perjantai 26. kesäkuuta 2015

Kuulumisia

Pitkä aika, ei näkemistä. Kaiken maailman käsityöpuuhastelua elämään on kyllä mahtunut, mutta aikaa purkaa ajatuksia sanoiksi huomattavasti vähemmän. Mikään kovin merkittävä proggis ei myöskään ole valmistunut, koska käsillätekemiselle on toisaalta töiden ja toisaalta henkilökohtaisen elämän varsin rankkojen muutosten lomassa ollut todella vähän aikaa. Jotain uutta olen sentään välillä opetellut, kuten alkukeväästä virkkaamaan erilaisia ruutuja. Lopputuloksesta lisää Malinin blogissa.

Virkkaaminen on koukuttavaa. Kuvat: J. Sahramaa 2015

Jonkun verran olen ehtinyt myös opettaa, viime syksynä mainostettujen juttujen lisäksi Harmaasusien toimintaviikonlopussa iskunyöriä ja Maikin ja Mervin Omenaisia ja revonneniä -kirjan lautanauhanotaation ilosanomaa.

Nyöriniskennän äärellä Meriharjun luontotalossa.

"Poimi ylin, nosta langat, auki. Poimi, nosta, auki. Poimi..."

Ensimmäiset 10 senttiä!

Talomuseossa on myös ollut varsin vauhdikasta, vaan kun mikään ei koskaan tunnu etenevän valmiiksi asti, ei niissä oikein tunnu olevan kirjoittamista. Viime kesänä värjättyjen sinipuiden lankanäytteet viettivät talven ikkunaruutujen välissä, ja hämmästyksekseni pitivät mustan värin oikein hyvin. Haalistumista tapahtui lähinnä jälkivärjätyissä sinisissä, ensimmäisten värjäyserien mustat olivat käytännössä entisellään.

Musta pysyy sittenkin.

Jälkiväri on haalistunut päältä.

Sinipuulangat eivät ole juuri vielä päässeet käyttöön, paitsi jälkivärit isoäidinneliöiden virkkaukseen. Kuten monet muutkin jauhemaisina ostetut luonnonväriaineet, nämäkin värjäävät sormet käsiteltäessä, mikä vähentää halua esim. kutoa niistä sukkia. Ylipäänsä lankaa on odottamassa käyttöä ahdistavuuteen asti, vaikka muutama kerä aina silloin tällöin on hyötykäyttöön päätynytkin.

Sama pätee vähän muihinkin käsityömatskuihin, mutta toisia sitten taas on aina liian vähän - lampaanvuotien parkintaprojektimme ei keväällä edennyt riittävän nopeasti, joten en sitten saanut uutta nahkamekkoa valmiiksi Papukaija-Jussin rosvojahti -larppiin. 1600-lukuintiaanini pukeutui sitten peurasäämiskäiseen hihattomaan paitaan, lannevaatteeseen ja lahkeisiin sekä villaiseen kietaisuhameeseen, jonka tarkoitus oli ennen kaikkea tehdä asukokonaisuudesta vähän vähemmän rivo. Lämpöä toivat kettukaulurin lisäksi illalla villainen mekko ja -huopa. Varustetestauspuolesta on todettava, että savustetut peurasäämiskälahkeet ovat märässä metsässä mitä erinomaisin vaate, ja pysyvät varmasti vaellusvaatetuksessa jatkossakin. Rasvaparkittu ja savustettu säämiskä on kestävä ja lähes vedenpitävä materiaali, jonka huonoihin puoliin lukeutuu lähinnä se, että se on pakko tehdä itse tai hankkia käsityöläiseltä. Mistä tuleekin mieleeni, että alavajassa odottelisi vielä yksi suolattu mutta käsittelemätön peuranvuota... Ehkä joku päivä :)

Varustetestausta kevätvaelluksella Kemiönsaaren maisemissa. Nahkahuppu on myös suuri suosikkini. Kuva: M. Heimola 2015


Susquehannock-perheemme. Kuva: M. Heimola 2015

Inkkarikoira Louhi on kaapattu syliin. Kuva T. Talvela 2015