Kukkavärjäilyjä

Toissaviikolla värjäiltiin kukilla. Työtoverini olivat värjänneet talomuseolla lupiinilla ennenkin, mulle tämä oli eka kerta. Yleensä en ole valtavan innostunut kasveista, jotka eivät ole joko Suomessa varhaisia tulokkaita tai historiallisesti käytetty värjäykseen, mutta nyt FB:n Värikästä värjäystä -ryhmän kuvapropaganda oli saanut mutkin vähän salaa innostumaan. En onnistunut satunnaisella selailulla muodostamaan kovin koherenttia kuvaa siitä, miten lupiinivärjäys oikein kannattaisi tehdä minkäkin sävyn saamiseksi, mutta lopputulos oli onneksi ihan ilahduttava silti.

Lupiini eli komealupiini on kaunis, mutta tulokkaana rohmuaa tilaa perinteisiltä niittykasveilta. Kuvat: J. Sahramaa 2015

Kukkia oli kahdessa eri muovikassissa niin paljon, että ihan kaikki eivät kerralla kymppilitraiseen pataan mahtuneet. Kukat kuumennettiin 80 asteeseen ja lämpö pidettiin reilu tunti.

Kukkapata.

Liemi keittovaiheessa.

Moni oli saanut hyviä tuloksia pitämällä lankoja ja kukkia kerroksittain padassa, mutta tällä kertaa siivilöimme kukat pois. Liemi sai jäähtyä lounastauon ajan noin 40 asteeseen, minkä jälkeen lisäsimme langat. Puretus alunalla tapahtui samanaikaisesti lisäämällä liemeen noin 10% lankojen painosta alunaa. Liemen lämpö nostettiin taas 80 asteen tienoille.

Langat liemessä.

Mulla oli itselläni ohutta Pirkka-lankaa, joka värjäytyi mintunvihreäksi. Dropsin Karisma otti huomattavasti turkoosimman värin, täysin valkaistu tummemman kuin luonnonvalkoinen. Liemestä keitettiin seuraavana päivänä myös jälkiväri, joka antoi Karismaankin vaaleanvihreitä sävyjä.

Vasemmalla jälkivärit, vaalein lanka Pirkkaa, turkoosit Karismaa.

Hieman historiallisempi kokeilu oli saflori (myös värisaflori ja joskus väriohdake, Carthamus tinctorius). Kiinnostuin kasvista Japanissa, kun kävimme tammikuussa Salmen kanssa ihmettelemässä erästä heian-kauden (suunnilleen vastaava ajankohtai kuin Suomen viikinkiaika, vuodet 794-1185) pukeutumista käsitellyttä näyttelyä. Siellä oli muinaisia menetelmiä jäljitellen värjätty saflorilla eli benibanalla silkkisiä aluskimonoita, joiden herkkä pinkki oli vain keisarinnan suosikkihovinaisille sallittu väri. Valitettavasti näyttelyssä ei vain saanut kuvata.

Heian-kausi kiehtoi erityisesti, koska yksi lempielokuvistani on Peter Greenawayn ohjaama The Pillow Book. Se on nimetty Sei Shonagonin (n. 966-1025) muun muassa runollisia luetteloita ja hovielämän kuvauksia sisältävän Tyynynaluskirjan mukaan. Tuon teoksen historiaa lähti selvittelemään Mia Kankimäki, joka rinnastaa heian-kauden keisarillisen hovin kirjallisen kulttuurin nykymaailmaan mielestäni aika hauskasti kirjassaan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin:

"Sei, te elitte runojen kautta: teidän arkenne täyttyi säkeiden laatimisesta, siteeraamisesta ja runokirjeenvaihdosta. Runokilpailut olivat suosittuja poliittisen valtataistelun areenoja, mutta runoja laadittiin paljon myös yksityisiin tarkoituksiin, kuten kirjeisiin. Jos sattui saamaan runomuotoisen kirjeen, oli vastausruno lähetettävä mahdollisimman pikaisesti ja mielellään samoja kielikuvia käyttäen. Arkielämässä oli myös useita tilanteita - esimerkiksi matka maaseudulle tai ensilumi - jolloin kykenemättömyys tuottaa tapahtumasta soveliasta runoa oli vakava etikettivirhe. Aateliston elämä oli runoilla rytmitetty, eikä yksikään tärkeä tapahtuma ollut täydellinen ilman sitä. Hallinnon virallisia asioita saatettiin hoitaa runomuotoisilla viestiketjuilla, jopa niin, että alkuperäinen asia pääsi runoilun huumassa unohtumaan. Kyky laatia runoja oli elinehto jokaiselle itseään kunnioittavalle miehelle tai naiselle - lisäksi taidokas runo oli usein nopein (tai ainakin arvostettavin) tie naisen sydämeen tai ylennykseen.
Siis runoja, runoja aamusta iltaan. Jos tilanne hetken aikaa tuntuu kaukaiselta, riittää, kun vaihtaa runon tilalle sanan "tekstiviesti", "tviitti" tai "Facebook-status". Pitkän tekstikuivan kauden jälkeen mekin olemme taas tekstiviestittelykulttuurissa, jossa tekstiviestin-, sähköpostin- tai Facebook-statuksenkirjoitustaidolla voi olla ratkaiseva osa romanssien syntymisessä ja oman julkisen kuvan luomisessa. Jos sattuu saamaan nokkelan tekstiviestin, on vastausviesti lähetettävä ilman muuta mahdollisimman pian, mieluiten samoja kielikuvia käyttäen. Arkielämässä on useita tilanteita - esimerkiksi matka maaseudulle tai ensilumi - jolloin kyky tuottaa tapahtumasta sovelias Facebook-status on ensiarvoisen tärkeä. Yksikään tärkeä tapahtuma ei ole täydellinen ilman sitä!"

Kylpylälomalla tammikuussa.

No mutta, takaisin värjäyshommiin. Saflori on alunperin kotoisin Lähi-Idästä, ja on ollut laajalti käytössä Aasiassa ja arabikulttuurin piirissä. Kukkien terälehdistä pitäisi saada kaksi erää väriä: ensin liotetaan irti keltaiset sävyt, ja sitten emäs-happo -menetelmällä saadaan pinkkiä. Saflori tarttuu kirjallisuuden mukaan erittäin huonosti villaan, hieman puuvillaan ja erinomaisesti silkkiin. Toinkin Kiotossa sijainneesta väriaine- ja käsityökaupasta paitsi 50 g safloria, myös parisataa grammaa silkkilankaa.

Kuivat saflorit laitoin harsopussiin likoamaan yön yli.

Yön yli liotus oikealla, vasemmalla seuraavat huuhtelut. Nämä sotkin sitten keskenään.

Toinen silkkivyyhti matkalla kuumennukseen.

Kuumennetulle liemelle lupailtiin sinapinkeltaista väriä, kuumentamatta huoneenlämmössä keltaista. Kokeilin molempia noin 50 g purettamattomille silkkivyyhdeille, mutta ei tästä keltaista tullut, vaan hentoa ruusunpunaa tai vanhaa roosaa! Aika vauvasävyjä, katsellaan mahdollisia käyttökohteita...

Vasemmalla viileässä liemessä yön yli ollut vyyhti, jonka väri jäi epätasaisen kellervä-vaaleanpunaiseksi. Oikeanpuoleinen tasaisempi hento roosa syntyi alle 80 asteessa.

Varsinaisia pinkkejä irrotetaan saflorinkukista silloin, kun keltainen on liotettu irti. Liemi kukkineen muutetaan ensin emäksiseksi, pH noin 11. Tein tämän lisäämällä 10% terälehtien painosta kidesoodaa. Tetrin ohje ei anna emäkselle määriä, mutta kun mulla ei ollut pH-paperia, poimin ton 10%-ajatuksen Barefoot Shepherdess -blogista. Liemi sai seistä tunnin verran, sitten siivilöin sen ja muutin sen puolestaan happamaksi väkiviinaetikalla. Etikkaa oli ehkä 3-5 dl, määrittäminen tapahtui täysin mutu-tuntumalla. Olisi kai pitänyt ilmestyä kuplia, mutta nyt niin ei kyllä käynyt - värjäys kuitenkin toimi silti. Koska kyseessä oli työnäytös, vein liemen ulos näytille ja nostin lämpötilan Tetrin ohjetta mukaillen 30 asteeseen noin tunniksi. Kyydissä olivat myös langat, taas yksi 50 g silkkivyyhti ja vastaava määrä silkki-alpakka-sekoitelankaa.

Silkki-alpakka ja silkkilanka kattilassa.

Lopputulema: silkistä tuli kirkkaan pinkkiä, silkki-alpakasta hillitympää. Hervottomat värit joka tapauksessa.

Mielenkiintoinen kokeilu, vaikka pinkin langan loppusijoitus onkin vielä vähän pohdinnan alla. Historiallisesti pH-arvon muutoksiin käytettiin Japanissa ja muualla Aasiassa tuhkalipeää ja erilaisia happamia aineita, kuten riisiviinietikkaa ja hapatettuja luumuja. Jos joskus vielä värjään saflorilla, olisi hauska kokeilla noita historiallisempia prosesseja kauppakemikaalien sijaan. Toisaalta kuitenkin mieluiten ottaisin homman tueksi sitä pH-paperia, jota tällä kertaa ei lähiapteekista löytynyt. Mutta katsotaan, josko saflorin pariin tulee palattua vielä joskus.

Mulla olisi vielä yksi silkkilankavyyhti ja 50 g japanilaista krappi (Rubia akane). Vahvaa ajatusta siitä, millä tavoin kokeilla japanilaisen ja eurooppalaisen krapin (Rubia tinctoria) käyttäytymisen mahdollisia eroja mulla ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Onneksi lanka tai juurenpalat eivät kovin herkästi huonoksi mene, eli aikaa mätystellä tätäkin asiaa kyllä on. Langastakaan ei varsinaisesti ole puutetta...

Kuulumisia

Pitkä aika, ei näkemistä. Kaiken maailman käsityöpuuhastelua elämään on kyllä mahtunut, mutta aikaa purkaa ajatuksia sanoiksi huomattavasti vähemmän. Mikään kovin merkittävä proggis ei myöskään ole valmistunut, koska käsillätekemiselle on toisaalta töiden ja toisaalta henkilökohtaisen elämän varsin rankkojen muutosten lomassa ollut todella vähän aikaa. Jotain uutta olen sentään välillä opetellut, kuten alkukeväästä virkkaamaan erilaisia ruutuja. Lopputuloksesta lisää Malinin blogissa.

Virkkaaminen on koukuttavaa. Kuvat: J. Sahramaa 2015

Jonkun verran olen ehtinyt myös opettaa, viime syksynä mainostettujen juttujen lisäksi Harmaasusien toimintaviikonlopussa iskunyöriä ja Maikin ja Mervin Omenaisia ja revonneniä -kirjan lautanauhanotaation ilosanomaa.

Nyöriniskennän äärellä Meriharjun luontotalossa.

"Poimi ylin, nosta langat, auki. Poimi, nosta, auki. Poimi..."

Ensimmäiset 10 senttiä!

Talomuseossa on myös ollut varsin vauhdikasta, vaan kun mikään ei koskaan tunnu etenevän valmiiksi asti, ei niissä oikein tunnu olevan kirjoittamista. Viime kesänä värjättyjen sinipuiden lankanäytteet viettivät talven ikkunaruutujen välissä, ja hämmästyksekseni pitivät mustan värin oikein hyvin. Haalistumista tapahtui lähinnä jälkivärjätyissä sinisissä, ensimmäisten värjäyserien mustat olivat käytännössä entisellään.

Musta pysyy sittenkin.

Jälkiväri on haalistunut päältä.

Sinipuulangat eivät ole juuri vielä päässeet käyttöön, paitsi jälkivärit isoäidinneliöiden virkkaukseen. Kuten monet muutkin jauhemaisina ostetut luonnonväriaineet, nämäkin värjäävät sormet käsiteltäessä, mikä vähentää halua esim. kutoa niistä sukkia. Ylipäänsä lankaa on odottamassa käyttöä ahdistavuuteen asti, vaikka muutama kerä aina silloin tällöin on hyötykäyttöön päätynytkin.

Sama pätee vähän muihinkin käsityömatskuihin, mutta toisia sitten taas on aina liian vähän - lampaanvuotien parkintaprojektimme ei keväällä edennyt riittävän nopeasti, joten en sitten saanut uutta nahkamekkoa valmiiksi Papukaija-Jussin rosvojahti -larppiin. 1600-lukuintiaanini pukeutui sitten peurasäämiskäiseen hihattomaan paitaan, lannevaatteeseen ja lahkeisiin sekä villaiseen kietaisuhameeseen, jonka tarkoitus oli ennen kaikkea tehdä asukokonaisuudesta vähän vähemmän rivo. Lämpöä toivat kettukaulurin lisäksi illalla villainen mekko ja -huopa. Varustetestauspuolesta on todettava, että savustetut peurasäämiskälahkeet ovat märässä metsässä mitä erinomaisin vaate, ja pysyvät varmasti vaellusvaatetuksessa jatkossakin. Rasvaparkittu ja savustettu säämiskä on kestävä ja lähes vedenpitävä materiaali, jonka huonoihin puoliin lukeutuu lähinnä se, että se on pakko tehdä itse tai hankkia käsityöläiseltä. Mistä tuleekin mieleeni, että alavajassa odottelisi vielä yksi suolattu mutta käsittelemätön peuranvuota... Ehkä joku päivä :)

Varustetestausta kevätvaelluksella Kemiönsaaren maisemissa. Nahkahuppu on myös suuri suosikkini. Kuva: M. Heimola 2015

Susquehannock-perheemme. Kuva: M. Heimola 2015

Inkkarikoira Louhi on kaapattu syliin. Kuva T. Talvela 2015

Mainostusta: käsityöopastusta pääkaupunkiseudulla

Taas on luvassa maksamaton mainos. Harmaasusien Valistus&Edistys -vuoroilla on tänä syksynä luvassa useampikin historiallisten käsitöiden opastuskerta, ensimmäinen jo tämän viikon sunnuntaina.


Neulakinnasta su 5.10.
Miten tumput, pipot ja sukat syntyivät ennen puikoilla kutomista? Valistus&Edistys -vuorolla 5.10. järjestetään opastusta neulakintaan tekemisen saloihin klo 16-20.

Alkuvuorosta kerrotaan lyhyesti neulakinnaslöydöistä ja käyttötarkoituksista. Seuraavaksi opetellaan piston tekeminen kädestä pitäen aloittelijoiden kanssa, ja pidemmälle ehtineet voivat jatkaa omien töidensä parissa. Lopuksi treenataan vielä aloituksen tekemistä erilaisiin töihin ja ihmetellään erilaisia pistoja.

Omat kinnasneulat ja paksua villalankaa mukaan, jos löytyy. Paikalle tulee myös muutama lainaneula ja mahdollisuus ostaa islantilaista Lopi-lankaa edulliseen hintaan. Vastuuhenkilö Jenni Sahramaa.


Kehruuta su 9.11.
Tiuku Talvela kertoo suomalaisen kansanperinteen kehruuseen liittyvistä uskomuksista ja opastaa langan kehräämisessä värttinällä.


Suomalaisia rautakautisia lautanauhoja su 23.11.
Mervi Pasanen opettaa Omenaisia ja revonneniä -kirjasta tuttujen suomalaisten rautakautisten lautanauhamallien kutomista.

Kaikkien vuorojen ajankohta on klo 16-20 ja paikka Malmin nuorisotalo, Malmin raitti 3, Helsinki. Harmaasudet ry tarjoaa teetä ja kahvia.

---

Lisäksi täytyy mainostaa vielä Glimsin käsityökerhoa: ihana Malin vetää kerran kuussa käsityökokoontumista Glimsin tunnelmallisessa tuvassa. Syksyn päivämäärät ovat keskiviikot 22.10., 19.11. ja 10.12. klo 13-15, ja museoon on keskiviikkoisin vapaa pääsy. Lisätietoja Glimsin sivuilta >>

Käsityökerhon promokuvia ottaessa ei malleilla meinannut ihan koko ajan pitää pokka. (Kuva: J. Sahramaa 2014)

Mustaa!

Tässä kesän mittaan on vaivannut lankakriisi. Meillä on ollut koita, ja viiden kuukauden poissaoloni aikana mokomat pienet tuholaiset olivat tehneet etäispesäkkeitä moneen villakoriin, joihin ei oltu hetkeen koskettu. Siivoillessani laatikoita löysin sitten aikamoiset määrät sellaista lankaa, jonka olemassaoloa en ollut ensinkään muistanutkaan. Vannoin, etten osta enää yhtään lankaa ikuna. No, kuten arvata saattaa, se lupaus pitikin kauan... Värjätä oli melkein pakko, Pukkisaaren kurssilaisillekin olin luvannut, että värjätään krapilla vielä kylmäpöntöllinen.

Kylmävärjättyä krappia. Vasemman laidan langat olivat kaikki vaaleanruskeita, sellaisia lampaanbeigejä. Värjäsin samaa lankaa mutta valkoisena krappipöntössä kesällä 2012. Näistä olisi tarkoitus vielä joku päivä kutoa kangasta, kerrattuja loimina ja yksisäikeisiä kuteena. (Kuvat: J. Sahramaa 2014).

Värjäysinspiraatio oli kuitenkin vähän hukassa, lankaa enemmän kuin ikinä ehtii käyttää, ja aika monta eri juttua jo vuosien varrella kokeiltu. Päätin, että nyt tehdään jotain, mitä ei ole aiemmin tehty: yritetään värjätä mustaa. Kun tekee kasvivärjäystä työnäytöksenä, ihmiset usein kysyvät, että entäs sitten musta. Tähän asti ollaan vastattu, että oikeaa mustaa on luonnonväreillä hyvin vaikea saada aikaan, ja lampaanmusta taas on oikeammin tummanruskeaa. Elokuussa oli aika pistää faktan aseman saaneet oletukset testiin.

Tein taustatöitä lähinnä netissä - aikomuksena on vielä lukea Cardonin Natural Dyes -kirjasta paremmin taustoja, mutta se ei nyt vaan kertakaikkiaan ole kauhean korkealla prioriteettilistassa kaiken tämänhetkisen haipakan keskellä. Vielä joku päivä, ihan varmasti :) Parin täällä museolla hyllyssä pyörivän värjäyskirjan reseptejä tuli myös tarkasteltua. Mustan värjäämiseen luonnonväreillä tuntuisi olevan pari eri mahdollisuutta:

- Riittävän tumma sininen

- Kolme pääväriä, eli keltainen, punainen ja sininen päällekkäin värjättyinä

- Puiden kuorista saatavat tanniinivärit ja rautapuretus

- Sinipuu

Riittävän tumma sininen

Sinistä värjättiin tuoreilla morsingonlehdillä ja indigojauheella, mutta kumpikaan ei ollut tällä kertaa lähelläkään mustaa. Morsingolla emme aiemminkaan ole päässeet vaaleansinistä tummempiin sävyihin. Indigoa sekä annosteltiin tällä kertaa vähän hillitymmin että keskittyminen vähän hyppelehti mm. lämpötilan vahtimisessa, ei siitäkään tällä kertaa tullut edes alkuun kovin tummaa sävyä. Ihan kivaa keskisinistä sen sijaan olisi tullut vaikka kuinka paljon.

Ihan parhaat värjäyksen apuvälineet: porakoneeseen kiinnitettävä jättiläisvispilä! Ei enää jännetupentulehdusta väriliemen vispaamisesta! (Kuva: K. Salmelainen 2014)

 Indigovärjäyksen taikaa: lanka on liemessä keltainen ja vasta ylösnostettaessa hapettuminen tuo sinivärin esiin.

Valkoisen langan lisäksi sinivärjäystä kokeiltiin harmaaseen ahvenanmaanlampaan villasta käsinkehrättyyn lankaan ja Pirtin kehräämön tummanruskeaan karstalankaan. Viimeksi mainittu otti todella huonosti yhtään mitään väriä - vain indigolla värjätessä langan sävyssä oli havaittavissa selkeä muutos. Ensi kesänä täytynee testailla, josko joku toinen tummanruskea lankalaatu käyttäytyy eri tavalla. Vai olisiko ollut, etten esipurettanutkaan noita ruskeita lankoja? Se nyt ainakin selittäisi sitä, jos väri ei muussa kuin kyyppivärjäyksissä kiinnittynyt.

Morsinko. Alinna valkoiseen ohueen Pirkkaan nätti vaaleansininen, keskellä harmaaseen meleerattu vaaleansininen ja ylinnä ruskea lanka, jossa lähinnä satunnaiset vaaleammat karvat osoittivat mitään värjääntymisen merkkejä. 

Indigo. Vaihteeksi valkoinen ylinnä, harmaa keskellä, ruskea alla. Ruskeaan lankaan tullut sävy on todella hämmentävä - väri on taittunut kyllä mustaan, mutta koska langan seassa oli vaaleampiakin kuituja, ne ovat nyt kirkkaansinisiä... Vaikea kuvailla. Keinovalossa väri on kyllä ihan musta.

Kaikki ruskealle pohjalle tehdyt värjäykset: ainoa oikeasti erottuva on indigo, toinen vasemmalta.

Kolme pääväriä

Kokenilli- ja pietaryrttiliemi indigovärjättyyn lankaan (soveltaen Hassia)

- pietaryrtin kuivatut kukat, kuivapaino n. 250 g, liotetaan yön yli, keitetään

- kokenilli 10 g, liotetaan yön yli ja keitetään

- indigolla siniseksi värjätyn langan esipuretus alunalla 10g/100g

- väriliemet yhdistetään ja nostetaan lämpö 80-90C, pidetään tunti

Pietaryrtti kiehumassa.

Yhdistetyt väriliemet pietaryrtti-krappi.

Tästä tuli ihan tosi hauskan värinen liemi, kyllä kannatti värjätä ihan valkoisiakin lankoja! Valmiiksi indigonsinisiin lankoihin saatiin tummaa lilaa, ei ihan mustaa. Ehkä, jos olisi ollut tosi tumma sininen pohjalla... Tai olisi jälkipurettanut raudalla. Jatketaan kokeiluja :)

Alunperin indigovärjätyistä langoista tuli kokenilli-pietaryrttiliemessä tumman violetteja. Langat kai Novita Woolia.

Yllä sama liemi vaaleisiin lankoihin, alla jälkiväri. Jälkimmäiseen olisi ehkä voinut lisätä kokenillijauhetta, nyt näytti siltä, että sä tarttui kaikki jo ensimmäisestä liemestä.

Toisessa saman kolme pääväriä -teeman variantissa aloitettiin keltaisesta langasta, kastettiin indigoon ja lopuksi langat pääsivät vielä krappikylpyyn. Näistä mikään ei päässyt lähellekään mustaa, vaan langoista tuli keskivihreän kautta ruskeita. Tummempi indigoliemi olisi voinut antaa erilaisen lopputuloksen.

Yllä paatsama -> indigo -> krappi, keskellä kanerva -> indigo ja alimpana sama -> krappi. Iso vyyhti on jotain sukkalankaa, alemmat virolaista täyttä villaa.

Puiden kuorista saatavat tanniinivärit ja rautapuretus

Tähän teemaan jäi eniten kokeiltavaa: tein kuusenkuoriliemen liottamattomista kuorista, ja siitä tuli niin hentoa, että ennen jälkipuretusta raudalla langat olivat vain vaaleanruskeita. Rautapuretus taittoi kyllä alunperin valkoisen langan värin harmaaseen, eli vahvemmalla liemellä voisi olla potentiaalia. Jatketaan aiheesta :)

 Kuusenkuori ja rauta. Alla valkoiseen Pirkkaan, ylemmässä ruskeassa karstalangassa sävy muuttui vähän tasaisemmin tummaksi.

Sinipuu

Sinipuu eli bresilja kuuluisi oikeastaan riittävän tumman sinisen alle, mutta saa nyt kuitenkin oman alaotsikkonsa. Sinipuu nousi esiin sekä facebookissa mustanvärjäysvinkkejä kysellessäni että Coloriastosta löytyneistä vanhoista ohjeista. Kuorenpalaset oli ostettu Tetriltä.

Keitimme yhden ison sinipuuliemen, josta siivilöitiin rikat kevyesti rikkinäisiin sukkahousihin - sinipuun tikut ovat pahamaineisia lankoihin tarttujia. Elokuusta on kuitenkin aikaa, ja museon takahuone on valitettavasti niellyt muistiinpanoni, joten en ole ihan varma, kuinka paljon kuorenpaloja liemeen oikein meni. Paras arvaukseni on, että laitettiin 200 g. Langoista suurin osa oli esipuretettu alunalla, valkoiset ainakin. Liemestä olisi riittänyt väriä vaikka kuinka. Muistaakseni väri tummui kuumentamisen myötä, niin että matalammissa lämmöissä langat näyttivät vielä sinisiltä tai violeteilta, mutta 80 asteen jälkeen jo ihan mustilta.

Värjäyksen loppuvaiheessa jaoin liemen kahtia, ja toiseen puoliskoon lisättiin rautasulfaattia noin 3% lankojen painosta, toiseen jokusen päivän seissyttä virtsaa. Jälkimmäisen taustalla oli suunnitteluvaiheessa runsaasti hilpeyttä herättänyt "lisätään kannullinen kusta" -resepti. Kannullinen muuten on kai reilut 2,5 litraa... Nyt taidettiin laittaa vähän vähemmän. Raudalla täydennetyssä liemessä langat olivat vain 15 min, mutta virtsaliemeen jätin langat jäähtymään, koska sen ei pitäisi vahingoittaa kuitua. Iloiseksi yllätyksekseni myöskään haju ei ollut erityisen paha tai tarttunu lankoihin. Ehkä pidemmällä seisotuksella olisi ollut ytäkämpää, nyt melkein sisäsiistiä vielä.

Lopputulos oli se, että sekä rauta- että virtsapuretuksella sinipuusta tuli puhtaan mustaa väriä valkoiseen lankaan, ja vähän tummennusta tummanruskeisiin lankoihin. Toimiva keino värjätä mustaa siis löytyi, eikä juuri ihmetytä, jos mustan suosio muotivärinä kasvoi merkittävästi suunnilleen samoihin aikoihin (1500-luvulta eteenpäin) kun sinipuuta alettiin Eurooppaan tuoda. Muutenkaan ei sinänsä kummastuta, että kaupallisesti viljellyt värikasvit ovat olleet niin suosittuja, kyllähän noista nyt valtavan paljon enemmän ja kirkkaampia värejä irtoaa kuin kotoisista lehdistä ja heinistä.

Vasemmalla sinipuu ja jälkipuretus raudalla valkoiseen ja ruskeaan lankaan, oikealla jälkipuretus virtsalla samanlaisiin lankoihin.

Sinipuulla tehtiin pari jälkivärjäystä, ensimmäinen niin, että sukkahousupussillinen kuorenpaloja oli liemessä lankojen kanssa. Ekassa jälkivärissäkin liemi näytti ihan mustalta, kuvan vaaleampi sävy tuli rasvaiseen jättivyyhteen virolaista villaa, joka hyppäsi liemeen kyytiin vasta muiden lankojen jo imettyä siitä itseensä jonkin verran väriä.

Sinipuun jälkivärejä.

Sinipuusta tuli väriä niin hyvin, että lisääkin olisi voinut lankoja laittaa... tai sitten ei, koska pesemisessä oli hirveä homma ja sadesään vuoksi vyyhdit tunkivat kuivumaan museon toimistoon.

Lankapyykillä. Sekä sinipuusta että indigosta lähtee tosi paljon irtoväriä, myös vaikka kuinka monen huuhtelun jälkeen keriessä. Viimeiseksi langat kastettiin etikkaveteen.

Kuvattavien lankojen kasa oli aika hervoton.

Parkitsin kesäisten krappivärjäysten jälkiliemessä kalannahkaa yhdessä kuusenkuoren kanssa, ja nyt jäi himottamaan kokeilla kalannahkaa sinipuuliemessä... Mutta se jääköön ensi kesän hommaksi, on tullut siistien sisätöiden aika. Ainakin osittain, sillä juuri säiden käännyttyä kylmemmäksi piti vielä keritä pari lammasta. Hyr hur. Tästä eteenpäin aion vain istua sisällä lämpimässä ja virkata ja neuloa. Johonkin ne kaikki langat pitäisi saada kulumaankin :)

Kerintämeitsie (vai sittenkin sheepie?) yhdessä Elviiran ja vähän Karonkin kanssa.

Kuvaraportti Pukkisaaren puuhailuista

Viime viikonloppuna järjestimme Tiukun, Susannan ja Mervin kanssa rautakauden tekstiilityöpajaviikonlopun Pukkisaaressa. Tapahtuma oli ainakin näin järjestäjän näkökulmasta varsin onnistunut: molempina päivinä oli toivotut 10 osallistujaa, minkä lisäksi sunnuntain yleisöosuus oli ilmeisesti päässyt Hesarin menovinkin nostoksi, ja aurinkoisen iltapäivän työnäytöksiä katsomaan tuli kymmeniä ihmisiä.

Tiuku opetti lauantaina värttinällä kehruuta sekä villan esikäsittelyä kammoilla ja karstoilla. Kokeilemaan pääsi myös koirankarvan kehruuta.

Kuvat: J. Sahramaa 2014

Susanna oli luonut kapeahkon palttinaloimen, johon halukkaat pääsivät kutomaan pienen pätkän. Toisilla tosin meinasi lähteä pätkän pituus vähän lapasesta...

 

Anulla oli lieviä vaikeuksia malttaa lopettaa kutomista.

 

 

Lopuksi loimi otettiin irti ja pätkät jaettiin kutojille.

Ylpeä äiti, eiku :)

Itse vedin värjäystyöpajaa. Lauantaina värjättiin tuoreilla vaahteranlehdillä, mutta padallinen ei ollut tällä kertaa riittävästi, vaan väristä tuli varsin vaalea ja hento keltainen. Sunnuntaina tehtiin krappiliemi ja sen jälkiväri, joiden välillä oli tosin niin pieni ero, että toisenkin jälkivärin olisi varmasti hyvin voinut ottaa. Puretusaineena käytettiin kaikkien liemien kanssa alunaa.

Edessä esipuretuspata, keskellä krappiliemi, takana kaalisoppaa lounaaksi.

Inka ja viikonlopun aikaansaannokset.

Mervin pajassa kudottiin suomalaistyyppisiä lautanauhoja, mutta mun pikkuoravan keskittymiskyvylläni ei näköjään otettu yhtään lähikuvaa.

Innokkaita nauhankutojia.

Seuraavan kerran Pukkisaaressa tapahtuu viimeistään hengailuviikonloppuna 2.-3.8.2014. Saaren tapahtumissa pysyy parhaiten kärryillä liittymällä Sommelon Fb-ryhmään.

Myös Eikka ja Tikru olivat sunnuntaina vauhdissa (kuva: M. Pasanen 2014).