Kiireinen parkintakevät

Uh-oh. Viimeiset viikot on pitänyt hoppua: Glimsin parkintakevät alkoi, enkä pariin viikkoon ole ehtinyt tehdä töissä juuri muuta kuin rapsuttaa nahkoja ja keittää parkkia. Työn alla ovat olleet viime syksyn teurastamoreissulla ostetut 11 pientä lammasta, joiden lisäksi kävin tänään hakemassa kaverilta puolikkaan jättimäistä härkää, joka on onneksi sentään valmiiksi raakanahkamuodossa. Ja sitten meillä on potentiaalinen peuraoptio, mutta sen toteutuminen riippuu ihan siitä, onko joku sarvipää riittävän tyhmä jäädäkseen lähiaikoina Espoossa auton alle.

Suski puhdistaa taljan lihapuolta. Melkein osaan kuvata laittamatta peukaloa linssin eteen.

Talja pesulla. Kuvassa myös parkitsijan suosikkiastia, 90 litran saavi. Kuva: S. Huhtanen 2010.

Kolmesta rasvaparkkilampaasta kaksi on jo pehmitetty valmiiksi asti, kolmas hengailee vielä koppuraisena esimerkkinä eri työvaiheista. Sen sijaan pehmitin loppuun yhden viimevuotisen lampaan, joka löytyi pakastimesta. Kaksi viime viikolla kalkkiliemessä karvoistaan päässyttä nahkaa on lillunut kuusiparkissa jo viikon verran ja näyttää oikein hyvältä, lienevät valmiita viimeistään ensi viikon alussa. Eniten jännitystä ovat nyt aiheuttaneet 6 muuta nahkaa, joista yritimme poistaa karvaa lumihankiliotuksen avulla, mutta vajaa kaksi viikkoa ei siihen näköjään riittänyt. Ajan ja lumen alkaessa käydä vähiin sijoitimme taljat eilen kalkkiliemeen, ja kolme niistä pääsi jo tänään enimmäkseen karvoistaan. Vähän olivat vielä tiukassa, huomenna toivottavasti irtoavat paremmin. Suomen työtehottomuusseura oli taas vauhdissa, kun aikataulujen takia oli silti pakko yrittää kihnuttaa villoja osasta irti jo tänään.

Karvanpoisto kalkkiliotetusta lampaasta puupalikan avulla ja nyppimällä, sekä allekirjoittaneen pinkit kumihanskat. Kuva: S. Huhtanen 2010.

Lampaannahka ensimmäisen kuusiparkkiupotuksen jälkeen. Kuva: S. Huhtanen 2010.

Nahkatyö on sikäli haastavaa työnäytöshommaa, että erilaisia työvaiheita täytyy väsäillä vähän etukäteen ilmoitetuista aikatauluista riippumatta, ja välillä on huomattavan hankalaa sovittaa museotyöntekijän kolmen päivän viikonloppua siihen, mitä milloinkin pitäisi ehtiä edistämään. Enimmäkseen on silti ollut oikein mukavaa tehdä töitä, vaikka se aikaa ja energiaa syökin: kolme kälättävää naista saa yhdessä huomattavan paljon aikaan. Ja jos tämän lopputulemana vielä joku päivä on itseparkituista nahoista ommellut keskiaikakengät, niin lienee se sentään vaivan arvoista.

Yrittänen tarkempaa kuvausta kasviparkitusprosessista jossain vaiheessa kun vain millään ehdin - nyt saa riittää tämä melko tohkeissaan kirjoitettu pikainen sepustus :)