Liemi haisi tuttuun tapaan kotiviiniltä, ja sen pinnalle kehittyi hometta, jota kuorimme sekoittamisen yhteydessä pois. Tällä kertaa lankojen päällä ei ollut mitään painoa, vaan langat ja juurenpalat olivat vapaasti liemessä. Kahden melko aurinkoisen ja lämpimän viikon jälkeen lankavyyhdit näyttivät päällisin puolin jo todella hyvältä, mutta lähempi tarkastelu paljasti, että sekoittamisen suhteen oltiin taas oltu hieman laiskoja. Isommat vyyhdit, erityisesti yksisäikeinen lanka, olivat myös sisältä selkeästi vaaleampia kuin päältä. Lankojen annettiin olla liemessä vielä viikko, sekoittamassa käytiin vähän ahkerammin ja vyyhtejä auottiin samalla. Lopputulos olikin sitten varsin tasainen.
Ensimmäisen erän punaisia lankoja, vasemmalla puolestaan sipulinkuorivärjäyksiä samaan lankaan, jota mä värjäilin. Tummin punainen vyyhti oli alunperin teollisesti vaaleankeltaiseksi värjätty Novita wool. Äärimmäisenä oikealla puolestaan pieni vyyhti käsinkehrättyä, alunperin harmaansekaista ahvenanmaanlampaanvillaa.
Koska ensimmäiset langat olivat todella hyvän punaisia, laitettiin viilenevistä säistä huolimatta pönttöön vielä toinen satsi. Tämä erä ei ollut liemessä kuin pari viikkoa, mikä riitti tuottamaan vaaleampaa, possunpunaista sävyä. Suurin osa 2. värjäyserän langoista kuumennettiin vielä pönttövärjäyksen lopuksi 70 asteeseen noin tunnin ajaksi - tätä ehdotti arkeologi Krista Vajanto, jonka mukaan sen pitäisi myös tappaa langoista homeitiöt sun muut ei-toivotut pöpöt. Kuumentaminen vaikutti väriin selvästi, ruskeammat väriaineet aktivoituivat liemessä ja sävystä tuli punaruskeaa. Pelkkään kuumavärjäysosioon laitettu lanka otti vielä ruskeamman sävyn kuin muut. Kuumennuksessa oli mukana noin 600 g lankaa, joukossa myös silkki-villa-seosta.
Sama liemi, eri erät ja metodit: oikeassa laidassa ensimmäinen kylmävärjäyserä, vaaleammat keskellä toisesta kylmävärjäyserästä, ja vasemmassa laidassa puolestaan toista kylmävärjäyserää lopuksi kuumennettuina. Luonnossa sävyerot näyttävät voimakkaammilta kuin kuvassa.
Nämä kolme vyyhtiä ovat kaikki samaa rasvaista virolaista villaa, järjestys sama kuin yläkuvassakin.
Koska some things just keep on giving, ei lientä nyt vielä maltettu pois laittaa, vaan vielä tällä viikolla tehtiin yksi kuumavärjäyserä. Tällä kertaa pataan meni enää 250 g lankaa, muttei lientäkään mahtunut kerralla mukaan kuin puolet. Nyt lopputulemana oli mulle tutumpia krappisävyjä, vaaleahkoa possun- ja tiilenpunaista. En ole kauhean tyytyväinen omaan alunperin vaalean- ja beessinkirjavaan M&K EcoMultiUll-vyyhtiini tulleeseen sävyyn, mutta ehkä sille jotain käyttöä löytyy. Muutenkin olin lupaillut itselleni, etten värjäisi tänä kesänä mitään muuta kuin sellaisia lankoja, joille on suoraan olemassa käyttötarkoitus, mutta vähän tästä periaatteesta on tullut lipsuttua. Kun ei noita liemiä, jotka vielä antaisivat väriä. oikein malttaisi jättää käyttämättäkään... Eikä se hysteria edes näihin krappeihin loppunut, tuolla ulkona on paraikaakin toinen jälkivärjäyskerta punasipulinkuoriliemestä meneillään.
Viimeisin värjäyserä on jo käväissyt liemessä, itse lämmittäminen on vasta alussa. Juurenpaloissa on jonkin verran poistamista ennen lankojen pesua, mutta ilmeisesti ne antavat väriä vielä useamman värjäyskerran jälkeenkin.
Viimeisimmän kuumentaen tehdyn värjäyserän langat auringossa...
...ja varjossa. Kuvat on otettu parin minuutin välein. Tästä nyt ainakin näkee hyvin, miten paljon valaistus vaikuttaa siihen, miltä langat näissä kuvissa näyttävät.
Mun näppituntumani on, että usein jo ensimmäinen langassa näkyvä väri vastaa aika pitkälle lopullista sävyä, mutta näiden krappilankojen kanssa ei ole ollut niin, vaan sävy on selkeästi tummentunut seisottamisen tai kuumentamisen myötä. Verrattuna aiemmin käyttämäämme menetelmään, jossa krapinpalat keitettiin ja siivilöitiin pois, tulee tällä kuumentamattomalla menetelmällä selkeästi punaisempia lankoja. Ja kun samalla liemellä sitten saa myöhemmin kuumentamalla myös niitä ruskeampia sävyjä, niin mikäs sen hauskempaa.
Mielenkiintoisena lisä-informaationpalana tanskalainen konservaattori Maj Ringgaard kertoi EAA-seminaarissa kokeiluistaan turpeeseen haudattujen kangaspalojen parissa, ja hänen mukaansa näyttää selvältä, että ainakin hapettomissa oloissa turpeessa krappivärjäys parantaa selvästi kankaan säilyvyyttä. Ja kyseessä ovat ilmeisesti nimenomaan krapista tulleet aineet, koska yksinomaan alunapuretettu mutta värjäämätön villa ei säilynyt sen paremmin kuin värjäämätönkään. Lisäksi näytteistä kävi ilmi, että krapin väriaineet pyrkivät maassa ollessaan kovasti vaeltamaan kangaspalasta toiseen. Arkeologisten löytöjen kannalta tämä voisi tarkoittaa krappi- ja matarakasveista saatavien väriaineiden mahdollista yliedustusta löytöaineistossa: värianalyysit tehdään usein hyvin pienestä palasta löytötekstiiliä, ja jos juuri se kohta on sattunut olemaan kosketuksissa toiseen, krappivärjättyyn tekstiiliin, on väriaine voinut hyvinkin olla peräisin tästä viereisestä tekstiilistä. Lisäksi krapinpunaiset tekstiilit saattaisivat muutenkin olla yliedustettuna löytöaineistossa värin kangasta säilyttävien ominaisuuksien vuoksi.
Majn kokeisiin ja EAA-seminaarin muuhunkin antiin sisältyi paljon muitakin mielenkiintosia tiedonpaloja, mutta niistä kenties lisää toisen kerran. Loppuun vielä päättymässä olevan kesän värjäysten satoa ajalta ennen noiden punaisten valmistumista.
Vasemmalta: punaiset
kokenilli-krappi-seosta ja kokenillia; vaaleansiniset morsinkokyypistä;
vihreissä sipulinkuori-koivua morsinkokastolla sekä keltaisia värejä
harmaaseen lankaan; keltaisissa ainakin koivua, pietaryrttiä ja
sipulinkuorta. Langat hyvin vaihtelevia sen mukaan mitä kukin milloinkin toi, enimmäkseen kuitenkin 100% villaa.