tiistai 16. joulukuuta 2008

Idaritonttupajan linkkejä

Olen väkerrellyt joululahjoja jo jonkin aikaa koko ajan tihenevällä intensiteetillä, yrittäen olla tiedostamatta liikaa sitä, miten lyhyt aika tässä enää on jäljellä. Koska olin uhkaillut, että multa saa tänä jouluna vain pehmeitä keskiaikaidari-starttipaketteja (aluspaita, -housut ja idaripipo), olenkin viettänyt suuren osan tästä päivästä haudaten itseäni valkoiseen pellavaan. Nyt pitäisi mennä leikkaamaan muutama päällystunika, mutta tulin tähän hetkeksi ihan vain pikkuisen katselemaan, millaisia kaavoja internetin ihmemaa tarjoaisi. Paras löytämäni sivu oli I. Marc Carlsonin Some Clothing of the Middle Ages, josta löytyi varsin kattavasti erilaisia arkeologiseen löytöaineistoon perustuvia kaavoja. Sivuston Herjolfnes-kaavat on tosin tehty ennen Else Ostergardin Woven into Earth -teoksen ilmestymistä, enkä osaa sanoa, miten paljon sieltä löytyisi eroja. Hmh, kirjoja internetistä... Oho, miten tuo tilaus noin nopeasti menikin? Hopsansaa :P

Viime viikolla, kun etsiskelin tietoa maailman johtavasta tekstiilivärianalyytikosta Penelope Walton Rogersista ja Textile Research -laboratoriosta, törmäsin paitsi ehkä mieltä kiihottavimpaan kustantamoon ikinä, myös koko joukkoon muita linkkejä. Tässä pari talteen ja muidenkin iloksi:
Medieval North European Spindles and Whorls - värttinäinfoa
Surviving Garments Database - löytötekstiilihakumoottori
Complex Weaver's Medieval Textiles - kudottuja tekstiilireproduktioita kivoina kuvina
Historic Enteprises - melko vakuuttava histelkamamyymälä

Ihan kuin olisin ollut tekemässä jotakin... Ai niin, voisi ehkä palata leikkaamaan ja ompelemaan. Pipareitakin pitäisi koittaa ehtiä leipoa.

maanantai 8. joulukuuta 2008

Marraskuista taontaa

Vietin tosiaan marraskuussa kahdeksan päivää Kuggomissa takomassa, ja lienee aika laittaa muutamia kuvia linjoille. Tonin kurssilla oli kummallakin viikolla lisäkseni vain yksi aiemmin enemmän takonut ihminen, joten muu porukka keskittyi perusteisiin tekemällä lähinnä puukkoja, tulusrautoja ja nauloja. Omana päämääräni oli saada raakakahvoitustasolle valmiiksi joitakin puutyökaluja. Cillen innostamana aloitin kuitenkin räckspadella eli rekkiraudalla, jota käytetään nahan pehmityksessä liian veden poistamiseen ja nahan venyttämiseen.

Räckspade lumessa vailla kahvaa

Terän yksityiskohtia, niittaukset

Kahvoitin rautani melkolailla valmiiksi Jensin suosiollisella avustuksella, öljyäminen jäi vielä kotona tehtäväksi. Kahvoitus meni jossain määrin vinoon, mutta sellaiseen suuntaan, että se toimii ainakin oikeakätisillä varsin hyvin. Ihan tarkoituksellista designia, siis. Toinen pitkään haaveilemani työkalu oli kavahöylä, jonka kohdalla suurimmat haasteet saattavat vielä olla edessä. Terän ja ruotojen muotoilu vaativat toki suurempaa viitseliäisyyttä tarkkuuden suhteen kuin mihin mulla yleensä on kärsivällisyyttä, mutta eniten työtä lienee joka tapauksessa edessä kahvoituksen kanssa.
Kavahöyläsarja ylhäältä alas: moderni, pieni japanilainen, Tonin itse tekemä, ja mun terä kera muotoilemattoman kahvapalikan

Höylänterä raakataottuna

Malli ja palikka

Isompien juttujen lisäksi tein tuntumaa hakiessani pari puukkoa ja enemmän tai vähemmän konkreettiseen tarpeeseen muutaman taltan. Pieni v-taltta, jolla voi koristekaivertaa ohutta viivaa, on ainakin tällä hetkellä erityisen ylpeyteni aihe. Mielenkiintoisempaa on sitten se, miten pitkään nuo pysyvät terävinä, olettaen, että niitä jossain vaiheessa pääsisi käyttämäänkin. Nämä kaikki työkalut ovat vasta raakakahvoitettuja, joten niissä on käyttöönottoa ennen vielä nyhertämistä. Keksisi vaan sen paikan, jossa tahtoo kotona tehdä puutöitä näin talvisaikaan: vuoleminen ja hiominen olkkarin lattialle tuntuvat jotenkin nihkeiltä.

Tasataltta, v-taltta ja puukot kokojärjestyksessä. Oikeanpuolimmainen on jo vuosi sitten takomani ahjohitsatusta rauta-teräsaihiosta tehty terä.

Kaikki lapset rivissä. Ohut esine oikealla on kahvoitusreikien suurentamiseen käytettävä raspi.

Hinku takaisin pajalle olisi kova, mutta seuraavat viikot täytynee erinäisistä vuotuisjuhlasyistä viettää enimmäkseen pehmeämpien aihioiden parissa.

keskiviikko 3. joulukuuta 2008

Kerintäkuvia

Lampaankerintää Glimsissä 14.11.2008

Niina ja Riina aitauksessa

Karo saksii, Bella lohduttaa

Niinaa ei enää huvita

Riinaa ällistää, kun kaveri on kalju

Näytöstä tehdessä tuli tosiaan paljon kysymyksiä siitä, miksi keritsimme tytöt Fiskarsin saksilla. Karo perusteli hyvin, että on viisainta käyttää sellaisia leikkuuvälineitä, joihin oma käsi on tottunut - vanhaan aikaan ihmiset leikkasivat varpaankyntensäkin keritsimillä, nykyisin tuntuisi vähän hurjalta mennä niiden kanssa varsinkaan lampaan arkoihin paikkoihin, kainaloihin ja nisien lähelle. Ehkä joku päivä oppii siihenkin.

En ollut mukana keritsemässä Riinaa, mutta se oli kuulemma ollut paljon vaikeampi parturoitava kuin Niina: nahka oli vaalean värinsä vuoksi vaikea erottaa villan seasta. Eroja löytyy siis ilmeisesti paitsi lammasrodun sisältä, myös ihan siskosten kesken.

sunnuntai 16. marraskuuta 2008

Lampaasta langaksi

Viime päivät ovat olleet aika lammashenkisiä, minkä on voinut töistä tullessa myös hajusta huomata. Perjantaina kerittiin Karon lampaista Niina, joka lievästä blondiudestaan huolimatta oli varsin kiltisti parturoitavana. Työvälineenä siis tällä kertaa Fiskarsin sakset, vanhat keritsimet olivat kyllä kiinnostuneille näytillä, mutta niiden käyttöön tottumattomina emme tohtineet riskeerata Niinan nahkaa. Homma sujui kokemattomilta hitaasti, mutta saatiin sentään loppuun. Toisen keritessä toinen sai yllin kyllin hellyyttä ja vierihoitoa pidellessään määkijän päätä ja sitä kautta koko eläintä paikallaan, silitellen ja rauhoittavasti lässyttäen tietysti. Aika ihkua hommaa sinänsä, vaikka märehtimisestä lähteekin melko epäilyttävä ääni, ja lampaan häntää on syytä pitää silmällä välttyäkseen pissa- ja kakkasuihkuilta. Seuraavaksi olisi Riinan vuoro, mutta se jää multa väliin, kun en ole tiistaisin töissä.

Tänään sitten jatkoin seuraavan työvaiheen parissa pitämällä tuvassa kehruunäytöstä. Työvälineyhdistelmänä karstat ja värttinä, jälkimmäinen täällä ehkä vähän hassua, mutta Glimsissä ei ainakaan tällä hetkellä ole näytöskäyttöön omaa rukkia, eikä museoesineillä saa tehdä töitä. Menemättä nyt ollenkaan siihen, että olen viimeksi kehrännyt rukilla aika kauan sitten... No, ihmiset olivat kovin kiinnostuneita, ja rasvaista vaaleanruskeaa lankaa kertyi taas jokunen metri. En kyllä pääsisi reellä kirkkoon, ei tule kansanperinteen vaatimaa yhdeksää vyyhteä lankaa ennen joulua ihan täyteen.

Pari seuraavaa viikkoa vähän eri tunnelmissa, pitkästä aikaa Kuggomiin takomaan.

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

P. Katariina

Paksun Katariinan tykkisisarkunnan tulevaisuudensuunnitelmat ovat kovassa vauhdissa, myös paviisien ja t-paitojen kuvien pohdinnan suhteen. Muutama nopeasti netistä löytynyt kuva:

Pyhän Katariinan (Ekaterina) ikoni Siinain luostarista, 800-luku


P. Katariina, saksalainen puupiirros, 1400-luku


Caravaggion versio, n. 1598. Huomaa aikakauden tyylin mukainen miekka.

Paviisiin voisi tietysti yksinkertaisti maalata vain katariinanpyörän, tuon kauniin pyöreän kidutusvälineen...

tiistai 11. marraskuuta 2008

Lankahamsteriutta

Olen tässä viikon sisään käyttänyt melkein 100 euroa lankaan - onko ihme, että näillä tuloilla talouskriisi on taas ovella? Kyseessä ovat olleet osin pitkäaikaissijoitukset, kun työkaveri toi 2,5 kiloa harmaata kudontapellavaa kuolinpesämyynnistä ja Menitasta löytyi yhden euron valkoisia vyyhtejä ensi kesän värjäyksiin, osin taas joululahja-ainekset. Kuva puhukoon puolestaan.


Kinnasneula viuhumaan sitten vaan.

keskiviikko 22. lokakuuta 2008

Pehmolampaat

Pari viime sunnuntaita olen töissä pehmittänyt lampaita. Glimsin työnäytökset ovat mitä mainioin juttu, kun on mahdollisuus tehdä työajalla omia projekteja, elävöittää museon toimintaa ja saattaa vanhoja käsityötaitoja tunnetuksi. Kyseessä on kaksi Kuggomissa rasvaparkitsemaani suomenlammasta, jotka kevään kiireissä jäivät pehmittämättä. Toinen on suht pitkäkarvainen ja lähes täysin musta, keskikokoinen kaveri, jonka haaveilen savustavani joskus ennen kesän maastokäyttöä. Toinen taas on juuri keritsemisen jälkeen tapettu ruskea pikkukäkkärä, jonka lähes identtisen kaksosen sain jo koulussa valmiiksi. Niistä kahdesta on toivon mukaan joskus talven aikana tulossa kansanomainen lammasröijy - jos siihen Karon ehdotuksen mukaisesti löytyisi vielä museon varastoista jokin malli, saisi projekti aivan uutta pontta. Täytyy selvitellä asiaa lähiaikoina.


Glimsin kesällä tehty nahkatyöteline osoittautui ihan toimivaksi siitä huolimatta, että se oli aika painava siirreltäväksi yksin pitkin pihaa. Työkalujen suhteen olin aika heikoissa kantimissa, koska omasta takaa en omista kuin nahkakaapimen (skinnskrapa). Esimerkiksi vähän pientä metallikärkistä lapiota muistuttava venytystyökalu, räckspade, olisi ollut hyvä olemassa, eikä auton sisätilanlämmitintä voimakkaammasta lämpöpuhaltimestakaan olisi ollut erityistä haittaa. Homma on vielä kesken ja lampaat pakkasessa inspiraatiota odottamassa, joten lopullisesta menestyksestä en osaa sanoa vielä mitään.

Kumpikin talja oli aikanaan siis puhdistettu, pesty ja niihin oli hierottu parkitseva öljyseos (1-2 dl ruokaöljyä, 1 munankeltuiainen, 1 rkl mäntysuopaa). Ensimmäisenä sunnuntaina liotin lampaita tunnin verran sisätiloissa lämpimässä vedessä, johon oli lisätty vähän mäntysuopaa - Sofien mukaan se auttaa parkkiaineita pääsemään sisälle nahkaan. Kiersin taljat kuivaksi parhaani mukaan Sitten annoin edesmenneiden määkijöiden hengata auringossa villapuoli ylöspäin, ja vuoron perään lämmitin niitä lämpöpuhaltimella. Ei-lämmitysvuorossa olevaa taljaa puristelin taas kuivemmaksi ja vähän putsailin kaapimella. Kun työpäivä päättyi, laitoin taljat pakkaseen odottamaan seuraavaa sunnuntaita.

Toisena sunnuntaina sulattelin taljoja patterilla, ja jatkoin muutenkin aina toisen taljan lämmittämistä sisällä sillä aikaa, kun rapsuttelin toista kaapimella ulkona. Kikkuraisen ruskean karva on nyt kuiva, musta taas vaatii vielä vähän kuivausta siltäkin puolelta. Kun ulkona alkoi sataa vettä ja näytösaika päättyi, siirryin sisälle venyttelemään ja vanuttelemaan taljoja sylissä. Sitten ne joutuivat takaisin pakkaseen ja odottavat aikaa nyt parempaa, hyvin mahdollisesti museon joulunajan tuvassaistumissesonkia, päästäkseen pehmenemään lisää ja kuivumaan loppuun.

Keltainen turnyyripuku

Turnyyripukuprojektini ei sitten lopulta päässyt päivittymään tänne ennen kuin nyt aivan loppusuoralla. Tai oikeammin sen takana - itse peli pelattiin jo viime lauantaina, mutta puvussa on vielä yhtä ja toista korjattavaa pimenevien iltojen ratoksi. Tuossa se nyt odottaa sovitusnukkeni Dianan päällä odottamassa, että tahtoisin siihen taas tarttua.

Yläosan malliksi päätin lopulta hieman rokokoohenkisen neliömäisen leikkauksen, jossa etukappale on päällystetty Eurokankaasta hankkimallani valkoisella pitsikankaalla. Kiinnitys on etukappaleen oikeassa sivussa. Kaavojen pohjana oli Janet Arnoldin kirjassa ollut pikkukuva Myra's Journalin muistaakseni kevään 1884 numerossa julkaistusta kaavasta, jota tosin jouduin muokkaamaan sovitusten perusteella aika paljon, esimerkiksi jakamaan etusivut vielä kahteen eri kappaleeseen.
Pitsillä päällystetty miehusta jatkuu ylhäällä pelkkänä pitsinä, jonka yläreuna rypyttyy kaulaa kiertävään silkkinauhaan. Takaa kaulus on korkea ja reunustettu tummanruskealla kaninkarvanauhalla. Ratkaisu näytti ihan kohtuullisen hyvältä, mutta vaatii vielä hieman säätöä ja muutaman piston pysyäkseen ylhäällä ilman jatkuvaa korjaamista. Takakappaleiden alaosat leikkasin leveiksi ja taitoin ylimääräiset osat ompeleilla taakse vekeille. Reunaa koristaa sama kani kuin kaulustakin, minkä lisäksi takana vyötäisillä on leveä satiinirusetti. Laitan jonkun kuvan sitten, kun jaksan tehdä kiinnityksen ja korjaukset loppuun.

Helman mittasin ulottumaan korkokengän kärjelle. Helman alimmainen osuu koostuu edestä sileästä ja takaa verhoissa valmiiksi olevilla nauhoilla runsaasti rypytetystä keltaisesta satiinista. Etuosan alareunaan ompelin runsaasti rypytetyn lisäpalan, joka oli alunperin ollut verhojen yläkappa. Taakse tuleva "esiliina" oli vähän lyhyempi kuin alempi helma, minkä lisäksi siihen tulleet rypytykset lyhensivät sitä entisestään hieman. Sisäpuolelle tehtyjen nyppyjen ulkopintaan ompelin muutamalla pistolla pienet helmet. Päällimmäisiksi tulivat edestä rypytetyt noin 40x150 cm kaitaleet, jotka kiertävät lanteiden kohdalla taakse tehden takapuolen alaosaan rusetin. Nämä kiinnittyvät sekä edestä että takaa satiininauhoilla.

Pukuun tuli jos jonkinmoista laskosta, ryppyä ja lisähelmaa, muttei se silti juuri vedä vertoja aikakauden muotiluomusten veistoksellisuudelle. Fiksattavaa jäi useampaan kohtaan: etukiinnitys olisi syytä saada toimimaan niin, ettei pukua tarvitse jatkossa ommella päälle, nappeja oli nyt korvattu hakaneuloilla, vetävä hihanistutus on korjattava, ja hihoista itsestään puuttuvat edelleen kunnolliset pitsit. Pääasiallisesti olen projektiin kuitenkin tyytyväinen, ja siitä tuli paljon positiivista palautetta. Pelissä asusteena olivat Hannikselta lainatut valkoiset pitsihansikkaat ja pikkulaukku sekä aikoinaan Australiasta ostamani keltaruskea viuhka.


Kun turnyyri-innostus seuraavan kerran iskee, harkinnen univormuhenkistä ratsastuspukua tai sitä pitkään haaveilemaani punaista luistelupukua, johon myös tulisi tummanruskea turkisreunustus. Sitä ennen olisi vanhoissa puvuissa kuitenkin yhtä ja toista korjattavaa, useita ideoita erilaisiin muinais- ja keskiaikavaatteisiin vireillä ja rokokoopuvuksi suunniteltu kermanvärinen silkki odottamassa. Katsellaan...

tiistai 16. syyskuuta 2008

A la mode 1886


Olen jo jonkin aikaa pursuillut turnyyripukuintoa, kiikarissa kuukauden päästä pelattava Pahan kukkia. Projektin pohjana minulla oli valmiiksi Kätkettyihin kasvoihin, joka sijoittui vuodenvaihteeseen 1899-1900) ommeltu korsetti, ja joskus muinoin jonnekin 1870-luvulle sijoittuneessa Alaska-pelissä käyttämäni pyllytyyny. Alimmaksi sijoittuvan pitkän paidan päätin muokata vanhasta lakanakankaisesta mekosta, joten varsinaisesti tehtäväksi jäivät vain alushame ja päällimmäinen kerros: ei varsinaisesti mikään yksinkertainen homma, varsinkaan kun koristelut eivät suinkaan ole vahvin puoleni, mutta toiveita projektin valmistumisesta jopa jossain määrin ajoissa on epätavallisesti ilmassa.

Kotoa olisi löytynyt Kiinasta tuotua kukallista mustaa satiinia ja hieman samettia, mutta musta ei suoraan innostanut. Alustavat katselut keskustan Eurokankaassa eivät olleet kovin rohkaisevia - haaveilin tukevahkosta suklaanruskeasta kankaasta, mieluiten puuvillasametista, mitä ei näyttänyt olevan tarjolla lainkaan. Samanvärisenä olisi saanut tukevahkoa asetaattisatiinia, sinänsä oikein kaunista, mutta materiaaliinsa nähden huomattavan hintavaa. Päätin lähestyä tilannetta aivan toiselta kantilta, ja ostin lopulta Tikkurilan kierrätyskeskuksesta yhteensä 8,50 eurolla kahdet verhot. Alushameeksi pääsi ohut ja pehmoinen valkoinen valmiiksi rimssureunoilla varustettu puuvilla-polyesterkangas. Kaupan päälle saimme ompelumyssyiksi soveltuvat rimssuiset verhotampit, joita Virpi nimitti Ompelin hameen nappikiinnitystä lukuun ottamatta eilen, ja lopputulos oli korsetti päällä sovitettuna varsin kermakakkuinen. Laitan kuvan tänne heti kun saan sen käsiini.


Päällyspuvusta tulee nyt lämpimän keltainen, hankkimani verhosetti on käsittääkseni puuvillasatiinia. Helman saanee melko lailla suoraan puoliksi leikatuista verhoista, joissa on ylhäällä jo valmiiksi rypytysnauha. Yläkapat ja muu lisämateriaali pääsevät turnyyrin päälle takapuolta korostamaan. 1880-luvun puoliväli oli toista turnyyrikautta parhaimmillaan, jolle olivat ominaisia veistokselliset linjat, epäsymmetriset leikkaukset ja erittäin suuri takapuoli. Hahmolleni ei ole mitenkään välttämätöntä tai edes realistista pukeutua täysin muodin mukaiseen pukuun, ja itseäni miellyttävät hieman pienempi turnyyri sekä symmetrisyys. Katsotaan nyt sitten...


Yläosan leikkaus ja koristelu ovat nyt erityisesti pohdinnan alla. Vaihtoehtoina keltaisen satiinin seuraksi ovat ruskea, musta tai tummanpunainen satiini- tai samettinauha, tai mahdollisesti minkkiturkis. Yllä olevan kuvan oikeanpuolimmaisessa sinisessä puvussa on eräs mahdollinen miehustavaihtoehto, toinen mahdollisuus olisi neliömäinen leikkaus viereisen kuvan tyyliin. Ideaalitilanteessa kaulus olisi takaa korkea erittäin vedonaran niskani suojelemiseksi, mutta edessä voisi olla vain ohut harsomainen kangas. Sitä minulla ei kuitenkaan vielä ole, joten jäämme odottamaan tilanteen kehittymistä... Seuraava ompeluilta on sovittu ensi maanantaiksi, sitä ennen olisi syytä ainakin piirtää vähän kaavoja.

Muutama linkki 1880-luvun muotikuvien ja pukujen katseluun:
http://100megspop3.com/adira/victoria/1880s.htm
http://laracorsets.com/Womens_Fashion_History_1880s.htm
http://www.digitalchangeling.com/sewing/periodResources/SAndC-Winter1885to1886/index.html

torstai 4. syyskuuta 2008

Vihreän pellavatunikan ripittäytyminen

Väsätessäni jälleen kerran viime tipassa jo maksettua tilaustyötä mietiskelin tänään kuulemaani dosentti Rankaman isoäidin viisautta: Mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla tehdyksi kunnolla. Leikkasin tunikanpaloja hämärässä tilassa kiireellä ja huolimattomasti, ommella surauttelin vauhdilla kasaan ja sain huomata, että vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen on täysin mahdollista mokata kainalokiilojen kanssa ja ommella hihan sijasta paidan takakappale putkiloksi. Neulakossa pohdiskeltiin vastikään ompelukoneen käytön vaikutusta siihen, miten erilaiset kohdat tulevat ommelluiksi. Itse mietin huolettomasti leikellessäni, miten nykyisestä näkökulmastani surkean pienet tilkut olisivat itse toimitettujen pellavan kylvön, kitkemisen, korjuun, kuivattamisen, riipimisen, liottamisen, uudelleenkuivattamisen, loukuttamisen, lihtaamisen, sukimisen, kehräämisen ja kutomisen jälkeen melko arvokasta tavaraa. Ei tekisi mieli leikellä vähän sieltä sun täältä ja korjailla sitten matkan varrella.

Toisaalta mietin myös sitä, miten varhempien itse kankaiden järkevimpiä leikkuutapoja ei ole välttämättä yksinkertaista soveltaa nykyisiin jokseenkin standardilevyisiin ostokankaisiin. Ilman omaa kokemusta ja maalaisjärkeä suurempaa lähdettä olettaisin, että 150 cm on käsinkudottuna hankalan leveää jo vaakakangaspuissa, pystypuista puhumattakaan. Vakuuttelen itselleni, että jos jossain vaiheessa ryhdistäydyn ja tartun itse kudottuihin kankaisiini, niiden kanssa ainakin teen kaiken ajatuksella ja kunnolla. Suunnittelusta viimeistelyyn saakka. Lupaan :)

Ratkojan ollessa muuton jäljiltä teillä tietymättömillä käytin purkamiseen keväällä taottuja keritsimiä, jotka puolestaan ovat malliesimerkki siitä, miten saksissa ei ole niinkään olennaista terävyys kuin terien kulma suhteessa toisiinsa. Haaveilen marraskuun alun työkalutaontakurssista Kuggomissa ja vielä ainakin yksien saksien väsäämisestä - nyt olisi kohtuullinen käsitys siitä, miten homman olisi voinut tehdä niin paljon paremmin. Niin, ja päivän iloinen uutinen on se, että Neulakkoon linkatessani tajusin, missä kaikki kadonneiksi luullut ompeluneulani oikein ovat: Saltvikissa lahjaksi saamani neulakotelohan ne tietysti pitää sisällään. Onni sinänsä, kun huomenna pitäisi vielä saada tuon onnettoman vihreän tunikan helmat ja hihansuut käännettyä.

perjantai 22. elokuuta 2008

Kesäkuun värjäykset Pukkisaaressa

Kesäkuun värjääminen Pukkisaaressa oli taas malliesimerkki siitä, miten kunnon suunnittelu ja dokumentointi ovat kaiken a ja o. Olen jo jonkin aikaa pidätellyt mielihaluani alkaa tehdä lautanauhaa uusista langoista, koska niitä ei vielä ollut kunnolla kuvattu. Tänään sitten hyödynsin flunssapäivän ottamalla vihdoin nuo valokuvat. Kas, muistinko enää mitään siitä, mitä pari kuukautta sitten tuli tehtyä? Tai olinko kirjoittanut kunnolla muistiin, mikä lanka oli mikäkin? No, tässä kuitenkin kuvaus siitä, mitä tuli tehtyä, siinä määrin kuin sen pystyn rekonstruoimaan. Värjäys sujui suurimmilta osin vanhan pohjalta ilman suurempia mittailuja, mikä näkyy tekstissä.

Langat olivat suurimmaksi osaksi luonnonvalkoista Novita Woolia ja laadultaan varsin vastaavaa norjalaista Idunia, jonka pohjasävy on vähän harmahtavampi. Molemmat siis kammattua merinovillaa, jossa on pesukonepesun mahdollistava superwash-käsittely. Lisäksi värjäsin muutaman kesältä 2007 jääneen langan. Värjäysastioina toimivat susien iso valurautapata, Maaritin iso alumiinikattila ja oma pieni pinnoitettu teräskattila, vesi oli rannasta haettua Suomenlahden vähäsuolaista vettä.

Alkukäsittelynä pesin langat vesijohtovedellä ja marseillesaippualla, sitten esipuretin kaikki käyttämällä 10 g alunaa/100 g lankaa. Tein osan esipuretuksista alumiini- ja osan rautapadassa, nämä merkitsin erikseen haltijalangoilla. Vyyhtien peruskoko oli 50 g.

Ensimmäinen väriliemi oli pihlanjanlehteä, joka oli kerätty tuoreena saaresta ja saanut vähän nahistua. Kun en punninnut lehtiä, en osaa sanoa tarkkaa määrää, mutta yhteensä lehtiä oli kolme ensimmäisessä kuvassa näkyvää tuohikapallista. Keitin lehtiä pari tuntia rautapadassa, jätin liemen jäähtymään yön yli ja siivilöin sitten. Liemeen meni yksi rautapuretettu Idun ja kolme viimevuotista vyyhteä, joista yksi oli Huopasta ja yhdestä en ole aivan varma, ehkä 7 veljestä. Langat saivat olla liemessä pari tuntia, lämpötila oli korkeimmillaan n. 90 astetta,yritin valvoa, ettei pääse kiehahtamaan. Viimeikseksi vartiksi lisäsin osaan langoista lisäpuretetta, kahdelle vyyhdille kuparisulfaattia ja yhdelle pronssikorujen viilauksesta saatua pölyä. Jäähdyttään langat on huuhdeltu sekä meri- että vesijohtovedessä.

Langat vasemmalta lukien: pelkkä alunapuretus, aluna+rauta+kupari, aluna+kupari, esipurettamaton+pronssipöly.
Tulokset olivat tummanvihreitä paitsi hahtuvalanka, joka tavallisestikin jää vaaleammaksi. Vyyhtien määrä on niin vähäinen, ettei sävyerojen selittäminen eri puretuksilla oikein onnistu. Tilannetta sotkee tietysti entisestään se, että kun kaikki langat on värjätty rautapadassa, rautaa on mitä luultavimmin tarttunut niihinkin lankoihin, joihin sitä ei esipuretuksessa laitettu. Toisaalta tämä oli tarkotuksellista, koska olen tavallisesti saanut pihlajasta paremman värin rautapadassa kuin neutraalissa keittoastiassa.

Toisen liemen keitin myöskin saaresta kerätystä nokkosesta, josta pataan menivät lehdet ja varret. Näitä oli vähän nahistuneina kaksi kapallista. Nokkoset kiehuivat pari tuntia alumiinikattilassa, lankaa lisäsin jäähtyneeseen liemeen yhden aluna- ja yhden rautapuretetun Novita Woolin. Tällä kertaa puretuksella oli selvästi väliä, sillä rautapuretetusta (oikealla) tuli rusehtavampaa kuin pelkällä alunalla puretetusta.

Kolmas liemi keitettiin keltasipulin kuorista, jotka keitin kahteen kertaan alumiinikattilassa. Näiden määrästä en muista mitään tarkkaa, jokunen kaupan hedelmäpussillinen niitä varmaan oli. Lankoja oli kaksi alunapuretettua, joista toinen oli Idun, ja yksi rautapuretettu NWool. Käytin liemen vielä toisen kerran, se oli välissä saanut seistä kolme päivää ämpärissä saaressa ja oli ehtinyt hieman homehtua pinnalta. Tällä kertaa värjättävänä oli alunperin hennon vaalenkeltainen ohut villakangas, 1,5*1,5 m, jonka puretukseen lisäsin alunaa 35 g.

Vasemmalta: alunapuretettu NWool, alunapuretettu Idun, rautapuretettu NWool, taustalla villakangas.
Kuten kuvasta näkyy, Idunista tuli tällä kertaa paljon muita tummempaa. Villakangas on luonnossa voimakkaamman sävyinen kuin tässä kuvassa.

Pukkisaaressa oli valtaisassa tuulenpuuskassa tippunut eräästä vaahterasta iso oksa, jonka lehtiä keräsin myös värjäyskäyttöön. Keitin lähes täyttä rautapadallista lehtiä jokusen tunnin, annoin jäähtyä seuraavaan päivään ja värjäsin yhden vyyhdin esipuretettua ja toisen purettamatonta lankaa rautapadassa. Näistä vyyhdeistä tuli väreiltään lähes identtiset, mutta valonkestoa en osaa vielä arvioida. Liemi sai seistä kolme päivää ja ehti homehtua hieman ennen kuin jälkivärjäsin siinä toisen puoliskon samaista villakangasta, 1,5*1,5 m. Tämä kappale oli tosin värjätty jo kertaalleen kesällä 2007 kirsikankuorilla, ja oli sävyltään toista palasta hieman tummemman vaaleankeltainen. Lopputulemana oli ihan mukiinmenevä vaaleanvihreä, ja kangas päässee uudeksi muinaissuomipeploksekseni, kunhan ehdin tehdä siihen lautanauhan.

Vaahteralangat ja kangas.

Lopuksi tein vielä jälkivärjäyksen, johon sotkin muistaakseni ainakin pari lientä, en vain satu muistamaan, mitä muuta kuin vaahteraa. Lopputulemana oli kirkkaahkoa vaaleanvihreää.

Nyt harmittaa hieman, etten yrittänyt olla systemaattisempi - toisaalta langoista ja kankaista tuli varsin kauniita, mikä oli kuitenkin ensisijainen päämäärä. Ehkä ensi kerralla parempaa dokumentaatiota? Nyt täytyy kerimisen yhteydessä joka tapauksessa vielä ottaa kustakin langasta pieni näyte ja laittaa mappiin, jotain, mitä en myöskään ole aiemmin saanut aikaiseksi.

Vuonna nolla

On syksy ja aika luoda uutta. Olen jo pidempään miettinyt blogia, joka keskittyisi käsityöprojekteihin, niiden taustoittamiseen ja dokumentaatioon, ja jota viitsisi kirjoittaa ihan omalla nimellään. Päivitystiheyden suhteen en lupaile mitään, jää sitten nähtäväksi. Yritän ainakin :)