Kukkavärjäilyjä

Toissaviikolla värjäiltiin kukilla. Työtoverini olivat värjänneet talomuseolla lupiinilla ennenkin, mulle tämä oli eka kerta. Yleensä en ole valtavan innostunut kasveista, jotka eivät ole joko Suomessa varhaisia tulokkaita tai historiallisesti käytetty värjäykseen, mutta nyt FB:n Värikästä värjäystä -ryhmän kuvapropaganda oli saanut mutkin vähän salaa innostumaan. En onnistunut satunnaisella selailulla muodostamaan kovin koherenttia kuvaa siitä, miten lupiinivärjäys oikein kannattaisi tehdä minkäkin sävyn saamiseksi, mutta lopputulos oli onneksi ihan ilahduttava silti.

Lupiini eli komealupiini on kaunis, mutta tulokkaana rohmuaa tilaa perinteisiltä niittykasveilta. Kuvat: J. Sahramaa 2015

Kukkia oli kahdessa eri muovikassissa niin paljon, että ihan kaikki eivät kerralla kymppilitraiseen pataan mahtuneet. Kukat kuumennettiin 80 asteeseen ja lämpö pidettiin reilu tunti.

Kukkapata.

Liemi keittovaiheessa.

Moni oli saanut hyviä tuloksia pitämällä lankoja ja kukkia kerroksittain padassa, mutta tällä kertaa siivilöimme kukat pois. Liemi sai jäähtyä lounastauon ajan noin 40 asteeseen, minkä jälkeen lisäsimme langat. Puretus alunalla tapahtui samanaikaisesti lisäämällä liemeen noin 10% lankojen painosta alunaa. Liemen lämpö nostettiin taas 80 asteen tienoille.

Langat liemessä.

Mulla oli itselläni ohutta Pirkka-lankaa, joka värjäytyi mintunvihreäksi. Dropsin Karisma otti huomattavasti turkoosimman värin, täysin valkaistu tummemman kuin luonnonvalkoinen. Liemestä keitettiin seuraavana päivänä myös jälkiväri, joka antoi Karismaankin vaaleanvihreitä sävyjä.

Vasemmalla jälkivärit, vaalein lanka Pirkkaa, turkoosit Karismaa.

Hieman historiallisempi kokeilu oli saflori (myös värisaflori ja joskus väriohdake, Carthamus tinctorius). Kiinnostuin kasvista Japanissa, kun kävimme tammikuussa Salmen kanssa ihmettelemässä erästä heian-kauden (suunnilleen vastaava ajankohtai kuin Suomen viikinkiaika, vuodet 794-1185) pukeutumista käsitellyttä näyttelyä. Siellä oli muinaisia menetelmiä jäljitellen värjätty saflorilla eli benibanalla silkkisiä aluskimonoita, joiden herkkä pinkki oli vain keisarinnan suosikkihovinaisille sallittu väri. Valitettavasti näyttelyssä ei vain saanut kuvata.

Heian-kausi kiehtoi erityisesti, koska yksi lempielokuvistani on Peter Greenawayn ohjaama The Pillow Book. Se on nimetty Sei Shonagonin (n. 966-1025) muun muassa runollisia luetteloita ja hovielämän kuvauksia sisältävän Tyynynaluskirjan mukaan. Tuon teoksen historiaa lähti selvittelemään Mia Kankimäki, joka rinnastaa heian-kauden keisarillisen hovin kirjallisen kulttuurin nykymaailmaan mielestäni aika hauskasti kirjassaan Asioita, jotka saavat sydämen lyömään nopeammin:

"Sei, te elitte runojen kautta: teidän arkenne täyttyi säkeiden laatimisesta, siteeraamisesta ja runokirjeenvaihdosta. Runokilpailut olivat suosittuja poliittisen valtataistelun areenoja, mutta runoja laadittiin paljon myös yksityisiin tarkoituksiin, kuten kirjeisiin. Jos sattui saamaan runomuotoisen kirjeen, oli vastausruno lähetettävä mahdollisimman pikaisesti ja mielellään samoja kielikuvia käyttäen. Arkielämässä oli myös useita tilanteita - esimerkiksi matka maaseudulle tai ensilumi - jolloin kykenemättömyys tuottaa tapahtumasta soveliasta runoa oli vakava etikettivirhe. Aateliston elämä oli runoilla rytmitetty, eikä yksikään tärkeä tapahtuma ollut täydellinen ilman sitä. Hallinnon virallisia asioita saatettiin hoitaa runomuotoisilla viestiketjuilla, jopa niin, että alkuperäinen asia pääsi runoilun huumassa unohtumaan. Kyky laatia runoja oli elinehto jokaiselle itseään kunnioittavalle miehelle tai naiselle - lisäksi taidokas runo oli usein nopein (tai ainakin arvostettavin) tie naisen sydämeen tai ylennykseen.
Siis runoja, runoja aamusta iltaan. Jos tilanne hetken aikaa tuntuu kaukaiselta, riittää, kun vaihtaa runon tilalle sanan "tekstiviesti", "tviitti" tai "Facebook-status". Pitkän tekstikuivan kauden jälkeen mekin olemme taas tekstiviestittelykulttuurissa, jossa tekstiviestin-, sähköpostin- tai Facebook-statuksenkirjoitustaidolla voi olla ratkaiseva osa romanssien syntymisessä ja oman julkisen kuvan luomisessa. Jos sattuu saamaan nokkelan tekstiviestin, on vastausviesti lähetettävä ilman muuta mahdollisimman pian, mieluiten samoja kielikuvia käyttäen. Arkielämässä on useita tilanteita - esimerkiksi matka maaseudulle tai ensilumi - jolloin kyky tuottaa tapahtumasta sovelias Facebook-status on ensiarvoisen tärkeä. Yksikään tärkeä tapahtuma ei ole täydellinen ilman sitä!"

Kylpylälomalla tammikuussa.

No mutta, takaisin värjäyshommiin. Saflori on alunperin kotoisin Lähi-Idästä, ja on ollut laajalti käytössä Aasiassa ja arabikulttuurin piirissä. Kukkien terälehdistä pitäisi saada kaksi erää väriä: ensin liotetaan irti keltaiset sävyt, ja sitten emäs-happo -menetelmällä saadaan pinkkiä. Saflori tarttuu kirjallisuuden mukaan erittäin huonosti villaan, hieman puuvillaan ja erinomaisesti silkkiin. Toinkin Kiotossa sijainneesta väriaine- ja käsityökaupasta paitsi 50 g safloria, myös parisataa grammaa silkkilankaa.

Kuivat saflorit laitoin harsopussiin likoamaan yön yli.

Yön yli liotus oikealla, vasemmalla seuraavat huuhtelut. Nämä sotkin sitten keskenään.

Toinen silkkivyyhti matkalla kuumennukseen.

Kuumennetulle liemelle lupailtiin sinapinkeltaista väriä, kuumentamatta huoneenlämmössä keltaista. Kokeilin molempia noin 50 g purettamattomille silkkivyyhdeille, mutta ei tästä keltaista tullut, vaan hentoa ruusunpunaa tai vanhaa roosaa! Aika vauvasävyjä, katsellaan mahdollisia käyttökohteita...

Vasemmalla viileässä liemessä yön yli ollut vyyhti, jonka väri jäi epätasaisen kellervä-vaaleanpunaiseksi. Oikeanpuoleinen tasaisempi hento roosa syntyi alle 80 asteessa.

Varsinaisia pinkkejä irrotetaan saflorinkukista silloin, kun keltainen on liotettu irti. Liemi kukkineen muutetaan ensin emäksiseksi, pH noin 11. Tein tämän lisäämällä 10% terälehtien painosta kidesoodaa. Tetrin ohje ei anna emäkselle määriä, mutta kun mulla ei ollut pH-paperia, poimin ton 10%-ajatuksen Barefoot Shepherdess -blogista. Liemi sai seistä tunnin verran, sitten siivilöin sen ja muutin sen puolestaan happamaksi väkiviinaetikalla. Etikkaa oli ehkä 3-5 dl, määrittäminen tapahtui täysin mutu-tuntumalla. Olisi kai pitänyt ilmestyä kuplia, mutta nyt niin ei kyllä käynyt - värjäys kuitenkin toimi silti. Koska kyseessä oli työnäytös, vein liemen ulos näytille ja nostin lämpötilan Tetrin ohjetta mukaillen 30 asteeseen noin tunniksi. Kyydissä olivat myös langat, taas yksi 50 g silkkivyyhti ja vastaava määrä silkki-alpakka-sekoitelankaa.

Silkki-alpakka ja silkkilanka kattilassa.

Lopputulema: silkistä tuli kirkkaan pinkkiä, silkki-alpakasta hillitympää. Hervottomat värit joka tapauksessa.

Mielenkiintoinen kokeilu, vaikka pinkin langan loppusijoitus onkin vielä vähän pohdinnan alla. Historiallisesti pH-arvon muutoksiin käytettiin Japanissa ja muualla Aasiassa tuhkalipeää ja erilaisia happamia aineita, kuten riisiviinietikkaa ja hapatettuja luumuja. Jos joskus vielä värjään saflorilla, olisi hauska kokeilla noita historiallisempia prosesseja kauppakemikaalien sijaan. Toisaalta kuitenkin mieluiten ottaisin homman tueksi sitä pH-paperia, jota tällä kertaa ei lähiapteekista löytynyt. Mutta katsotaan, josko saflorin pariin tulee palattua vielä joskus.

Mulla olisi vielä yksi silkkilankavyyhti ja 50 g japanilaista krappi (Rubia akane). Vahvaa ajatusta siitä, millä tavoin kokeilla japanilaisen ja eurooppalaisen krapin (Rubia tinctoria) käyttäytymisen mahdollisia eroja mulla ei kuitenkaan toistaiseksi ole. Onneksi lanka tai juurenpalat eivät kovin herkästi huonoksi mene, eli aikaa mätystellä tätäkin asiaa kyllä on. Langastakaan ei varsinaisesti ole puutetta...

Tötteröhattuja ja silkkikaftaaneja

Riazanin laulu, ainakin mulle kevyesti kevään odotetuin peli, lähestyy uhkaavasti. Hahmokin tupsahti eilen, ja odotukset ovat korkealla. Kyseessähän on projekti, jota olisin mieluusti itsekin ollut järjestämässä, mutta tietyt g-kirjaimella alkavat priorisoitavat projektit tekivät musta tällä kertaa ihan vaan pelaajan. Olin myös pyytänyt, että saisin hahmon, jolle ei juuri tarvitsisi tehdä mitään uusia vaatteita. Mutta eihän siinä toki sitten niin käynyt - sain korkeasukuisen mongoliaatelisrouvan - ja niinpä olen jo reippaan kuukauden puuhastellut ihan pähkinäisenä niin tiedonhaun kuin silkkikankaidenkin parissa. Kaupan päälle Jukka pelaa korealaissyntyistä jousiampujaa, ja pienelle veljellenikin olisi mahdollisesti syytä tuottaa joku uusi päällysvaate. Katsotaan nyt sitten, mitä tässä oikeasti ehtii.

Esimerkkini aatelisen mongolinaisen pukeutumisesta: Kublai-kaanin vaimo Chabi.

Jotta asiat eivät menisi liian helpoiksi, peli tapahtuu sekä ulkona että sisällä. Päämääränä onkin siis tuottaa sekä käytännöllisehkö ulkoiluvaatetus että riittävän pömpöösi hovipuku venäläisbarbaarien ihmeteltäväksi. Ainakin tällä hetkellä suunnitelmaan sisältyy vielä tuottaa myös tuo päähineiden kuningatar, boghtag aka käsittämätön tötterö. Mongoli-imperiumissa matkaillut fransiskaanimunkki Vilhelm Rubruk kuvailee kyseistä päähinettä Itinerarium-teoksessaan näin:

Furthermore they have a head-dress, which they call bocca, made of bark, or such other light material as they can find, and it is big and as much as two hands can span around, and is a cubit and more high, and square like the capital of a column. This bocca they cover with costly silk stuff, and it is hollow inside, and on top of the capital, or the square on it, they put a tuft of quills or light canes also a cubit or more in length. And this tuft they ornament at the top with peacock feathers, and round the edge (of the top) with feathers from the mallard's tail, and also with precious stones. The wealthy ladies wear such an ornament on their heads, and fasten it down tightly with an amess [J: a fur hood], for which there is an opening in the top for that purpose, and inside they stuff their hair, gathering it together on the back of the tops of their heads in a kind of knot, and putting it in the bocca, which they afterwards tie down tightly under the chin. So it is that when several ladies are riding together, and one sees them from afar, they look like soldiers, helmets on head and lances erect. For this bocca looks like a helmet, and the tuft above it is like a lance.

Ja jatkaa mongolien kauneusihanteista: And the women there are wonderfully [J: astonishingly] fat, and she who has the least nose is held the most beautiful. Lihotuskuurille en kuitenkaan peliä varten ole ryhtynyt, eikä nenäkään ole tähän mennessä painunut tavallista enempää littaan.

Luonnokset hovipuvusta ja lyhyemmästä, käytännöllisemmästä asusta, jossa mennä metsään seikkailemaan.

Kankaita en ole peliä varten joutunut ostamaan, sen verran monta metriä Kiinasta pariinkin otteeseen kuskattua silkkiä ja käyttämätöntä villaa sekä vuoriksi sopivaa pellavaa hyllyihini ja laatikoihini on kertynyt. Vähän aikaa täytyi tietysti käyttää sen murehtimiseen, ettei moderni brokadisatiini oikeasti sopisi 1300-luvulle ja lohikäärmeet ja feeniks-linnut tuovat vielä vähän vääriä mielikuviakin. Tällä kertaa voittivat kuitenkin näyttävyys ja käytännöllisyys: yhtään mistään en olisi parempaa kangasta tähän hätään saanut, ja lopputuloksen pitäisi kuitenkin näillä eväillä olla kohtuullisen vaikuttava.

Päällyskaftaanin punainen silkki.

Ohjeita erilaisiin mongolivaatteisiin löytyi SCA-henkiseltä sivustolta Traditional Mongol Clothing, johon sisältyvä Gobi Home Companion (pdf) sisältää myös useita erilaisia kaavavaihtoehtoja kaftaanin leikkaamiseen. Onneksi suurin osa mongolivaatteista on leikkaukseltaan kiitettävän yksinkertaisia, eikä niiden tarvitse istua kauhean tarkasti. Kuviollisen silkkikankaan saksimisessa saa kaltaiseni erittäin huonolla avaruudellisella hahmotuskyvyllä varustettu ihminen käyttää ihan riittävästi päätään, jotta kaikki palat tulevat varmasti oikein päin. Leikkasin vuoripalat ensin pellavasta, sovitin neuloitettuna ja tein tarvittavat muutokset, ja aloin sitten vasta saksia silkkiä.

Vuoripalat kaavoina silkkiä leikatessa.

Jos jotain olen muiden kankaiden kuin villan leikkaamisesta oppinut, niin sen, että kannattaa vaivautua silittämään ne ensin.

Sovitusnukkeni Diana pukeutuneena punaisen kaftaanin vuoriin.

Materiaaleista pidän ehdottomasti eniten villasta, koska se on niin helppoa ja vaivatonta: ei juuri rypisty, helppo pidellä paikoillaan, kankaan puolesta ei useinkaan tarvitse välittää, ja monet siitä toteuttamani vaatteetkin ovat yleensä aika palikkakaavaisia. Silkkisatiini puolestaan on liukasta ja ärsyttävää ommella, ja muistuttaa jatkuvasti siitä, että kaikki vaiheet kannattaisi alusta asti tehdä huolella, hutiloimatta ja antamatta periksi kiusaukselle mennä ihanan suunnitteluvaiheen jälkeen toteutuksessa siitä, missä aita on matalin. Ihan siihen asti, että mummoni ihailtavaan tapaan vaivautuisin harsimaan kaikki vaatteet ennen varsinaista ompelua, en ole ratkennut. Mutta neuloittanut sentään ja pyrkinyt vähän tavallista tarkemmin katsomaan, mitä oikein olen tekemässä. Koska kyseessä eivät ole niinkään histel- kuin larppikäyttöön tarkoitetut, sarjatuotan kaikki sisäsaumat ompelukoneella. Näkyvät käänteet ym. olisi kuitenkin tarkoitus pistellä käsin.

Paljon vähemmän tuskastuttavaa silkkiä on tulvavuoden Saltvikista alennushintaan saamani alusvaatekangas, josta alkuperäisen suunnitelman mukaisesti vielä jossain vaiheessa tulee keltainen alusmekko. Koska kangasta kuitenkin oli jokseenkin monta metriä, liikeni siitä pieni pätkä aluspaitaan ja pussihousuihin. Ensin mainittu on asukokonaisuuden ainoa kokonaan valmistunut osa.

Alusvaatteet lattialla.

Osa kankaasta oli saanut tulvan aiheuttamia värivaurioita viereisestä kangaspakasta, mistä sain kätevän syyn värjätä housuihin käytetyn pätkän tummanvihreäksi. Väriaineena toimi tällä kertaan ihan tavallinen Nitorin tummansininen yleisväri. Lopputulos on vähän tummempi kuin olisin toivonut, mutta ihan käyttökelpoinen.

Keltainen alkuperäisväri ja sinisellä sävytetty versio, joka on luonnossa kyllä vihreämpi kuin näytöllä.

Kuten mainitsin, työn alla on erinäisiä vaatteita myös Jukalle. Koska hahmon taustatarina sen sallii, kaikki niistä eivät ole itämaistyylisiä vaan myös joululahjaksi valmistamani venäläistyylinen takki päässee pelissä käyttöön.

Luonnokset Venäjälle päätyneen korealaisen jousiampujan sisä- ja ulkovaatteista.

Aiemmissa kuvissa seikkaillut musta silkki on päätymässä Jukan kaftaaniksi/takiksi, johon mun vaatteistani poiketen tulee kiinnitys keskelle eteen. Jos ikinä päätyisin ompelemaan jotain tosielämää varten tarkoitettuja vaatteita, tekisin varmaan tuosta kankaasta jääneistä paloista itselleni pikkumustan kotelomekon. Ihan lähitulevaisuudessa moista ei kyllä ole luvassa.

Musta lohikäärmesilkki.

Mun vaatekerrassa kaikki osat päähinettä lukuun ottamatta ovat työn alla, Jukan luonnoksissa näkyvät pinkit pussihousut sen sijaan ovat vielä kokonaan leikkaamatta. Ja saako Jontsu jonkun päällystakin, sen näyttää vain aika.

Asiallinen pihatonttuposeeraus.

Nyt jos vähän söisi soppaa, niin sitten voisi loppuillan taas jaksaa hurisuttaa ompelukonetta. Vielä tuntuisi olevan ihan hyvin aikaa jäljellä - nähtäväksi sitten jää, kuinka kiire näiden kanssa lopulta tulee...

Kuten tavallista, Reetta on auttanut kaikissa vaiheissa parhaansa mukaan.