle rinnalle muiden työvälineiden kanssa: Ruotsissa vasempaan kupurasolkeen, Gotlannissa erilliseen solkeen.

Lisäksi löytyi pieni rautainen veitsi, tupenhela ja pronssirengas, johon esineet kiinnittyneet palmikkonauhalla. Vainaja saanut esineet hautaan syliinsä, ei vaatteisiin kiinnitettyinä.

Ajoitus ja tulkintaa

Kaikki Kirkkomäen haudan 26 löytötekstiilit ovat villaa. Vaatteista on jäänteiden perusteella vaikea saada selkeää kuvaa, ja myös Gotlannista tunnetaan varsin vähän vertailuaineistoa. Todennäköisesti lähinnä vainajaa ollut kangas eli I-toimikas on ollut paita tai alusmekko. Päällä on ollut II-toimikkaasta valmistettu päällysvaate. Tämän kankaan loimen suunta oli todennäköisesti pitkittäin, kun taas peplos-tyyppisten päällysmekkojen loimi on poikittain kantajaan nähden. Olkapäillä kuitenkin vaateneulat, tosin eri asennossa kuin Gotlannissa yleensä. IV-toimikas ehkä vainajan alla ollut kangas, sitten vainaja on peitelty punaruskealla III-toimikkaalla, joka todennäköisesti oli hänen viittansa. IV-toimikkaan liepeet kiedottiin ehkä vainajan ympäri ja kiinni gotlantilaisella soljella.

Kirkkomäen kalmiston ajoitus oletettavasti 1000-1100 -luku, haudan 26 ajoitus puolestaan kallon luun ja rukiin korren radiohiiliajoitusten perusteella 1020-1160 cal AD. Veitsen yhteydestä löytynyt palmettihela viittaisi gotlantilaisen vertailuaineiston perusteella 1100-lukuun. Eläinpääsolki ollut hautaan pantaessa lähes 300-vuotias (olettaen, että hyväksytään valmistusajan oletus 800-luvulle). Viereistä lapsenhautaa ei voi ajoittaa eikä miehenhautaakaan ristiretkiaikaa tarkemmin. Kasvijäänteet mahdollistavat hautausajankohdan sijoittamisen alkukesään, todennäköisesti kesäkuuhun.

Lena Thunmark-Nylén hahmotellut gotlantilais-suomalais-balttilaista miesten yhtenäiskulttuuria (Guto-Fenno-Baltic): varakkaat miehet pukeutuvat samalla tavalla, käyttävät samanlaisia aseita ja vyölaitteita. Miesten ollessa matkoillaan hopean ja turkisten perässä naiset hoitavat kotia ja pukeutuvat perinteisiin asuihin. Gotlantilaiset purjehtivat saareltaan kauaskin, mutta Gotlannissa ei juuri käyty eikä sinne syntynyt kaupunkimaista keskusta, jossa olisi käytetty tuontivaatteita. Gotlannista on löytynyt suomalaisia kupurasolkia, muttei yhtään kokonaan suomalaiseksi tulkittua naisenhautaa. Gotlantilaiseksi tulkittu naisenhauta on sen sijaan löydetty Laukskolan kalmistosta Väinäjoen varrelta. Gotlantilaisia eläinpääsolkia on löytynyt myös muualta, mutta paikallisten korujen yhteydestä. Eivät olleet vientitavaraa, mutta saattoivat Carlssonin mukaan liikkua naiskäyttäjiensä mukana.

Ruotsalaisilla, suomalaisilla ja liiviläisillä naisilla oli pukunsa kiinnittiminä kupurasoljet, gotlantilaisilla, virolaisilla ja balteilla ei. Balteilla ja suomalaisilla pronssispiraalikoristelua. Gotlannissa, Lounais-Suomessa ja Itä-Baltiassa kudottiin kehrättiin yleensä z-kierrettä (Suomessa ja joskus Itä-Baltiassakin loimilanka kerrattiin) ja kudottiin yleensä 2/2-diagonaalitoimikasta.

Miniäspekulaatiota: alkujaan oman synnyinpaikan vaatteet, korut ja tavat. Oppinut varmasti paikalliset työtavat, alkanut luultavasti jossain vaiheessa myös käyttää paikallisia vaatteita. Hautaan laitettiin kuitenkin ehkä hääasu ja vanhat korut, jotka olleet säästössä. Kansatieteellisen tiedon mukaan hautavaatteet vainajan omaisuutta, ei tosin välttämättä puettu samoin kuin elävälle. Kiinteästi vaatteisiin kiinnittyvät ja päällä olleet korut luultavimmin vainajan omaisuutta, irrallisina hautaan laitetut esineet mahdollisesti myös lahjoja.

Naisvainajien etnisiteettiä tulkitaan korujen perusteella, erityisesti solkia pidetään melko varmana merkkinä. Riikonen uskoo haudan 26 vainajan olevan kotoisin Gotlannista. Hautaaminen ilman arkkua ja kyljelleen osoittaa hautaajien tiedostaneen vainajan toiseuden. Nimitys "gotlantilainen miniä" saa jäädä.

Lähteet:

Riikonen, Jaana 2005. Kirkkomäen gotlantilainen miniä.

Kirjavainen, Heini 2005. Miniä Gotlannista? Kuituanalyyttinen näkökulma eläinpääsoljen tekstiileihin.

---

Nämä artikkelit sisälsivät monia mielenkiintoisia seikkoja. Ensinnä mieleen tulevat tietysti etnisiteettikysymykset: missä määrin korujen yleensä tai solkien erikseen perusteella voi määritellä vainajan etnisiteettiä? Entä työtapojen: onko yhdellä alueella todella vallinnut yhtenäinen tekotapa esimerkiksi kehräyssuunnan tai sen suhteen, käytetäänkö loimeen kerrattua vai kertaamatonta lankaa? En muista törmänneeni varsinaiseen tilastomateriaaliin näiden kysymysten tiimoilta, mutta sekä suomalaisessa että skandinaavisessa tutkimuskirjallisuudessa tuntuu vallitsevan jonkinlainen konsensus eri alueiden tyypillisistä työtavoista. Tähän on palattava laajemman aineistokatsauksen jälkeen. Millaista vertailumateriaalia etnografinen aineisto tarjoaisi näihin kysymyksiin?

Olen myös alkanut kasvavassa määrin äimistellä esinetyyppien ajoituksia: miksi joku solki olisi nimenomaan 800-luvulta ja toinen 1000-luvulta? Ongelmanahan näissä on se, että esineajoitusten taustalla ovat typologiset sarjat eli ajatus siitä, että tämä esine tuli ennen tätä, koska koristelu kehittyy/degeneroituu, esine muuttuu funktionaalisemmaksi, teknologia kehittyy. Kun esineitä on löytöyhteyden perusteella kyetty ajoittamaan, todetaan, että usein 1800-luvun lopulta tai 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä periytyvät typologiset sarjat "tarkentuvat" - suoraan kritiikkiin typologisten sarjojen uskottavuudelle olen törmännyt aika harvoin, varsinkaan kirjallisuudessa. Tässä olisi toinen aihealue, joka mahdollistaisi paljon pohdintaa erityisesti kehittyvän valmistusteknologian tuntemuksen ja kokeilevan arkeologian soveltamisen pohjalta. Ehkä ensin pitäisi kuitenkin perehtyä pikkuisen myös typologian taustoihin. Hei vaan, Oscar Montelius, ehkä pian tavataan!

Laajemmassa mittakaavassa erittäin mielenkiintoinen on tietysti tämä varsinaissuomalais-gotlantilais-balttilainen kulttuuriyhteys, johon on myös palattava jossain välissä. Nyt kuitenkin välillä vanhempaa tekstiililöytömateriaalia Appelgren-Kivalon ihastuttavasta kuvakirjasta.

Linkkejä matkan varrelta:

Turun yliopiston projekti Arkeologiaa laboratoriossa - tutkimuskohteena myöhäisrautakautiset haudat

Esinetutkimus –murheenkryynistä yhteiseksi ilonaiheeksi. Mervi Suhosen esitelmä Arkeologipäivillä 2007.