torstai 14. lokakuuta 2010

Kiviä ja nahkaa

Vaihteeksi töissä ja mystisen peuranparkintainnostuksen vallassa. Mietin tuossa viikolla, että jos elämässä on tärkeää vain peuranparkinta (eikä sekään ole kovin tärkeää), elän kyllä ajallisesti ja paikallisesti vähän huonossa ympäristössä. Toisaalta, kun kuitenkin täytyy elää tässä ajassa ja melko lailla paikassakin, on nykyinen tilanteeni parkinnan kannalta lopulta aika optimaalinen: useimpien ihmisten elämässä tätä kyseistä mielihalua olisi vielä vaikeampi toteuttaa.

Viime viikolla kävin töissä juuri sen verran, että ehdin virittää pilkullisen taljan kehykseen. Sitä ei siis ole laisinkaan putsattu, vaan kuivatettu kalvot ja mähnät pintaan (valitettavasti en saanut kuvaa siitä, kun talitintti yritti auttaa mua puhdistustöissä). Ajatus on, että tuota voi käyttää työnäytöskohteena sisätiloissa pidemmän aikajakson kuluessa. Pikkaisen se tuntuisi haiskahtavan, eli voi olla, että pääsee vain käymään Kamun siisteissä sisätiloissa silloin kun Ötzi-näyttelyssä nahkatyönäytöksiä teen... Täytyy kysellä täällä enemmän työskentelevien työtovereiden mielipidettä.


Raamitetun peuran lihapuoli (kuva J. Sahramaa 2010)

Ja soman pilkullinen karvapuoli (kuva J. Sahramaa 2010)

Keskiviikkona yritin sitten ensimmäistä kertaa elämässäni (tai ainakin sitten lapsuuden, jolloin olin äärimmäisen innoissani kivikautisista tekniikoista) lyödä kiveä toisella. Jonkin aikaa hyvin satunnaisia iskoksia ja sotkua tuotettuani onnistuin saamaan isommista piikivistä irti jonkin verran sellaisia siruja, joita voin ensimmäisessä työnäytöksessä käyttää tuon kuivataljan rapsutteluun. Kiveniskennän suhteen ehdottomasti fiksuinta olisi, jos aikataulut vain jotenkin antaisivat myöten, yrittää saada joku aiheeseen perehtynyt opettamaan perusteita, sillä satunnaiskokeiluilla tuntuu vähemmän yllättäen saavan aikaiseksi varsin satunnaista jälkeä. Katsotaan - ensiapuna saavat ehkä toimia pari primitekniikkakirjaa ja John C. Whittakerin Flintknapping - Making and undestanding stone tools, jotka hämmästyksekseni löytyivät pienen veljeni kirjahyllystä. Rapostointia siitä, kuinka tuskallista kahvoittamattomilla kivensiruilla on kuivanahkaa tehdä, tullee tämänpäiväisen työnäytöksen jälkeen.

Keskiviikkoiltapäivänä kävin sitten loppujen ensimmäisessä yllätyssäkissä saapuneiden peurojen kimppuun. Ensin huomasin, ettei kyseessä ollutkaan kaksi pientä nahkaa, kuten olin kuvitellut, vaan yhden peuran molemmat kyljet. Toisen hylkäsin liian reiällisenä (tämä kaveri taisi olla jäänyt auton alle), toisesta tuli vielä ihan kohtuullisen kokoinen pala. Saatuani lihapuolen rapsuteltua jätin taljan yöksi likoon kylmään vajaan.

Peuravati. Punertava on puheen alla oleva talja, harmaanruskea pääsee käsittelyyn ensi viikolla (kuva J. Sahramaa 2010).


Torstaina aloitin sitten aamun karvanpoistolla. Satoi vettä, mutta sadetakilla, isolla kumiessulla ja saappailla varustautuneena kastuin vain pyllystä.


Keltainen sadetakki aitan kulmalla (kuva A. Osola 2010)


Kalkkiliotetuista lampaista poistimme keväällä karvoja pyöreän pukin päällä puupalikalla, ja samassa asennossa aloitin nytkin, kunnes päätin hartiakipujen vuoksi yrittää jotain vähän ergonomisempaa. Pukki (joka on entinen lasten leikkihevonen, nykyisin vailla päätä) nousi sopivalle korkeudelle vinoon penkin päälle, ja nahka pysyi paikallaan siihen mahalla nojaamalla. Työvälineenä käytin kuorimarautaa: se oli ehkä vähän turhan terävä, mutta toimi lopulta aika hyvin nahkaan, josta on joka tapauksessa tarkoitus poistaa myös orvaskesi eli tehdä säämiskää.


Peura pukilla, karvanpoistaja etunojassa (kuva A. Osola 2010)



Nahka lähempää (kuva A. Osola 2010)

Karva lähti yllättävän hyvin siihen nähden, ettei sen irrottamiseksi ollut käytetty mitään apuaineita. Todennäköisesti talja, joka oli aika lailla veressä, oli ehtinyt alkaa pikkuisen mädätä lihapuolen suolauksesta huolimatta, ja se irroitti karvaa. Karva tuntui irtoavan pikkuisen paremmin myötäsukaan, mutta kaikista kohdista siihen suuntaan ei voinut työskennellä. Jonkin verran jäi karvoja, mutta kuivasäämiskäksi tehtävässä nahassa tämä ei tosiaan suuresti haittaa.

Lopuksi huuhtelin nahan, rapsuttelin siitä vielä vähän irtokarvoja skrapalla pois, ja pingotin sen kehikkoon kuivumaan. Nahka oli sen verran ohut, että pingotukseen riitti kalastajanlanka - taljan olin pistänyt sisal-narulla. Nahka kuivui vuorokaudessa ohueksi, läpikuultavaksi raakanahaksi - samalla liian huterasti naulattu kehikko oli hajonnut kahdesta kulmasta, mikä tuotti tälle aamulle jonkin verran lisäaskartelua. Nahasta näkyy, missä kohtaa se oli imenyt verta itseensä: saa nähdä, onko sillä esimerkiksi pehmityksen kannalta sitten merkitystä.

Tänään kuskasin sitten molemmat kehikot tänne Kamuun, mutta tämä postaus on nyt odottanut niin kauan, että se saa luvan olla toinen tarina.

tiistai 12. lokakuuta 2010

Bo Lönnqvist: Kansanpuku ja kansallispuku

Tänään olen silmäillyt läpi Bo Lönnqvistin kirjaa Kansanpuku ja kansallispuku vuodelta 1978. On jo käynyt selväksi, ettei Lönnqvist käsittele juurikaan asioita, joista olisi hyötyä nyt käsillä olevan tehtävän kannalta. En ole kuitenkaan malttanut laskea kirjaa käsistäni, sillä herralla on useita kovin mielenkiintoisia pointteja siitä, miksi vaatteita oikein käytetään, miten suomalainen muotipuku on kehittynyt muotipuvun rinnalla, millaiset pukuhistorialliset piirteet kytkeytyvät mihinkin taustaan ja miten arki- ja juhlavaatteiden kehitys eroaa toisistaan. Tämä teos ansaitsee ehdottomasti tarkemman perehtymisen joskus tulevaisuudessa.

Erityisen mielenkiintoinen pointti liittyy kotiteollisuuteen: yhden vaatekappaleen valmistus "ohjelmoitiin" 2-3 vuodeksi, raaka-aineen viljelyksestä räätälintyöhön. Jos tyttö teki vaatteet myötäjäisikseen, niistä riitti loppuiäksi, jopa perinnöksi asti. Ei vanhana enää ollut tarvetta komeilla muotivaatteissa, vaan nuorena tehdyt riittivät oikein hyvin (mt, s. 78). Näissä tunnelmissa on hyvä pohdiskella omaa tavarasuhdettaan, kun sadan tavaran haasteeseen vastaaminen tuntuu mahdolliselta lähinnä viemällä ensialkuun sata tavaraa pois...

Bo Lönnqvistiltä näyttäisi löytyvän myös aika mielenkiintoisen oloinen Vaatteiden valtapeli -kirja. Herra emeritusprofessorin pitkää uraa puolestaan kuvaillaan Elina Salmisen Eloreen tekemässä haastattelussa (pdf).

maanantai 11. lokakuuta 2010

Dispositio 2.1 ja pientä etenemistä

Koska edellinen postaus on kirjoitettu jo viime viikolla, sen jälkeenkin on tapahtunut pientä etenemistä. Päivitin dispositiotani hieman suhteessa aiempaan, erityisesti sen suhteen, mihin seuraavaksi aion ryhtyä. Ohjelmassa on luku 5, jonka sisältöä yritin alustavasti avata. Seuraavaksi täytyykin vaihtaa pöytää kansoittavat kirjapinot...

Dispositio 2.1

1 Johdanto

2 Tutkimushistoria

3 Varhaista värjäystä - arkeologian keinot
3.1 Värin analysoiminen tekstiilistä
3.1.1 Sininen
3.1.2 Punainen
3.1.3 Muut värit
3.1.4 Puretusaineet
3.2 Mikro- ja makrofossiilianalyysit
3.3 Jäänteitä itse värjäyksestä

4 Suomalaiset muinaispukurekonstruktiot - värivalintoja
4.1 Aino-puku
4.2 Näyttelypuvut ja juhla-asut: Perniön, Tuukkalan, Muinais-Karjalan ja Kaukolan puvut
4.3 Euran puku
4.3.1 Euran emännän neulakintaat
4.4 Maarian Saramäen puku
4.5 Maskun puku
4.6 Kaarinan puku
4.7 Mikkelin puku
4.8 Katsaus muuhun löytöaineistoon

5 Värien lähteet

Tässä luvussa käsitellään sitä, millaisia luonnonväriaineita Suomessa on ollut saatavilla.


5.1 Värikasvit Suomessa

Tämä alaluku kertoo Suomessa kasvavista värikasveista kasvivärjäysoppaiden tarjoaman tiedon pohjalta. Pohjana esitykselle käytetään sitä, millä kasveilla aiemmat tutkijat ovat arvailleet Suomessa värjätyn, ja mahdollisuuksien mukaan niitä tuloksia, joita analysoiduista suomalaisista tekstiileistä on saatu. Käsitellään sienivärjäyksen ongelmaa ja tehdään ehkä kurkistus kansatieteellisiin lähteisiin, jos mahdollista.


5.2 Kaupankäyntiä väriaineilla

Tässä luvussa jatketaan niistä kasveista, joita Suomessa todennäköisesti ei ole kasvanut, eli morsingosta ja krapista. Selvitellään, mitä väriainekaupankäynnistä on sanottu meillä ja muualla, ja jossain määrin myös, miten se suhteutuu yleisiin käsityksiin viikinkiaikaisesta kaupankäynnistä.


6 Värjäysrekonstruktioiden problematiikkaa

(7 Loppuluku?)

Lähteet

Liitteet

Ja sitten eikun hommiin :)

Gradupäivitystä

Moni tietää, että yliopisto pyrkii suoltamaan maistereita uumenistaan ulos mahdollisimman reippaaseen tahtiin: niinpä minäkin pääsin Filosofian, historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitoksen (huh!) erityisrahoituksella järjestämään gradutyöpajaan, jossa viikoittain potkitaan internetissä ihmisiä kannustavasti takapuolelle oman työn etenemisen kannustamiseksi. Kurssi ensimmäinen tehtävä oli kirjoittaa "kirje mummolle", eli yleistajuinen esitys siitä, mitä oikein on tekemässä. Koska seuraavat viikot toivottavasti tulevat sisältämään enemmänkin graduaiheisia postauksia, toimikoon tämä nyt johdantona siihen. Olkaatten hyvät:

Olen aloittanut gradunteon uudelleen puolen vuoden tauon jälkeen. Olen aika innoissani siitä, että seuraavat viikot olisi tarkoitus käyttää ensisijaisesti graduntekoon, ja myös varsin luottavainen sen suhteen, että aiheeni kantaa, vaikka välillä on ollut epätoivonkin hetkiä. Uskoisin saavani syksyn aikana kirjoitettua ainakin luvun verran uutta tekstiä, ja pystyväni sitten alkuvuoden 2011 aikana työstämään loput tekemättömät ja keskeneräiset asiat. Näin ollen graduni olisi kirjoitettu toukokuuhun 2011 mennessä.

Graduni aiheena ovat Suomen nuoremmalta rautakaudelta ja varhaiselta keskiajalta tehtyjen tekstiililöytöjen ja niiden pohjalta tehtyjen rekonstruktioiden värit, eli käytännössä siis se, minkä värisiä niin sanotut muinaispuvut olivat. Kokosin proseminaaritutkielmassani tietoa Suomessa tehdyistä muinaispukurekonstruktioista ja siitä, millä perustein niiden värit oli valittu. Sittemmin tein seminaarityöni siitä, millaisin menetelmin tekstiililöytöjen värejä ylipäänsä voi tutkia, ja mitä niistä on mahdollista saada selville. Näitä töitä pohjana käyttäen tarkoitukseni on käsitellä kriittisesti sitä, minkä värisiä muinaispukurekonstruktioita Suomessa on tehty, ja arvioida, miten hyvin ne vastaavat löydöistä saatua informaatiota ja primitiivisin menetelmin värjäämisen realiteetteja. Tätä varten aion seuraavaksi keskittyä kirjoittamaan siitä, millaisia värejä Suomesta tunnetuilla kasveilla on mahdollista saada aikaan, ja mitä meidän on mahdollista arvailla väriaineilla kenties käydystä kaupasta.

Graduni aihe liittyy Suomessa varsin suosittuun muinaispukututkimukseen, ja sen ensimmäiset lähteet ovat muinaispukututkimuksen suurien nimien, kuten Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilanderin, Leena Tomanterän ja Jaana Riikosen kirjoja ja artikkeleja. Lisäksi olen lukenut ja aikeissa lukea jonkin verran lisää kansainvälistä arkeologisten tekstiilien ja luonnonväriaineiden tutkimusta. Mahdollisesti tarvitsen lisäksi jotakin yleistä rekonstruktioproblematiikkaa käsittelevää kirjallisuutta. Pyrin pohtimaan, miten värjäysten teko autenttisuutta tavoittelevin luonnonvärjäysmenetelmin vaikuttaa saavutettuun lopputulokseen, ja mitä merkitystä on sillä, tehdäänkö muinaispukurekonstruktio vanhoin vai nykyaikaisin menetelmin.

Kiinnostus graduni aiheeseen syntyi omasta käsityö- ja historianelävöittämisharrastuksestani - halusin tietää, minkä värisiä ja miten värjättyjä viikinkiaikaiset vaatteet oikeastaan olivat. Graduni on herättänyt etukäteen kiinnostusta käsityöblogini (http://tinctoria.blogspot.com) lukijakunnassa, ja eniten iloa uskon siitä olevan nimenomaan historiaharrastajille. Kaikkein eniten hyötyä gradun valmiiksi saattamisesta lienee tosin itselleni, koska toivon saavani siinä kirjoitettua yhteen toivottavasti johdonmukaiseen esitykseen koko joukon sellaisia kysymyksiä, joita olen opiskeluvuosieni varrella pohtinut.

Juuri nyt olen lukenut Umberto Econ tutkielmanteko-opasta "Oppineisuuden osoittaminen" lähinnä omaksi ilokseni. Vaikka opintoni gradua lukuun ottamatta olenkin oikeastaan jo suorittanut, kävin tällä viikolla vielä Arkeologia ja turismi -kurssin. Siihen liittyvän esseen ajattellin kirjoittaa autenttisuudesta, ja toivon saavani senkin jotenkin kytkettyä graduuni liittyviin pohdintoihin siitä, miten muinaispukurekonstruktioita olisi hyvä tehdä. Ensi viikolla vakaa aikeeni on tuon esseenkirjoituksen lisäksi luonnostella graduni ensimmäistä uutta lukua, joka käsittelee Suomessa tunnettuja värikasveja.