keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Keltaisia raitoja

Mikä on kasvivärjäyksen kaikkein huonoin puoli?


Se ei ole säilytystilan puute, eikä valinnan vaikeus...



...eikä edes muodikas kissa-apuri...



...annan vinkin: nämä neulakinnassukat ovat kesken.

Niin. Jos et värjää isompaa erää samaa lankaa kerralla, se voi loppua kesken. Jos et merkitse lankaan, millä se on värjätty, vastaavan sävyn uudelleenvärjääminen ei ainakaan helpotu. Jos et ylipäänsä muista, mitä lankaa olet värjännyt, kun työnäytöspäivän lähestyessä olet vain haalinut kassiisi kasan satunnaisia valkoisia lankoja ja laitellut milloin mitäkin mihinkin pataan, langan identifiointi vaikeutuu entisestään. Voit myös olla melkein varma, että vaikka suunnilleen samansävyinen lankakerä loppuneen tilalle löytyisikin, se on varmasti eri paksuista ja kiilloltaan ja tunnultaan poikkeavaa. Ja erityisesti näitä havaintoja kannattaa tietysti tehdä silloin, kun värjäyskausi on armottomasti ohi ja joulu lähestyy.

Noiden kyseisten sukkien murheenkryyninä on toiminut myös tummemman oranssi lanka, joka lienee jotain superwash-käsiteltyä sipulivärjäystä, kenties Novita Woolia, josta pidän kovin sen hyvän värinimukyvyn ja nauhankutomiseen sopivan sileän pinnan takia. Lueskelin viikonloppuna Tekniikan museossa uusista villan vanumattomuuskäsittelyistä - aiheesta näyttäisi näppärästi löytyvän myös Tiede-lehden artikkeli. Aiemmin noita konepestäviä superwash-lankoja on aikaansaatu peittämällä villakuidun suomujen välit polymeerillä, kun taas uudessa menetelmässä entsyymikäsittely ikään kuin syö kuidun suomujen päät pois. Artikkelin mukaan polymeerikäsittelyn huonoina puolina kuitu menettää hengittävyytensä ja osan lämmöneristyskyvystään, kun taas tämä uusi (no, 2006) Washwool-menetelmä ei moisista ongelmista kärsi.

Itse en ole aiemmin superwash-langasta neulakinnasta tehnyt, enkä aio tehdä jatkossakaan, sillä lankojen päät on lähes mahdotonta huovuttaa kiinni toisiinsa. Tämän olisi tietysti voinut tajuta jo ennen työn aloittamista, kun yhtään miettii, että molempien menetelmien tarkoitus tehdä villasta kutistumatonta ja huopumatonta... Nyt ollaan kuitenkin jo niin pitkällä, etten saata luovuttaa. Itse asiassa ehkä liiankin pitkällä, sillä sukkiin iski seminaari, ja niistä saattaa lopulta tulla liian isot erääseenkin valtaisan suureen jalkaan. No, tämän saanemme tietää vasta tuon lähestyvän vuotuisjuhlan jälkeen.

Tuossa samassa artikkelissa kerrotaan myös merinolampaista, joihin on siirretty villalampaiden villanpudotusproteiini: ympäri mennään, yhteen tullaan. Aiheesta löytyy myös mainosvideo, joka tuntuisi selkeästi ottaneen vaikutteita Wallace & Gromitilta. Absurdia.

Töissä on ollut hoppua, ja iltaisin ei paljoa jaksa, joten muiden aikaansaamisten suhteen ollut aika hiljaista. Tämän setin sisään sentään syntyi kuulemma eilen pikkuinen tyttö :)

Kameran asetusten kanssa sählätesseni onnistuin näköjään laittamaan tuon päivämäärätägin päälle. Kuvat: J. Sahramaa 2011.

Nyt teen kuitenkin pyhän lupauksen ensi kesää ajatellen: en värjää satunnaisia lankoja, vaan isomman erän kankaankudontaan sopivaa lankaa kerralla. Ja jos värjäänkin satunnaisia lankoja, niin ainakin merkitsen niihin kaikkiin, mikä lanka on kyseessä, milloin se on värjätty ja millä. Amen.

Rautakyyn pohdinta huonoista viikinkielokuvista sai mut miettimään, mitä hyviä historiallisia elokuvia muitaisin vuosien varrella nähneeni. Aika usein tuntuu olevan niin, että elokuva voi olla ihan hyvä, mutta sitten se ei ole kovinkaan onnistuneen historiallinen. Jotkut leffat taas vaikuttavat todella paljon esimerkiksi puvustuksensa toteutuksella, mutteivät sitten ehkä niinkään juuri muulla: esimerkiksi syksyllä nähty Rakkautta ja Anarkiaa -leffa The Mill and the Cross oli visuaalisesti ihan mieletön mutta raskas ja huippuankea. Seuraavaksi meinasin uudelleenkatsoa Arnin, jossa Folkunga-suvun siniset viirit muistuttavat muistaakseni hyvin suuresti viime kesien morsinkovärjäystuloksiamme. Näyttääköhän tuo juonellisesti aika köykäinen leffa edelleen yhtä hyvältä kuin pari vuotta sitten ensi-illassa?