Kiireinen parkintakevät

Uh-oh. Viimeiset viikot on pitänyt hoppua: Glimsin parkintakevät alkoi, enkä pariin viikkoon ole ehtinyt tehdä töissä juuri muuta kuin rapsuttaa nahkoja ja keittää parkkia. Työn alla ovat olleet viime syksyn teurastamoreissulla ostetut 11 pientä lammasta, joiden lisäksi kävin tänään hakemassa kaverilta puolikkaan jättimäistä härkää, joka on onneksi sentään valmiiksi raakanahkamuodossa. Ja sitten meillä on potentiaalinen peuraoptio, mutta sen toteutuminen riippuu ihan siitä, onko joku sarvipää riittävän tyhmä jäädäkseen lähiaikoina Espoossa auton alle.

Suski puhdistaa taljan lihapuolta. Melkein osaan kuvata laittamatta peukaloa linssin eteen.

Talja pesulla. Kuvassa myös parkitsijan suosikkiastia, 90 litran saavi. Kuva: S. Huhtanen 2010.

Kolmesta rasvaparkkilampaasta kaksi on jo pehmitetty valmiiksi asti, kolmas hengailee vielä koppuraisena esimerkkinä eri työvaiheista. Sen sijaan pehmitin loppuun yhden viimevuotisen lampaan, joka löytyi pakastimesta. Kaksi viime viikolla kalkkiliemessä karvoistaan päässyttä nahkaa on lillunut kuusiparkissa jo viikon verran ja näyttää oikein hyvältä, lienevät valmiita viimeistään ensi viikon alussa. Eniten jännitystä ovat nyt aiheuttaneet 6 muuta nahkaa, joista yritimme poistaa karvaa lumihankiliotuksen avulla, mutta vajaa kaksi viikkoa ei siihen näköjään riittänyt. Ajan ja lumen alkaessa käydä vähiin sijoitimme taljat eilen kalkkiliemeen, ja kolme niistä pääsi jo tänään enimmäkseen karvoistaan. Vähän olivat vielä tiukassa, huomenna toivottavasti irtoavat paremmin. Suomen työtehottomuusseura oli taas vauhdissa, kun aikataulujen takia oli silti pakko yrittää kihnuttaa villoja osasta irti jo tänään.

Karvanpoisto kalkkiliotetusta lampaasta puupalikan avulla ja nyppimällä, sekä allekirjoittaneen pinkit kumihanskat. Kuva: S. Huhtanen 2010.

Lampaannahka ensimmäisen kuusiparkkiupotuksen jälkeen. Kuva: S. Huhtanen 2010.

Nahkatyö on sikäli haastavaa työnäytöshommaa, että erilaisia työvaiheita täytyy väsäillä vähän etukäteen ilmoitetuista aikatauluista riippumatta, ja välillä on huomattavan hankalaa sovittaa museotyöntekijän kolmen päivän viikonloppua siihen, mitä milloinkin pitäisi ehtiä edistämään. Enimmäkseen on silti ollut oikein mukavaa tehdä töitä, vaikka se aikaa ja energiaa syökin: kolme kälättävää naista saa yhdessä huomattavan paljon aikaan. Ja jos tämän lopputulemana vielä joku päivä on itseparkituista nahoista ommellut keskiaikakengät, niin lienee se sentään vaivan arvoista.

Yrittänen tarkempaa kuvausta kasviparkitusprosessista jossain vaiheessa kun vain millään ehdin - nyt saa riittää tämä melko tohkeissaan kirjoitettu pikainen sepustus :)

Suomen työtehottomuusseuran suosituksia

...eli miten saat mahdollisimman vähän aikaan mahdollisimman suurella työmäärällä. Kun kuorit kuusenrunkoja:
-Minimoi aluperin mukaanotettavien työkalujen määrä. Kun käyt erikseen hakemassa esimerkiksi kirveen ja puukon kuorimaraudan lisäksi, saat lumessa tarpomiseen kulumaan mahdollisimman paljon aikaa.
-Maksimoi lumikinosten läpi rämmittävän matkan pituus. Kun rungot ovat kaukana varsinaisesta työpisteestäsi, jää aikaa varsinaiseen työhön vähemmän. Missään tapauksessa älä kuljeta runkoja kuorittaviksi mihinkään sisätiloihin, vaan työskentele metsässä. Saat myös maksimoitua ylimääräisten työkalujen hakemiseen kuluvan ajan.
-Odota, että runkojen päälle on satanut niin paljon lunta, että lajintunnistus on mahdollisimman hankalaa. Työtehottomuutta edistää myös, jos osa lumesta on jäätynyt runkoon kiinni.
-Keskity pieniin runkoihin, joiden oksimiseen menee mahdollisimman paljon aikaa.
-Maksimoi hävikki. Tätä edistää, jos et ota mukaan pressua tai muuta vastaavaa, ympäriinsä lentelevien kuorenpalasten kätevän keräämisen mahdollistavaa välinettä.
-Työtehottomuusseura suosittelee myös tylsiä työvälineitä ja kuljetuskopan kaatamista maahan, vaikka näitä keinoja ei tällä kertaa omakohtaisesti testattukaan.

Hommat jatkuvat huomenna. Ehkä opimme jotain tästä.