tiistai 16. syyskuuta 2008

A la mode 1886


Olen jo jonkin aikaa pursuillut turnyyripukuintoa, kiikarissa kuukauden päästä pelattava Pahan kukkia. Projektin pohjana minulla oli valmiiksi Kätkettyihin kasvoihin, joka sijoittui vuodenvaihteeseen 1899-1900) ommeltu korsetti, ja joskus muinoin jonnekin 1870-luvulle sijoittuneessa Alaska-pelissä käyttämäni pyllytyyny. Alimmaksi sijoittuvan pitkän paidan päätin muokata vanhasta lakanakankaisesta mekosta, joten varsinaisesti tehtäväksi jäivät vain alushame ja päällimmäinen kerros: ei varsinaisesti mikään yksinkertainen homma, varsinkaan kun koristelut eivät suinkaan ole vahvin puoleni, mutta toiveita projektin valmistumisesta jopa jossain määrin ajoissa on epätavallisesti ilmassa.

Kotoa olisi löytynyt Kiinasta tuotua kukallista mustaa satiinia ja hieman samettia, mutta musta ei suoraan innostanut. Alustavat katselut keskustan Eurokankaassa eivät olleet kovin rohkaisevia - haaveilin tukevahkosta suklaanruskeasta kankaasta, mieluiten puuvillasametista, mitä ei näyttänyt olevan tarjolla lainkaan. Samanvärisenä olisi saanut tukevahkoa asetaattisatiinia, sinänsä oikein kaunista, mutta materiaaliinsa nähden huomattavan hintavaa. Päätin lähestyä tilannetta aivan toiselta kantilta, ja ostin lopulta Tikkurilan kierrätyskeskuksesta yhteensä 8,50 eurolla kahdet verhot. Alushameeksi pääsi ohut ja pehmoinen valkoinen valmiiksi rimssureunoilla varustettu puuvilla-polyesterkangas. Kaupan päälle saimme ompelumyssyiksi soveltuvat rimssuiset verhotampit, joita Virpi nimitti Ompelin hameen nappikiinnitystä lukuun ottamatta eilen, ja lopputulos oli korsetti päällä sovitettuna varsin kermakakkuinen. Laitan kuvan tänne heti kun saan sen käsiini.


Päällyspuvusta tulee nyt lämpimän keltainen, hankkimani verhosetti on käsittääkseni puuvillasatiinia. Helman saanee melko lailla suoraan puoliksi leikatuista verhoista, joissa on ylhäällä jo valmiiksi rypytysnauha. Yläkapat ja muu lisämateriaali pääsevät turnyyrin päälle takapuolta korostamaan. 1880-luvun puoliväli oli toista turnyyrikautta parhaimmillaan, jolle olivat ominaisia veistokselliset linjat, epäsymmetriset leikkaukset ja erittäin suuri takapuoli. Hahmolleni ei ole mitenkään välttämätöntä tai edes realistista pukeutua täysin muodin mukaiseen pukuun, ja itseäni miellyttävät hieman pienempi turnyyri sekä symmetrisyys. Katsotaan nyt sitten...


Yläosan leikkaus ja koristelu ovat nyt erityisesti pohdinnan alla. Vaihtoehtoina keltaisen satiinin seuraksi ovat ruskea, musta tai tummanpunainen satiini- tai samettinauha, tai mahdollisesti minkkiturkis. Yllä olevan kuvan oikeanpuolimmaisessa sinisessä puvussa on eräs mahdollinen miehustavaihtoehto, toinen mahdollisuus olisi neliömäinen leikkaus viereisen kuvan tyyliin. Ideaalitilanteessa kaulus olisi takaa korkea erittäin vedonaran niskani suojelemiseksi, mutta edessä voisi olla vain ohut harsomainen kangas. Sitä minulla ei kuitenkaan vielä ole, joten jäämme odottamaan tilanteen kehittymistä... Seuraava ompeluilta on sovittu ensi maanantaiksi, sitä ennen olisi syytä ainakin piirtää vähän kaavoja.

Muutama linkki 1880-luvun muotikuvien ja pukujen katseluun:
http://100megspop3.com/adira/victoria/1880s.htm
http://laracorsets.com/Womens_Fashion_History_1880s.htm
http://www.digitalchangeling.com/sewing/periodResources/SAndC-Winter1885to1886/index.html

torstai 4. syyskuuta 2008

Vihreän pellavatunikan ripittäytyminen

Väsätessäni jälleen kerran viime tipassa jo maksettua tilaustyötä mietiskelin tänään kuulemaani dosentti Rankaman isoäidin viisautta: Mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla tehdyksi kunnolla. Leikkasin tunikanpaloja hämärässä tilassa kiireellä ja huolimattomasti, ommella surauttelin vauhdilla kasaan ja sain huomata, että vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen on täysin mahdollista mokata kainalokiilojen kanssa ja ommella hihan sijasta paidan takakappale putkiloksi. Neulakossa pohdiskeltiin vastikään ompelukoneen käytön vaikutusta siihen, miten erilaiset kohdat tulevat ommelluiksi. Itse mietin huolettomasti leikellessäni, miten nykyisestä näkökulmastani surkean pienet tilkut olisivat itse toimitettujen pellavan kylvön, kitkemisen, korjuun, kuivattamisen, riipimisen, liottamisen, uudelleenkuivattamisen, loukuttamisen, lihtaamisen, sukimisen, kehräämisen ja kutomisen jälkeen melko arvokasta tavaraa. Ei tekisi mieli leikellä vähän sieltä sun täältä ja korjailla sitten matkan varrella.

Toisaalta mietin myös sitä, miten varhempien itse kankaiden järkevimpiä leikkuutapoja ei ole välttämättä yksinkertaista soveltaa nykyisiin jokseenkin standardilevyisiin ostokankaisiin. Ilman omaa kokemusta ja maalaisjärkeä suurempaa lähdettä olettaisin, että 150 cm on käsinkudottuna hankalan leveää jo vaakakangaspuissa, pystypuista puhumattakaan. Vakuuttelen itselleni, että jos jossain vaiheessa ryhdistäydyn ja tartun itse kudottuihin kankaisiini, niiden kanssa ainakin teen kaiken ajatuksella ja kunnolla. Suunnittelusta viimeistelyyn saakka. Lupaan :)

Ratkojan ollessa muuton jäljiltä teillä tietymättömillä käytin purkamiseen keväällä taottuja keritsimiä, jotka puolestaan ovat malliesimerkki siitä, miten saksissa ei ole niinkään olennaista terävyys kuin terien kulma suhteessa toisiinsa. Haaveilen marraskuun alun työkalutaontakurssista Kuggomissa ja vielä ainakin yksien saksien väsäämisestä - nyt olisi kohtuullinen käsitys siitä, miten homman olisi voinut tehdä niin paljon paremmin. Niin, ja päivän iloinen uutinen on se, että Neulakkoon linkatessani tajusin, missä kaikki kadonneiksi luullut ompeluneulani oikein ovat: Saltvikissa lahjaksi saamani neulakotelohan ne tietysti pitää sisällään. Onni sinänsä, kun huomenna pitäisi vielä saada tuon onnettoman vihreän tunikan helmat ja hihansuut käännettyä.