Mainostusta: käsityöopastusta pääkaupunkiseudulla

Taas on luvassa maksamaton mainos. Harmaasusien Valistus&Edistys -vuoroilla on tänä syksynä luvassa useampikin historiallisten käsitöiden opastuskerta, ensimmäinen jo tämän viikon sunnuntaina.


Neulakinnasta su 5.10.
Miten tumput, pipot ja sukat syntyivät ennen puikoilla kutomista? Valistus&Edistys -vuorolla 5.10. järjestetään opastusta neulakintaan tekemisen saloihin klo 16-20.

Alkuvuorosta kerrotaan lyhyesti neulakinnaslöydöistä ja käyttötarkoituksista. Seuraavaksi opetellaan piston tekeminen kädestä pitäen aloittelijoiden kanssa, ja pidemmälle ehtineet voivat jatkaa omien töidensä parissa. Lopuksi treenataan vielä aloituksen tekemistä erilaisiin töihin ja ihmetellään erilaisia pistoja.

Omat kinnasneulat ja paksua villalankaa mukaan, jos löytyy. Paikalle tulee myös muutama lainaneula ja mahdollisuus ostaa islantilaista Lopi-lankaa edulliseen hintaan. Vastuuhenkilö Jenni Sahramaa.


Kehruuta su 9.11.
Tiuku Talvela kertoo suomalaisen kansanperinteen kehruuseen liittyvistä uskomuksista ja opastaa langan kehräämisessä värttinällä.


Suomalaisia rautakautisia lautanauhoja su 23.11.
Mervi Pasanen opettaa Omenaisia ja revonneniä -kirjasta tuttujen suomalaisten rautakautisten lautanauhamallien kutomista.

Kaikkien vuorojen ajankohta on klo 16-20 ja paikka Malmin nuorisotalo, Malmin raitti 3, Helsinki. Harmaasudet ry tarjoaa teetä ja kahvia.

---

Lisäksi täytyy mainostaa vielä Glimsin käsityökerhoa: ihana Malin vetää kerran kuussa käsityökokoontumista Glimsin tunnelmallisessa tuvassa. Syksyn päivämäärät ovat keskiviikot 22.10., 19.11. ja 10.12. klo 13-15, ja museoon on keskiviikkoisin vapaa pääsy. Lisätietoja Glimsin sivuilta >>

Käsityökerhon promokuvia ottaessa ei malleilla meinannut ihan koko ajan pitää pokka. (Kuva: J. Sahramaa 2014)

Vietereitä vyöhön

Joululahjaprojektit jäivät tosiaan tänä vuonna varsin vähäisiksi, kun kiirettä piti muutenkin. On tottakai mukavaa, kun museossa riittää kävijöitä, mutta ties kuinka monennen kymmenennen jouluopastuksen jälkeen aloin hiljakseen tuntea itseni nauhuriksi. Nyt on onneksi helpottanut, ja välipäiviin mahtuu lähinnä päiväkävelyllä pistäytyviä yksityisasiakkaita, kun lapsiryhmät on onneksi päästetty lomanviettoon. Vuositilaston väsäämisen ja tulevan suunnittelun lomassa voisi olla vähän aikaa ommellakin.

Muutama homma sentään eteni valmiiksi asti. Ne jo aiemmin huomion kohteeksi päässeet keltaraidalliset sukat pääsivät riittävän suuriin jalkoihin:

Lisäksi tein ensimmäisen kokeiluversion pronssispiraalein koristellusta miesten vyöstä. Sen esikuvia ovat Euran Luistarin haudat 90 ja 100, mutta mistään mittatarkasta ennallistuksesta ei ole kyse. Inspiraation lähteinä toimivat Satu Hovin artikkeli Male Viking Finn Costume Replicas (2002) ja Sue Salmisen ennallistus Luistarin haudasta 100. Selkeää lähikuvaa siitä, miten spiraalipujotus oli kummankaan vyössä tehty, en onnistunut löytämään.

Itse vyö on pyöreäksi eli tuppiloksi kudottua lautanauhaa. Lautoja on kymmenen, kaikissa on neljä lankaa,ja kaikki langat on pujotettu samaan suuntaan. Litteäksi kudottuna tälläinen nauha menisi kierteelle itsensä ympäri, mutta kun kudetta syöttää vain yhdeltä suunnalta ja kiristää riittävästi, reunojen saumakohtaa ei edes huomaa. Lanka on jotain ohuehkoa superwash-kampavillaa, pönttövärjätty krapilla jokunen kesä sitten. Yksi haltialangoista on värjätessä ollut liian kireällä, värjäytymättömät kohdat näkyvät tipluina siellä täällä nauhan pinnassa. Spiraalit puolestaan on leikattu joskus aiemmin väännetystä pötköstä, lanka saattaa hyvin olla pikemmin kuparia kuin pronssia.

Kuvat: J. Sahramaa 2011.

Määräpäivän lähestyttyä niin nopeasti en ehtinyt perehtyä Luistarin aineistoihin kovinkaan syvällisesti, joten useimmat ratkaisut on vedetty tonttuhatusta. Tämän nauhan molemmat päät on solmittu yhteen kiertämällä yksi loimilangoista pari kertaa tupsun ympäri ja solmimalla. Sitten 3-4 lankaa on letitetty yhteen pienen matkaa, yhdistetty kaksi lettiä hetkeksi paksummaksi, laitettu spiraali. Jaettu taas kahdelle letille pätkän matkaa, ja yhdistetty verkkomaisesti toisiin viereisiin letteihin. Kolmannen spiraalikerroksen jälkeen on solmu, ja loput langat jäävät tupsuiksi.

Lopputulos on ihan soma, mutta tuskin vastaa alkuperäistä kovin tarkasti: mikäli Luistari-kirjan vähän suttuisista kuvista voi jotain päätellä, spiraalipätkät ovat olleet hyvin tiiviinä riveinä, muistikuvieni mukaan myös niin, että spiraalirivi levenee alaspäin. Lisäksi spiraalien sisällä kulkevien nyörien jäännösten mainitaan kirjallisuudessa olevan iskunauhaa. Tähän voi halutessaan suhtautua pikkuisen skeptisesti - löydetyt pätkät ovat varsin vähäisiä, enkä ihan tiedä, kuinka tarkkaan ne on tutkittu - mutta iskunauhatekniikka nyt ainakin on ollut spiraalien kiinnityksessä käytössä. Vielä pitäisi selvittää, onko jossain tietoa siitä, kuinka monella langalla noita on tehty, ja onko kyseessä pyöreä vai litteä nauha: jälkimmäinen vaihtoehto eroaa letityksestä hyvin vähän. Ehkä auttaisi, jos konsultoisi niitä lähteitä? Seuraava yritys paremmalla taustatyöllä, siis.

Kaksinkertainen vyö kiinnitetään tekemällä toiseen päähän lenkki, josta tupsupää vedetään läpi, inspiraatio taas Suelta. Saapa nähdä, milloin vyö pääsee käyttöön.

Keltaisia raitoja

Mikä on kasvivärjäyksen kaikkein huonoin puoli?

Se ei ole säilytystilan puute, eikä valinnan vaikeus...

...eikä edes muodikas kissa-apuri...

...annan vinkin: nämä neulakinnassukat ovat kesken.

Niin. Jos et värjää isompaa erää samaa lankaa kerralla, se voi loppua kesken. Jos et merkitse lankaan, millä se on värjätty, vastaavan sävyn uudelleenvärjääminen ei ainakaan helpotu. Jos et ylipäänsä muista, mitä lankaa olet värjännyt, kun työnäytöspäivän lähestyessä olet vain haalinut kassiisi kasan satunnaisia valkoisia lankoja ja laitellut milloin mitäkin mihinkin pataan, langan identifiointi vaikeutuu entisestään. Voit myös olla melkein varma, että vaikka suunnilleen samansävyinen lankakerä loppuneen tilalle löytyisikin, se on varmasti eri paksuista ja kiilloltaan ja tunnultaan poikkeavaa. Ja erityisesti näitä havaintoja kannattaa tietysti tehdä silloin, kun värjäyskausi on armottomasti ohi ja joulu lähestyy.

Noiden kyseisten sukkien murheenkryyninä on toiminut myös tummemman oranssi lanka, joka lienee jotain superwash-käsiteltyä sipulivärjäystä, kenties Novita Woolia, josta pidän kovin sen hyvän värinimukyvyn ja nauhankutomiseen sopivan sileän pinnan takia. Lueskelin viikonloppuna Tekniikan museossa uusista villan vanumattomuuskäsittelyistä - aiheesta näyttäisi näppärästi löytyvän myös Tiede-lehden artikkeli. Aiemmin noita konepestäviä superwash-lankoja on aikaansaatu peittämällä villakuidun suomujen välit polymeerillä, kun taas uudessa menetelmässä entsyymikäsittely ikään kuin syö kuidun suomujen päät pois. Artikkelin mukaan polymeerikäsittelyn huonoina puolina kuitu menettää hengittävyytensä ja osan lämmöneristyskyvystään, kun taas tämä uusi (no, 2006) Washwool-menetelmä ei moisista ongelmista kärsi.

Itse en ole aiemmin superwash-langasta neulakinnasta tehnyt, enkä aio tehdä jatkossakaan, sillä lankojen päät on lähes mahdotonta huovuttaa kiinni toisiinsa. Tämän olisi tietysti voinut tajuta jo ennen työn aloittamista, kun yhtään miettii, että molempien menetelmien tarkoitus tehdä villasta kutistumatonta ja huopumatonta... Nyt ollaan kuitenkin jo niin pitkällä, etten saata luovuttaa. Itse asiassa ehkä liiankin pitkällä, sillä sukkiin iski seminaari, ja niistä saattaa lopulta tulla liian isot erääseenkin valtaisan suureen jalkaan. No, tämän saanemme tietää vasta tuon lähestyvän vuotuisjuhlan jälkeen.

Tuossa samassa artikkelissa kerrotaan myös merinolampaista, joihin on siirretty villalampaiden villanpudotusproteiini: ympäri mennään, yhteen tullaan. Aiheesta löytyy myös mainosvideo, joka tuntuisi selkeästi ottaneen vaikutteita Wallace & Gromitilta. Absurdia.

Töissä on ollut hoppua, ja iltaisin ei paljoa jaksa, joten muiden aikaansaamisten suhteen ollut aika hiljaista. Tämän setin sisään sentään syntyi kuulemma eilen pikkuinen tyttö :)

Kameran asetusten kanssa sählätesseni onnistuin näköjään laittamaan tuon päivämäärätägin päälle. Kuvat: J. Sahramaa 2011.

Nyt teen kuitenkin pyhän lupauksen ensi kesää ajatellen: en värjää satunnaisia lankoja, vaan isomman erän kankaankudontaan sopivaa lankaa kerralla. Ja jos värjäänkin satunnaisia lankoja, niin ainakin merkitsen niihin kaikkiin, mikä lanka on kyseessä, milloin se on värjätty ja millä. Amen.

Rautakyyn pohdinta huonoista viikinkielokuvista sai mut miettimään, mitä hyviä historiallisia elokuvia muitaisin vuosien varrella nähneeni. Aika usein tuntuu olevan niin, että elokuva voi olla ihan hyvä, mutta sitten se ei ole kovinkaan onnistuneen historiallinen. Jotkut leffat taas vaikuttavat todella paljon esimerkiksi puvustuksensa toteutuksella, mutteivät sitten ehkä niinkään juuri muulla: esimerkiksi syksyllä nähty Rakkautta ja Anarkiaa -leffa The Mill and the Cross oli visuaalisesti ihan mieletön mutta raskas ja huippuankea. Seuraavaksi meinasin uudelleenkatsoa Arnin, jossa Folkunga-suvun siniset viirit muistuttavat muistaakseni hyvin suuresti viime kesien morsinkovärjäystuloksiamme. Näyttääköhän tuo juonellisesti aika köykäinen leffa edelleen yhtä hyvältä kuin pari vuotta sitten ensi-illassa?

Blogeja ja kirjoja

Kaimani kirjoitteli taannoin siitä, mitä käsityöaiheisia blogeja lukee, ja suitsutusta jaettiin moneen suuntaan. Oma aika epäsäännöllinen lukulistani on varsin samansuuntainen. Viimeaikaisen tiedonhaun yhteydessä olen törmännyt pariin itselleni uuteen mielenkiintoiseen blogiin, joita voisi alkaa seurata.

Adventures in Historical Tabletweaving sisältää paljon pohdintaa ja rekonstruktiokokeiluita skandinaavisista ja suomalaisista lautanauhalöydöistä. Maanjäristysuutisista päätellen kirjoittaja Amalie vaikuttaa Uudessa-Seelannissa - toivottavasti talo saadaan pian kuntoon.

Väkerrystä - Dabbling with Nalbinding puolestaan antaa ohjeita jos jonkinlaisiin neulakinnastöihin. Saman kirjoittajan mahtavan kattavalta näyttämä, useilla videoilla varustettu neulakinnassivusto pitäisi myös käydä joskus ajatuksella läpi.

Sekä lautanauha että neulakinnas ovat tekniikoita, joiden suhteen kokeilunhaluni ja sitä myöten kehitykseni ovat aika lailla pysähtyneet vuosia sitten. Olen kyllä tehnyt paljon sekä nauhoja että kintaita ja sukkia, mutten juuri kokeillut uusia malleja, pistoja tai tekniikoita. Nyt olen lievän kateuden vallassa seurannut esimerkiksi Sahran intoa ja energiaa tehdä jos jonkinlaista mahtavaa projektia, ja myös saada niitä valmiiksi. Kun ehtisikin uppoutua kaikkeen, mitä mieli tekee! :)

Posti toi reilu viikko sitten myös pari uutta kirjaa siitä huolimatta, että olen yrittänyt noudattaa jo syksyllä antamaani kirjanostamattomuuslupausta. Nämä vain sattuivat olemaan turhan helposti perusteltavissa sillä, ettei yliopiston kirjasto ehdi reagoida toiveisiini siinä aikataulussa, jossa tuoreempaa gradumateriaalia kaipaisin. Niinpä The Medieval Broadcloth ja Medieval Garments Reconstructed löytyvät nyt myös omasta hyllystäni. Ja on oikeasti tarpeen harjoittaa pidättyväisyyttä, että onnistuisin edes joten kuten lukemaan yhtä kirjaa kerrallaan enkä kaikkia samaan aikaan mihinkään suuremmin keskittymättä.

Tänään loppupäivän suunnitelmissa on yrittää kirjoittaa ja lueskella g-aineistoja taas, mutta voi olla, että jossain vaiheessa sorrun vähän leikkaamaan vuoripellavaa ja kirkkaanpunaista silkkiä. Riazanin lauluun suunnitelluista vaatteista kuitenkin lisää ja laajemmalti paremman ajan kanssa. Kovasti haaveilen, että jossain vaiheessa kevättä ehtisin vihdoin leikata ja ommella myös itse kudottua pellavaa ja keltaista villaa mekkojen muotoon. Sen aloittamista on kuitenkin hidastanut taustatyön puute, ja hidastaa vielä ainakin sen aikaa, jonka onnistun tuohon uuteen Grönlanti-kirjaan uppoutumista viivyttelemään.

Vantaan historiaa ja kintaiden koristereunus

Istuin viime viikolla päivän verran Vantaan asutushistoriaa käsitelleessä seminaarissa, joka liittyy EU-rahoitusta saaneeseen keskiajantutkimuksen projektiin. Vantaan eli Helsingin pitäjän aluehan mainitaan ensimmäisen kerran vuodelta 1351 säilyneessä asiakirjassa, jolla kuningas Maunu Eerikinpoika antoi Porvoon seurakunnan patronaattioikeudet Padisten luostarille. Itselleni Padisen munkit ja Vantaanjoen lohenkalastusoikeudet ovat jääneet mieleen eräästä vuosien takaisesta Harmaasusien keikalla esittämästä taistelunäytöksestä, joka käytiin osin nuoren miehen munkeilta varastamalla lohella. Seminaari oli mielenkiintoinen, mutta jäi mun tapauksessani lähinnä yleissivistäväksi, kun en päätynyt tekemään muistiinpanoja. Gubbacka-kirjaakaan en nyt ostanut, kun olen päättänyt rajoittaa ehkä hieman käsistä riistäytynyttä kirjojen hamstraamistani ainakin seuraavan puolen vuoden ajan. Kunhan tuo kaksivuotinen tutkimusprojekti etenee, luvassa on kuulemma myös keskiaikaa käsittelevä osa Vantaan historia -kirjasarjaan. Odotan mielenkiinnolla, sillä melko vastikään ilmestynyt Vantaan esihistoria oli kotikaupunkiani laajemmassakin mittakaavassa oikein laadukas ja ajantasainen opus.

Muistiinpanojen sijaan tein seminaarissa, vähemmän yllättäen, neulakinnasta. Lukiossa ja yliopisto-opintojeni alkuaikoina tapanani oli torkkua läpi suurin osa luennoista - vaikka aihe olisi ollut kuinka mielenkiintoinen, en vain kyennyt estämään päätäni nuokahtamasta. Sittemmin olen alkanut paitsi nukkua enemmän öisin, myös tehdä neulakinnasta niin luennoilla kuin sellaisissa kokouksissakin, joissa tilanne sen sallii. Hyvin toimii, käsien käyttäminen pitää mielenkin virkeänä. Hommat edistyvät, eivätkä silmukat tipu, vaikka välillä pysäyttäisikin neulatyöskentelyn kirjoittaakseen jotakin ylös.

Tänään viimeistelin oranssit lapaset Karolta oppimallani koristereunuksella. Ensin olen tavannut tehdä ainakin yhden tavallisen kerroksen reunavärillä. Sitten kuljetaan aluksi lapasen reunus kerran ympäri tehden aina kahdeksan irtosilmukkaa, jotka kiinnitetään sitten neljän silmukan aukon jälkeen neljällä silmukalla reunukseen.

Koristereunus alkaa näin. Kuva: J. Sahramaa 2010.

Kun on kierretty kerran ympäri, aletaan seuraavia lenkkejä tehdä edellisten välistä. Kiinnitys tapahtuu tyhjäksi jätettyihin neljään silmukkaan sisäkautta, ja uutta kahdeksen silmukan irtoketjua varten lanka siirretään ulkopuolelle.

Toinen kierros kiertyy ensimmäisten lenkkien väliin. Kuva: J. Sahramaa 2010

Jos ei ole laskenut reunalenkeikkejä neljällä jaollisiksi, muutama lenkki saattaa olla jossain kohtaa extraa tai liian vähän. Erikseen syynäämättä tätä ei kuitenkaan lopputuloksessa huomaa. Ja jos haluaa, voi 8-4 suhteen vaihtaa vaikka 7-3 -suhteeseen, hyvin toimii silti.

Valmiit kintaat koristereunuksineen. Kuva: J. Sahramaa 2010

Näissäkin siis lankana parhaiten kinnaskäyttöön sopiva Létt Lopi, jota rakas tätini vuosi sitten toi islannintuliaisena kohtuullisen säkillisen. Sitten pitäisi enää keksiä, pitäisinkö nämä itse, vai keksisinkö jonkun, jolle en ole vielä antanut kintaita lahjaksi. Ja toki myös se, mitä aloittaa seuraavaksi - ehkä taas yhdet kovan onnen sukat?

Neulomista ja joululahjasuunnitelmia

G-aiheiset postaukset ovat nyt tauolla syistä, jotka kerron, kunhan asiat hieman selviävät. Vaikka tuntuu siltä, etten mä mitään missään välissä ehdi saada aikaiseksi, on muutakin puuhasteltua ja välillä aikaansaatuakin sentään kertynyt. Vastikään sain valmiiksi jo pitkään työn alla olleet raidalliset neulakinnassukat, joiden piti mennä lahjaksi, mutta vähän nafteina jäivätkin omaan käyttöön. Mulla tuntuu olevan käsittämättömän huono onni noiden omatekoisten sukkien suhteen: viimetalviset valkoiset hukkasin melkein heti, ja nyt nämä raidallisetkin ovat ensimmäisestä käyttökerrasta jääneet omille teilleen. Elättelen kuitenkin vielä toivoa, että löytyisivät jostain päin Pukkisaaren alavajaa, sillä onnistuin samaan syssyyn ilmeisesti unohtamaan sinne myös yhden kenkäparin.

Parin kokouksen ja yhden luennon aikana valmistuivat myös kauan kaipailemani kämmekkäät ranteita ja kämmeniä lämmittämään. Testasin niitä lauantaina, ja hyvin onnistui kinnasneulan käyttely myös nämä kädessä. Lanka on värjäämätöntä tummanruskeaa suomenlammasta.


Intoa olisi kaikenlaiseen enemmän kuin kuntoa: tahtoisin kovasti jatkaa esimerkiksi puikoilla kutomisen opettelua, mutta viikonlopun saaliiksi sattui myös varsin inhottava monipäiväinen päänsärky, enkä uskalla nyt härnätä kipeitä hartioitani ainakaan tänään. Mieli tekisi käydä myös vihdoin leikkaamaan paria pitkään hautomaani kangasta, mutta kas, onkin jo marraskuu ja se aika vuodesta, jolloin ei tarvitse montaa projektia itseä varten aloittaa. Itse asiassa heräsin (eräänä aamuna klo 6.20 sananmukaisesti) jo muutama viikko sitten miettimään, että joululahjojen miettiminen ja mieluusti konkreettinen valmistaminenkin olisi syytä aloittaa. Mutta mitä tekisi kenellekin? Mistä kankaasta tai langasta? Ehkä joitakin nahkajuttuja? Miten pian on jo liian kiire?

Ehkä kannattaisi vaan aloittaa jostain :)

Kinnaskonkretiaa

Päivitykseni ovat nyt tarkoituksella keskittyneet lähdemateriaalin käsittelyyn, ja sama trendi jatkuu toivottavasti läpi talven ja alkukevään. Konkreettisen tekemisen puolella olen käytellyt lähinnä kinnasneulaa, ja tuottanut islannintuliaisestani Létt-Lopista raidallisia joulu- ja synttärilahjakintaita. Ensimmäinen versio oli puna-musta:

Kuvassa ei näy raitojen vaihtuminen, koska onnistuin huolimattomuuttani jättämään sen lapasten selkäpuolelle, toisin kuin oli tarkoitus. Eilen valmistuneissa musta-harmaissa kintaissa vaihto tapahtuu kämmenpuolella:


En ollut aiemmin kokeillut tällaista tasaraitatekniikkaa kinnasneulalla, enkä osaa sanoa, löytyykö sille mitään historiallisia lähteitä. Toteutin vaihdon jättämällä aina edellisen raidan langanpään roikkumaan vapaana toisen värisen raidan ajaksi, ja päästyäni kierroksen loppuu vaihdoin taas lankaa. Valmiissa työssä nämä lankajuoksut jäävät sisäpuolelle. Lopputuloksiin olen kohtuullisen tyytyväinen, ja ainakin ensimmäiset lapaset ovat jo päässeet päivittäiseen käyttöön näillä pakkasilla. Ensimmäistä kertaa kintaantekohistoriassa maltoin myös jättää peukalonaukot kokonaan kämmenenpuolelle, jolloin lopputuloksesta tuli paljon sievempi kuin aiemmissa lapasissani.

Raitamuotikokeilujen jälkeen ehdin eilen kokouksen kuluessa vielä palata syksyllä joululahjakiireiden vuoksi kesken jääneisiin neulakinnassukkiini. Meneillään on oletettavasti epäautenttinen kantapäänkohta, oikeanpuoleisessa sukassa jo pidemmällä, vasemmassa vasta aluillaan. Lankana on Pirtin kehräämön luonnonvalkoinen 180 tex x3 karstalanka. Sitä olisi saanut Eteläespan Taito Shopista myös nylon-vahvisteisena, ja mietinkin hetken, olisiko sukissa pitänyt sortua moiseen kestävyyden nimissä. Ainakin tämä versio tulee nyt kuitenkin kokovillaisesta langasta. Kesällähän se sitten nähdään, miten nämä kestävät käytössä.


Mistä palautuikin mieleeni, että jossain vaiheessa olisi syytä pistää itsensä parsimaan jokunen kantapuhkinen villasukka, mukaan lukien ne, jotka ovat paraikaa jalassani. Miksi korjaaminen on aina ankeampaa kuin uuden teko?

Lanka-arkun uumenissa

Laitoin tänään lanka-arkkuni järjestykseen. Kaikki alkoi, kun etsin aamulla lankoja iltapäivän nauhatyönäytöstä varten: jouduin lähtemään aamuille tyypillisellä kiireellä, ja kaikki jäi ihan levälleen. Onneksi kissa ei ollut päivän aikana halunnut leikkiä langoissa sen kummemmin... Illan ratoksi päätin sitten jaotella langat jotenkin järkevästi. Lankakategoriat muotoutuivat semanttisesti ja manifestoituivat valkoisissa kangaskasseissa, joiden sisältö on seuraava:
-kasvivärjätyt ohuet eli lautanauhantekoon sopivat villalangat
-paksummat villa- ja hahtuvalangat neulakintaan tekoon
-valkoiset, mustat ja luonnonharmaat nauhalangat
-muut villalangat
-pellavalangat
-keränloput ja muut langanjämät sekä joitakin säästettyjä vyyhdinvyötteitä

Tämän lisäksi omaa paikkaansa hakevat aiemmin arkussa sijainneet jostain syystä keskeneräiset projektit: neulakintaanalut ja -harjoitelmat, vuodentakaisen kankaankudonnan kanervankeltainen ylijäämälanka, muinaiset teollisesti värjätyistä langoista tehdyt lautanauhaloimet, viimeistelemättömät paksut tammiset nauhalaudat, kerinnässä sotkeentuneet lankavyyhdit. Tilaustyönä tehtyjen ja myytyjen nauhojen säilytetyistä pätkistä pitäisi koota mallikirjasto. Muutama hassu puuvilla- ja tekokuitulankakerä joutuu olohuoneen lipastoon siellä jo odottavien epämääräisten lankojen seuraksi. Sekin lipasto, ja ylipäänsä kaikki käsityötarvikkeet, olisi hyödyllistä ja viisasta järjestää.

Viimeisen tunnin istuin setvimässä erinäisten langanpätkien kirjontakehyksen ympärille muodostamaa sotkua. Työssä ei varsinaisesti ollut mitään järkeä - suurin osa langoista oli sellaisia pätkiä, ettei niillä enää tee mitään fiksua. Vaikka Aleksanteri Suuri tuli pariin kertaan mieleen, mummo on opettanut, ettei solmua saa leikata auki, ja muutenkin aloin vaipua sellaiseen koomaan, etten olisi pystynyt oikein muuhunkaan. Toivoin saavani tänään vielä enemmän aikaan, mutta viisaampaa lienee vain siirtyä yöpuulle.