keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Vietereitä!

Viime viikonloppuna väänsin 50 metriä 0,7 mm vahvuista pronssilankaa vieterille, ja aika ison osan niistä vietereistä vielä eteenpäin koristekuvioiksi. Susannan Espoon työväenopistossa pitämä kurssi oli erinomaisen inspiroiva, ja spiraaliornamenttien väsäys lopulta paljon vähemmän vaikeaa ja työlästä kuin olin ajatellut. Tai siis kyllähän siihen aikaa meni ja sormet tuli kipeiksi, mutta paljon enemmän sain asioita tehtyä kuin olin etukäteen kuvitellut. Näissä käytin kuvia nuoremman rautakauden löytöaineistoista mallina kuvioita tehdessä, mutta mitään erityisiä pyrkimyksiä mittatarkkuuten tässä touhussa ei ollut mukana.

Vietereitä väännettiin sukkapuikosta käännetyn kammen ja höyläpenkin avulla. Mä käytin puikkoja, joiden läpimitta oli 3 mm ja 5 mm. Lanka kulkee penkin leukojen välistä, kampea pyöritetään ja spiraaliputkea muodostuu. Vaikeinta oli saada langan alkupää pysymään paikoillaan, sitä varten kammen päähän oli sahattu rautasahalla lovi.

Tärkeimmät työvälineet: kampi, sivuleikkurit ja pienet pihdit. Kuvat: J. Sahramaa 2012.

Spiraaliputkesta avattiin eri mittaisia vieterinpätkiä, joista ornamentit sitten sommiteltiin. Ensimmäisen avaamisen tein kynsillä, pidemmät venytyskohdat kannattaa tehdä jollakin tylpällä esineellä kuten lattapäisellä ruuvimeisselillä.Samalla helposti kierteella vääntyvät pätkät saa suoristettua.

Tässä näkyy alustavasti avattua vieteriä, pari muutaman lenkin pätkää, kaksi kunnolla venytettyä ristikkäin oikealla, ja useammasta vieteristä rakennettu ristikko niiden alla.

Ornamentit ommeltiin kasaan villalangalla: historiallisesti on käytetty myös hevosenjouhta ja kasvikuitulankaa kuten pellavaa. Mä käytin halkaisijaltaan isompiin vietereihin vähän paksumpaa ja pienempiin vastaavasti ohuempaa lankaa - kumpikin oli itse värjättyä kampavillaa, sininen indigojauheella ja punainen krapin kylmäväriä. Vieterit lukitaan paikoilleen laittamalla putkien päihin ja/tai kulmiin irtovietereitä, joiden läpi lanka myös kulkee.

Kulmaan tulee neljästä kolmen kierroksen irtopätkästä syntyvä lenkki.


Ornamentti ommeltiin ensin yhtä kiertoa pari-kolme kertaa.

Sitten käytiin sisäosan pötköt läpi yksi kerrallaan pariin kertaan, ja laitettiin kunkin päähän yksi kolmikierteinen lenkki.

Langan alkupäässä oli solmu jonka vedin ornamentin sisälle, mutta langan loppupäätä ei tarvinnut päätellä mitenkään, se vain vedettiin sopivaan kohtaan ja katkaistiin.

Valmis ornamentti, malli euralaisesta essunhelmasta. Stoppareina toimivat päätylenkit asettuvat eri suuntaan kuin muut.

Susanna kertoi, että useissa länsisuomalaisissa löydöissä ristikkäin asetettujen avattujen spiraaliputkien suoristettuihin kohtiin muodostuvat ristit oli jätetty päällepäin. Kuten yltä näkyy, mun risteistäni ei tullut kovin säntillisiä... Neuvona oli myös, että samaan kuvioon käytettyjen spiraalien tulisi kaikkien olla kierretty samaan suuntaan, muuten niiden asettelu on kuulemma vielä vaikeampaa. Nytkin siinä sai vähän justeerata, mutta kasaan ompeleminen onneksi taltutti vikuroivat spiraalit aika hyvin.

Perjantai-illan ja lauantain aikana syntyneet kuviot.

Sunnuntain väännökset. Oikeanpuoleisiin olen aikeissa kiinnittää korvakorukoukut.

Useimmat näistä länsisuomalaisista, kankaaseen applikoitavista ornamenteista muodostuivat jonkinlaisista neliskulmaisista muodoista. Yllä näkyvät melko pyöreät pylpyrät ovat maskulaisia viittaornamentteja, ja niiden saaminen säännöllisen muotoisiksi oli ehkä konstikkain osuus koko kurssia. Mutta ehkä harjoitus tekee mestarin, ja niistäkin tulee vielä joku päivä jotakin.

Muutama kurssilainen väsäili karjalaisten ristiretkiaikaisten esiliinojen laajahkoja helmakoristeita, mä en vielä ryhtynyt mihinkään niin suurisuuntaiseen. Näistä nyt valmistetuista siniset päätyvät kenties jollain aikataululla Jukalle viitankoristeiksi. Isompia punapohjaisia ornamentteja voisi harkita tekevänsä muutaman lisää ja ompelevansa johonkin essuun, mutta siinä ongelmaksi muodostuu sopivan essun puute. Mun molemmat munaissuomalaisessuni ovat vanhoja, välttävät kyllä käytössä kunnes pääsen kutomaan kunnollisen reunanauhoineen, mutteivät oikein houkuttele suurempaan koristeluun. Toisaalta on harvinaisen epäselvää, milloin sellaisen kunnollisen muka kutoisin. Työväenopistolle tulee mahdollisesti ensi syksynä pystykangaspuukudonnan jatkokurssi, mutta vähän pelkään, että oma kutomiseni olisi vielä sen verran harjoittelua, ettei ensimmäisestä tekeleestä heti ihan hienointa essua tulisi. Täytyy nyt sitten vielä miettiä, josko kuitenkin laittaisi nuo tekeleet kesää vasten johonkin kiinni, ja ratkoisi sitten vaikka halutessaan myöhemmin irti uudelleenkäytettäviksi.

Loppuun vielä Suskin versio miesten pyöreän vyön lopputupsusta: tämä perustuu eri Luistarin hautaan kuin mun tekemä, sillä tässä spiraaleja tulee välillä myös vaakasuuntaan. Suskikin teki omaansa letittämällä spiraalien yhteydessä usein mainitun iskunauhan sijaan - näiden mahdollisiin teknisiin eroavaisuuksiin täytyy varmaan palata vielä joskus...

Susannan tekemä vyöntupsu.

Saa sitten nähdä, milloin ehdin seuraavan kerran spiraalien pariin palaamaan, nyt tuntuu taas olevan todella monta rautaa tulessa samaan aikaan ja huhtikuu, nahkakuukausi, lähestyy jo sekin kovaa vauhtia.

torstai 15. maaliskuuta 2012

Normipäivä

Tänään lähetin töissä aamulla sähköposteja, täytin tuntilistat palkanlaskentaa varten ja pohdiskelin kesäohjelmaesitteen korjauksia. Opastiimin voimin toteutettu vessaremontti oli vielä vähän kesken, joten porailin ja ruuvailin kaappeja seiniin. Sitten nyljin ketun. Se tuli Karon naapurilta, joka oli ampunut sen haulikolla. Syynä oli kuulemma se, että kettu oli käynyt tämän naapurin mäyräkoiran kimppuun. Oli ilmeisesti tullut suoraan naapuriakin päin, ja kuollut sitten suoraan yhdestä laukauksesta. Ei sinänsä ihme, kun sillä oli hauli keskellä otsaa.

Toinen on niin soma. Tällä kertaa ei ole groteskimpia kuvia, kun olin enimmäkseen yksin enkä viitsinyt kuvata iPhonella verisin käsin. Kuva: J. Sahramaa 2012

Nylkeminen ei lopulta ole kovin vaikeaa, mutta työlästä se on, kun harjoitusta tulee normielämässä niin vähän. Pitäisi myös opetella nylkemään tuppeen; nyt tein samalla tavoin kuin aikanaan jäniksenkin kanssa ja kiinnitin sen koivestaan roikkumaan, leikkasin koiven sisäpinnasta auki ja aloin kuoria. Nilkat, kaularangan ja häntäluun katkaisin oksasaksilla, ja pään nylkemisessä Karo tuli auttamaan. Kaverilla oli luinen penis ja aika isot kivekset. Tassut jäivät nyt kiinni vuotaan vaikka oikeastaan pitäisi nylkeä niin, että jäisi vain kynnet - katson sitä sitten varsinaisen putsauksen yhteydessä toivottavasti paremmassa valossa.

Kettu meni pakkaseen, ja olen nyt kysellyt konsulttiapua käsittelyn suhteen: laittaako rasvaa vai yrittääkö alunaparkkia, jota en ole koskaan tehnyt? Työkaverin mukaan rasva saattaa imeytyä ohuesta nahasta läpi karvapuolelle. Vähän myös hirvittää turkiskuoriaiset, joille viime kesänä maistui erityisen hyvin se aiemmin mainittu rasvaparkittu rusakonnahka. Savustus auttaisi siihen, mutta aikamoinen säätö savustaa tällainen piskuinen turkisnahka, kun savun mieluusti soisi imeytyvän vain lihapuolelle eikä karvaan... Ehkä aluna ei olisi niin paljon ötököiden mieleen? Jos jollakulla on kokemusta ketuista, saa mieluusti kommentoida.

Nyt pitäisi vielä ottaa kassa, sulkea rakennukset ja ehkä pikkuisen vielä katsella nettisivujuttuja ennen kuin tämän normityöpäivä on pulikassa. Huomenna sitten uudet kujeet.

torstai 8. maaliskuuta 2012

Kuvia arkkutalkoista

Tekniikan museon FB-sivu juhlisti Naistenpäivää linkkaamalla tänään naisia työssä - hakusanoilla nainen työ löytyy Arjen historia -verkkoportaalista näköjään vaivaiset 39607 tulosta lähtien pullanpaiston laaduntarkkailusta. Täytyypä muistaa käydä tuolla katsomassa, kun seuraavan kerran etsii kuvaa jostain työvaiheesta tai vastaavasta. Päätin jatkaa teemaa muutamalla kuvalla Harmaasusien arkkutalkoista, nekin kun esittävät suurimmaksi osaksi naisia työssä. No, on siellä yksi Jullekin.

Susille rakennettiin tämän alkuvuoden kuluessa kaksi säilytysarkkua astioille puheenjohtaja Marian johdolla. Arkun mallina oli karkeasti Mästermyrin löytö, tuttavallisemmin Mestarimyyrä - samaa mallia vaihtelevilla mittasuhteilla edustavat useimmat Kuggomissa vuosien varrella rakennetut arkut. Työtilana oli Helsingin Nuorisoasiainkeskuksen Kontulan ostarin alla sijaitseva puutyötila, jossa oli käytössä karkeaa muotoilua suuresti helpottavia koneita. Puumateriaali oli leveää leppälankkua, ja saranat ja naulat takoi sepäntöitä opiskeleva Miro.

Lankut pätkittiin sopivaan mittaan ja reunat suoristettiin sirkkelin kanssa. Ohentaminen tapahtui pääasiassa tasohöylällä, josta mulla ei valitettavasti ole kuvaa - erityisesti puruimurin mentyä rikki olimme Anniinan kanssa aivan purun peitossa.

Maria sirkkelöi. Kuvat: J. Sahramaa 2012.

Juuri mikään ei liene niin vaikeaa saada aikaiseksi kuin suora leveä lankku. Nämäkin olivat jo välillä kohtuullisen hyviä, mutta puu elää kosteusolosuhteiden mukana ja käyristyy aina johonkin suuntaan - parhaassa tapauksessa useampaan.

 
Julle meditoi käyrän lankun äärellä. 

Kansilankut jätettiin höylän kanssa aika paksuiksi, ohennettiin sisäpuolelta karkeasti telsolla ja viimeisteltiin kourutaltan kanssa.

Anniina telsoaa. Mä sain tuosta työasennosta pohkeeni erittäin jumiin.

Arkkujen kasaaminen on aina varsinainen episodi, kun palikat pitää saada sopimaan kohdilleen kaiken maailman mystisten upotusten kanssa. Arkku kootaan ruuvien kanssa, merkataan ongelmat, puretaan, taltataan upotuksia lisää milloin mistäkin, kootaan ruuvien kanssa... Kun se lopulta onnistui niin, että kulmat nauravat vain vähän, oli aika kiinnittää saranat. Ja sitten ruuvit irti, isommat reiät puutapeille ja tapitus.

Maria piirtää saranoita paikoilleen, Iris työstää toisen arkun päätyä ja Niina katsoo päältä. 

Saranoiden naulaus: Maria naulaa, ja Niina katsoo tällä kertaa hyvinkin konkreettisesti päältä.

Minda esittelee kannen sisäpuolta. Tässä näkyy talttatyöstön jälki ja naulojen käännetyt päät.

Kasassa! Pintakäsittely pellavaöljyseoksella odottaa vielä tekemistään. Taustalla suunnitellaan toisen arkun tapitusta.

Tänään pääsen ehkä näkemään nämä kaverit viimeisteltyinä, kun olen menossa illaksi Kuggomissa käynnissä olevan taonnan lyhytkurssin vieraaksi. Ainakin suunnitelmissa oli viedä arkut tuohon vanhaan opinahjoomme öljyttäviksi. Pelkään, että Loviisassa iskee rankasti nostalgia: miten mahtavaa olisikin taas viettää päivänsä ahjon ja alasimen tai vaihtoehtoisesti höyläpenkin ääressä ja keskittyä kokonaisuudessaan käsityöproggiksiin... Kun täällä töissä tulee herkästi enemmän puhuttua asioista kuin oikeasti tehtyä niitä. Mutta ainakin puutyöprojekteja on tälle keväälle luvassa lisääkin, kun erään toisen yhdistyksen puitteissa pitäisi väsätä uudelle vauvallemme tukki, kaikki työkalut ja kenties myös niille uusi arkku.

Pikkuinen on oikeastaan aika iso: putkella on painoa noin 13 kiloa. Kuva: K. Salmelainen 2012.

Mästermyrista löytyy lisää tietoa viikinkiaikaisista arkuista kiinnostuneille:
The Mästermyr Project sisältää myös piirroskuvat arkusta löytyneistä työkaluista
Amazonista saa löytöä kuvailevan kirjan halvalla: The Mästermyr Find: A Viking Age Tool Chest from Gotland