keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

Kangaslöytöjä, museopukuprojekteja ja seminaaritietoa

Reilu kuukausi sitten osallistuin hyvin mielenkiintoiseen tapaamiseen. Innostunut joukko lähti Espoon kaupunginmuseolta vierailemaan Mynämäellä, tarkoituksenaan tavata muinaistekniikan linjan tekstiilityön opettaja Hannele, tekstiiliarkeologian tutkija Heini ja kaksi muinaistekniikan opiskelijaa, Leena ja Marjo. Käynnistymässä oli hyvin mielenkiintoinen projekti, sillä museon uutta Espoo-näyttelyä varten oli tilattu mutelaisilta "Mankbyn emännälle" 1400-luvulle sopiva asukokonaisuus. Projektin etenemistä on mahdollista seurata museon uudessa Erään puvun tarina -blogissa.

Pohtivia ilmeitä neuvottelupöydän ääressä. (Kuvat: J. Sahramaa 2013)

Valmistettavasta pukukokonaisuudesta päätettiin Heinin ehdotuksesta käyttää termiä elävöittämispuku. Sana on pitkä ja hieman kömpelö, mutta kuvaava: nythän kyseessä ei ole minkään tietyn puvun ennallistus, kuten esimerkiksi muinaispukujen tapauksessa, vaan nimenomaan näyttelyä elävöittämään tarkoitettu puku. Lähtökohtana on yleinen pukuhistoriallinen tietämys 1400-luvun pukeutumisesta, minkä pohjalta on pyritty koostamaan espoolaisen keskiaikaisen maalaiskylän emännälle sopiva asukokonaisuus - sellaiset vaatteet, jotka päällä voisi mennä vaikka lypsylle. Mankbysta ei kangaslöytöjä tunneta, joten villaista päällyspukua varten kudottavan kankaan malliksi Heini oli valinnut Turun laajoista kangaslöydöistä erään tilkun, jossa toimikkaan vinoviiva näkyy erityisen hyvin. Loimi ja kude olivat kahta eri väriä, ja niistä väreistä käytiinkin pitkä ja harras keskustelu... Mutta tästä toivottavasti lisää pukublogin edetessä seuraaviin osiinsa :)

Elävöittämispuvun kankaiden, lankojen ja värien pohdinnan lomassa Heini kertoi tutkimuksistaan Turun kangaslöytöjen ja erityisesti piispa Hemmingin pyhimysarkusta löytyneestä villamekon kappaleesta. Hän myös esitelmöi aiheesta Keskiajantutkimuksen seura Glossa ry:n Uusi keskiaika -seminaarissa 1.2., ja sittemmin aiheesta on ilmestynyt myös Turun sanomien juttu. Koko stoori on mainio jännityskertomus: mekonkappale löytyi jo 1920-luvulla kirkon restaurointitöiden yhteydessä pyhimysarkusta, mutta luokiteltiin ensin räsyksi. Vuonna 2007 alkaneessa Turun tuomiokirkon reliikit -projektissa Heini Kirjavainen aloitti yläosastaan säilyneen  "pyhimyksen villamekon" tutkimukset, ja kaksivärinen (loimi punainen, kude vihreä) kangas ajoitettiin 1300-1400 -lukujen taitteeseen. Hieno kampavillakangas ja miehustan tiukka rypytys viittasivat 1400-luvun alun muotipukuun, mutta tarkemmat tutkimukset paljastivat, että puku oli aikuiselle ihmiselle aivan liian pieni. Lisäksi ompelulangoista tehdyt ajoitukset jakautuivat 1200-luvulta 1500-luvulle, ja ompeleissakin oli aikamoisia eroja: ilmeisesti alkuperäiset saumat olivat kuluneet osin olemattomiin ja uusia ompeleita taas oli tehty hyvinkin karkein pistoin. Puvun hiha-aukotkin olivat jotenkin omituiset, käsiä olisi voinut pitää vain tietyssä asennossa.

Arvoitus alkoi selvitä: kyseessä saattoi todellakin olla "pyhimyksen villamekko", nimittäin pyhimyspatsaan. Suomessa tunnetaan asiakirjamaininta Turun tuomiokirkon Pyhän Laurentiuksen alttarin Neitsyt Marian patsaalle kuuluneesta vaatteesta ja muista koristuksista, ja katolisessa kirkossa on tapana pukea pyhimyspatsaille vaatteita erilaisten juhlien yhteydessä yhä edelleen. Tunnetaan myös tapauksia, joissa rikas rouvashenkilö on testamentannut vaatteitaan kirkolle - tällä tavoin on tämänkin villamekon tarina saattanut alkaa. Jotkut patsaille puetut asut ovat olleet niin kallisarvoisia, että niitä vahtimaan on täytynyt palkata vartiat. Seminaarin kahvitauolla vitsailtiin sukupuolistereotyyppisesti, että ehkä lahjoitus pyhimyspatsaalle selittäisi myös mekon varsin huolimattomat ompeleet: joku apupappiparka olisi joutunut ottamaan neulan kauniiseen käteensä ja kursimaan mekon patsaan päälle ihan omatoimisesti. Tiedä häntä, mutta patsasteoria vaikuttaa musta varsin uskottavalta ja kaiken kaikkiaan hyvin mielenkiintoiselta stoorilta. Itse mekkoa vanhemmille ompelulangoille, jotka muuten olivat keltaista silkkiä, löytyi muuten vertailukohta: myös kuningatar Margareetan kultaisessa mekossa on kuulemma käytetty itse mekkoa selvästi vanhempaa ompelulankaa. 

Esimerkki pyhimyspatsaasta: tämä pyhä Anna on nykyään Turun linnassa. Sylissä on pieni neitsyt Maria ja tämän sylissä vielä Jeesuksen takapuoli.

Tähän väliin täytynee todeta, että kävin nyt alkuvuodesta tiedeviestinnän kurssin avoimessa yliopistossa ja opin, että juuri tällaiset löytämistä, ratkaisemista ja muita tieteen sankaritekoja esittelevät uutiset ovat niitä, jotka todennäköisimmin pääsevät läpi mediassa. Onneksi sellaisia tehdään välillä myös tekstiiliarkeologian puolella.

Talvikuukausiin on mahtunut useampi muu mielenkiintoinen tapahtuma ja seminaari, joista riittäisi kirjoitettavaa ja pohdiskeltavaa. Vrouw Maria veden alla -hanke päättyi viime vuonna, ja päätösseminaarissa  Kotkassa 9.-10.11.2012 puhuttiin paljon myös väriaineista. Museoviraston tutkija Riikka Alvik kertoi siellä ja tarkemmin Venemessujen yhteydessä järjestetyssä Hylkysukellusseminaarissa Vrouw Marian lastin sisältämistä väriaineista: krappia, indigoa ja brasil-puuta upposi laivan mukana tynnyrikaupalla, ja kyseessä oli aikamoinen taloudellinen menetys. Omasta näkökulmastani hämmästyttävin tieto oli kuitenkin se, että lojuttuaan vuosisatoja merenpohjassa lähes hapettomissa olosuhteissa krappi oli muuttunut myrkylliseksi. Vahvasti kuvittelisin merkinneeni johonkin lippulappuun muistiin kyseisen myrkyn nimen, mutta nyt en kykene sitä enää jäljittämään. Höh. Täytyy palata asiaan, jos muistiinpanoni myöhemmin päättävät löytyä tai aiheesta tulee lisätietoa jotain muuta kautta.

Apropos krappi, toissapäivänä tuli Leenalta viestiä, että tuota ylemmässä kuvassa näkyvää punaista lankaa olisi puolisen kiloa vielä tarjolla. Minähän en mitään lankaa tietenkään tarvitse mutkun noin kivaa punaista... Noh, katsotaan :)

torstai 10. tammikuuta 2013

Nauha- ja nyöriopastusta 13.1.

Harmaasudet ry järjestää sunnuntaisin Malmin nuorisotalolla teemaltaan vaihtelevia Valistus ja Edistys -vuoroja (kirjoitusasu vahvistettiin taannoin yhdistyksen vuosikokouksessa). Lupauduin vastaamaan tulevan sunnuntain 13.1.2013 vuorosta, joten mainostetaan sitä nyt täälläkin.

Ensi sunnuntaina valistutaan ja edistytään rautakausi-yhteensopivista nauhoista ja nyöreistä Malmin nuorisotalolla (Malmin raitti 3, Helsinki) klo 16-20. Ilta on tarkoitus jakaa seuraavasti:

16-18 lautanauhan kudontaa, tarvittaessa alkeisopetuksesta lähtien
18-19 Mervi Pasanen esittelee rautakautisten nauhalöytöjen rekonstruktioita ja niiden kudonnassa käytettyjä erikoistekniikoita
19-20 iskunauhoja ja muita nyöritekniikoita


Ota mukaan omat laudat ja langat - jos tarvitset opastusta aiheesta, ota etukäteen yhteyttä jenni.sahramaa
[at] gmail.com. Vapaa pääsy, teetä ja keksejä, ja kuten tavallista, paikalle voi tulla myös tekemään muita omia käsitöitä, jos nauhaprojektit eivät inspiroi.

Tervetuloa!


keskiviikko 2. tammikuuta 2013

2012

Vuoden viimeisten päivien ratoksi olen yrittänyt muistella, mitä sitä oikein tulikaan tehtyä vuonna 2012 (vaikka julkaisu venyikin uudelle vuodelle). Helpoiten se tuntuisi sujuvan kännykkään tallentuneita valokuvia selaamalla, muuten muistikuvat vuoden kulusta ovat yllättävänkin hatarat. Toissavuonna raportoin pääasiassa sellaisista käsitöistä, joita olin saanut vuoden aikana valmiiksi, mutta joita en ollut vielä täällä esitellyt. Nyt vastaavia ei ole ollenkaan niin paljoa, joten täytyy tyytyä raportoimaan vuodenkulusta muuten vaan: sukellusmatkoista, museokäynneistä, kaiken maailman työstä ja harrastelusta.

Alkuvuodesta reissattiin taas Egyptiin sukeltamaan. Illat olivat hieman viileitä, mutta sitkeästi niitä vietettiin kannella silti. (Kuvat paitsi kun muuta mainitaan: J. Sahramaa 2012)

Helmikuussa osoitettiin mieltä Museoviraston puolesta. Ei auttanut, irtisanomiset toteutuivat ja viraston henkilökunnan työtaakka kasvoi entisestään. Pidä siinä sitten huolta muinaisjäännöksistä ja kulttuuriympäristöstä, kun resurssit on kiristetty äärimmilleen.

Samoin helmikuussa larpattiin talvisotaa ja vähän lonkerohirviöitäkin. Sininen mekko löytyi kirpputorilta, Salme lainasi paksut sukat (nauhaliiveistäkin on kuva, mutta se jääköön julkaisematta) ja auttoi kihartamaan tukan, ja Arttu pelasi tässä vielä onnellista mutta sittemmin järkensä menettänyttä aviomiestä. (Kuva: N. Hynninen 2012)

Työpäivät talomuseossa olivat välillä aika käsityöpainotteisia - onneksi työtoverini kärsivät vastaavista hamstrausoireista kuin allekirjoittanutkin. Malinin blogista selviää, mitä tässä kuvassa on syntymässä.

Maalis-huhtikuun vaihteessa kävimme kihlautumisen vuosipäivän kunniaksi Berliinissä, ja kaveripiirin hyvää perinnettä noudattaen otimme Mussun ja Timon mukaan. Sää oli vilpoinen, mutta tekemistä ja näkemistä riitti.

Matkailijan virallinen univormu: siniset farkut ja musta takki. Taustalla Altes museum, jossa emme käyneet. Kummia nuo saksalaiset, kun eivät osaa rakentaa suoraan. (Kuva: J. Seppänen 2012)

Jukka DDR-museossa, jossa melkein kaikkeen sai koskea.

Tämä neiti esitteli Pergamon-museossa Lähi-Idän varhaisehkoa korokepohjamuotia.

Historiallisesta museosta löytyi hyvin samantyyppinen katariinanpyöräpaviisi kuin omani.

Tämä jokseenkin absurdi astalo oli kuulemma valmistettu jonkin vesieläimen (hain? valaan?) leukaperistä, ja muistaakseni 1500-luvulta.

Berliinissä riittäisi koluttavaa, ja kun sinne kerran on muuttanut kavereitakin, täytyy ehdottomasti mennä uudestaan.

Toukokuun Completorium-larppiin ompelin itselleni huntuja ja pikakoostin tämän munkinasun: ruskean villamekon ja valkoisen scapularin ompelemiseen meni kaksi tuntia, musta hartiahuppu ja pieni viitta löytyivät valmiina.

Samoin toukokuussa vietettiin ystävän synttäreitä Tallinnassa, ja kävin ensimmäistä kertaa elämässäni Rocca al Maren ulkomuseossa. Ennen taloihin tutustumista oli mahdollista harjoitella matalista ovista kulkemista: Meira demonstroi.

Touko-kesäkuun vaihde kului meriarkeologian kenttätyökurssilla Hangossa, josta olenkin raportoinut useampaan otteeseen Pinnan alla -blogissa. Kuten kuvasta näkyy, Tvärminnen eläintieteellinen tutkimusasema oli vaarallinen paikka.

Kesäkuussa järjestin Pukkisaaressa muinaishenkisen minilarpin. Tämä kuva on otettu hetki pelin päättymisen jälkeen. Hattunsa alta kurkistelee Olli, taustalla Päivi. (Kuva: J. Seppänen 2012?)

Tämä sankarjoukko oli palannut ryöstöretkeltä, ja kertoi seikkailuistaan melko villejä tarinoita reippaan kesäteatterin siivittämänä.

Pelin jälkeisenä hengailuviikonloppuna lapset leikkivät Espoon paavia tuohikippo päässä. Tässä Veera.

Turun markkinoilla tuli taas pistäydyttyä, kohokohtanaan Tieteen ystävien seuran järjestämä keskustelutilaisuus, jossa tutkija ja harrastaja puhuivat samasta aihepiiristä omista näkökulmistaan.  Kuvassa miniatyyri-viikinkiteltta jossa ilahduttivat erityisesti elävöittäjänuken telttaan piilottamat kumisaappaat. 

Kesän metallitöistä on tällä kertaa todella vähän kuvia, vaikka jotain muistaakseni tuli kuitenkin tehtyä. Tässä valettiin kotimaisena käsityönä pronssikopioita kiinalaisista muovileluista.

Olin toivonut oppivani vuoden mittaan uusia käsityötaitoja, ja niin kävikin, kuten tämäkin kuva todistaa. Heinäkuiseen plantaasiteemaiseen synttäriviikonloppuun Pernajassa sisältyivät hilpeät pihatalkoot, joiden lopputulemana oli muun muassa jonkin verran polttopuita. (Kuva: J. Seppänen 2012)

Heinäkuussa mennään perinteisesti Puolaan, niin nytkin. Tällä kertaa Grunwaldin taistelun elävöitystapahtumasta jäi vähän sellainen fiilis, että onhan tämä jo nähty. Matkan varrella sen sijaan oli useita mainioita kohteita, ja voi olla, että ensi kesäksi voisi melkein suunnitella road trippia ilman sitä elävöitystapahtumaakin. Tai katsotaan nyt.

Helsinkiläinen ompelukerho Tallinnanlaivan yökerhossa aamuvarhaisella.

Iloiset matkailijat Klaipedassa, taustallaan jokseenkin tyylikkäästi kaupunkirakenteeseen sulautuva otsa-aitta.

Ryhmäkuva Kuurinkynnäällä. Oli aika tuulista, ja laskeutumisen jälkeen ihan joka paikka oli täynnä hiekkaa. (Kuva: N. Hynninen 2012)

Konstan mukaan saksalaiset aavikkojoukot harjoittelivat Kuurinkynnäällä II maailmansodan aikaan. Tämä kuva on lavastettu. (Kuva: N. Hynninen 2012) 

Paksun Katariinan tykkisisarkunta keikkaili kesällä melko ahkerasti, ja yksi tämän vuoden aikana keräämistäni uusista kokemuksista olikin puhuminen headset-mikkiin kattilahattu päässä Hollolan keskiaikamarkkinoilla. 

Hollolassa oli erittäin kuumankosteaa, erityisesti toppa- ja villakangastakkiin pukeutuneena. Kuvassa Ilana, Meira, Rakka ja Papu.

Pitkää Barbaraa rakenneltiin useampaan otteeseen, vaikkei se kyllä vieläkään valmis ole. Tässä Karo demonstroi, miten kulevriinia EI ole tarkoitus käyttää.

Elokuun reissu kohdistui Länsi-Ruotsiin, ja sisälsi sekä sukellusta että kulttuurimatkailua. Yksi alkaneeseen vuoteen kohdistuvista lupauksista on opetella lisää vedenalaista kuvaamista ja myös niiden kuvien jälkikäsittelyä. Nämä otokset nyt pinnan päältä.

Hamburgsund oli kesäaikaan aika idyllinen paikka. Tässä Ibrahim''s pizza.

Länsi-Göötanmaalla oli varhaismetallikaudella raaputeltu aika lailla kuvia kallioon. Sittemmin EAA-seminaarissa kuuntelin esitelmää ruotsalaisten kalliopiirrosten vähemmän tieteellisistä tulkinnoista, ja pakko myöntää, että jonkin verran nämäkin kuvat mun mielestä antavat niihin aihetta. 

Sääsaarien kompassiruusut edustavat vähän uudempaa kalliopiirrosperinnettä. iPhonen kompassi oli samaa mieltä pohjoisen sijainnista.

Päiväunet sukellustukialuksen kannella.

Tässä solassa kuvattiin Ronja Ryövärintytärtä.

Syksy toi mukanaan monta uutta käsityötaitoa. Pystypuukurssista tulikin jo kirjoitettua, muista opetuksista on suurelta osin kiittäminen kässänopeksi opiskelevaa työtoveriani Malinia. Lisäoppia täytyy valitettavasti toistaiseksi hakea muualta, sillä museolehtorin sijaisuuteni on nyt ohi, ja tuntitöitä on luvassa aika harvoin. 

Isoäidinneliöitä kasvivärjätyistä langoista. Hartiahuiviin meni 36 isompaa ja kymmenkunta pienempää neliötä. (Kuva: M. Ekebom 2012)

Selätin vihdoin vanhan viholliseni, sukkapuikot, ja nyt on meneillään jo kolmas sukkapari. Vasemmanpuoleiset ovat nytkin jalassa, oikeanpuoleiset taas sisältyivät Jukan joulupaketteihin.

Viimeinen työpäivä lehtorina. Kaulassa muuten ensimmäinen tämän uuden virkkausinnostuksen tulos. (Kuva: K. Salmelainen 2012)

Alkaneen vuoden tavoitteiksi ajattelin ottaa ainakin puikoilla kutomisen monipuolistamisen: nyt osaan esimerkiksi vain kaventaa mutten lainkaan leventää työtä. Spiraalikoristelut voisivat päästä essuuni asti ja säärikääreetkin olisi ehkä toivoa kutoa valmiiksi, jos nyt ensin saisin siirrettyä kangaspuut uuteen kotiin. Kissa on rakastanut ruokapöydän tuolien selkänojien verhoilua vähän turhan kiihkeästi, joten voisin kokeilla päällystää niitä uudelleen. Ja olisihan sitä kaikkea muutakin pientä puuhasteltavaa varmaan vuoden mittaan tiedossa :)

Hyvää uutta vuotta 2013! Olkoon se täynnä niin uusia kuin vanhojakin mukavia asioita.