Kuvassa ei näy raitojen vaihtuminen, koska onnistuin huolimattomuuttani jättämään sen lapasten selkäpuolelle, toisin kuin oli tarkoitus. Eilen valmistuneissa musta-harmaissa kintaissa vaihto tapahtuu kämmenpuolella:
En ollut aiemmin kokeillut tällaista tasaraitatekniikkaa kinnasneulalla, enkä osaa sanoa, löytyykö sille mitään historiallisia lähteitä. Toteutin vaihdon jättämällä aina edellisen raidan langanpään roikkumaan vapaana toisen värisen raidan ajaksi, ja päästyäni kierroksen loppuu vaihdoin taas lankaa. Valmiissa työssä nämä lankajuoksut jäävät sisäpuolelle. Lopputuloksiin olen kohtuullisen tyytyväinen, ja ainakin ensimmäiset lapaset ovat jo päässeet päivittäiseen käyttöön näillä pakkasilla. Ensimmäistä kertaa kintaantekohistoriassa maltoin myös jättää peukalonaukot kokonaan kämmenenpuolelle, jolloin lopputuloksesta tuli paljon sievempi kuin aiemmissa lapasissani.
Raitamuotikokeilujen jälkeen ehdin eilen kokouksen kuluessa vielä palata syksyllä joululahjakiireiden vuoksi kesken jääneisiin neulakinnassukkiini. Meneillään on oletettavasti epäautenttinen kantapäänkohta, oikeanpuoleisessa sukassa jo pidemmällä, vasemmassa vasta aluillaan. Lankana on Pirtin kehräämön luonnonvalkoinen 180 tex x3 karstalanka. Sitä olisi saanut Eteläespan Taito Shopista myös nylon-vahvisteisena, ja mietinkin hetken, olisiko sukissa pitänyt sortua moiseen kestävyyden nimissä. Ainakin tämä versio tulee nyt kuitenkin kokovillaisesta langasta. Kesällähän se sitten nähdään, miten nämä kestävät käytössä.
Mistä palautuikin mieleeni, että jossain vaiheessa olisi syytä pistää itsensä parsimaan jokunen kantapuhkinen villasukka, mukaan lukien ne, jotka ovat paraikaa jalassani. Miksi korjaaminen on aina ankeampaa kuin uuden teko?
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti