Lampaasta langaksi

Viime päivät ovat olleet aika lammashenkisiä, minkä on voinut töistä tullessa myös hajusta huomata. Perjantaina kerittiin Karon lampaista Niina, joka lievästä blondiudestaan huolimatta oli varsin kiltisti parturoitavana. Työvälineenä siis tällä kertaa Fiskarsin sakset, vanhat keritsimet olivat kyllä kiinnostuneille näytillä, mutta niiden käyttöön tottumattomina emme tohtineet riskeerata Niinan nahkaa. Homma sujui kokemattomilta hitaasti, mutta saatiin sentään loppuun. Toisen keritessä toinen sai yllin kyllin hellyyttä ja vierihoitoa pidellessään määkijän päätä ja sitä kautta koko eläintä paikallaan, silitellen ja rauhoittavasti lässyttäen tietysti. Aika ihkua hommaa sinänsä, vaikka märehtimisestä lähteekin melko epäilyttävä ääni, ja lampaan häntää on syytä pitää silmällä välttyäkseen pissa- ja kakkasuihkuilta. Seuraavaksi olisi Riinan vuoro, mutta se jää multa väliin, kun en ole tiistaisin töissä.

Tänään sitten jatkoin seuraavan työvaiheen parissa pitämällä tuvassa kehruunäytöstä. Työvälineyhdistelmänä karstat ja värttinä, jälkimmäinen täällä ehkä vähän hassua, mutta Glimsissä ei ainakaan tällä hetkellä ole näytöskäyttöön omaa rukkia, eikä museoesineillä saa tehdä töitä. Menemättä nyt ollenkaan siihen, että olen viimeksi kehrännyt rukilla aika kauan sitten... No, ihmiset olivat kovin kiinnostuneita, ja rasvaista vaaleanruskeaa lankaa kertyi taas jokunen metri. En kyllä pääsisi reellä kirkkoon, ei tule kansanperinteen vaatimaa yhdeksää vyyhteä lankaa ennen joulua ihan täyteen.

Pari seuraavaa viikkoa vähän eri tunnelmissa, pitkästä aikaa Kuggomiin takomaan.

P. Katariina

Paksun Katariinan tykkisisarkunnan tulevaisuudensuunnitelmat ovat kovassa vauhdissa, myös paviisien ja t-paitojen kuvien pohdinnan suhteen. Muutama nopeasti netistä löytynyt kuva:

Pyhän Katariinan (Ekaterina) ikoni Siinain luostarista, 800-luku

P. Katariina, saksalainen puupiirros, 1400-luku

Caravaggion versio, n. 1598. Huomaa aikakauden tyylin mukainen miekka.

Paviisiin voisi tietysti yksinkertaisti maalata vain katariinanpyörän, tuon kauniin pyöreän kidutusvälineen...

Lankahamsteriutta

Olen tässä viikon sisään käyttänyt melkein 100 euroa lankaan - onko ihme, että näillä tuloilla talouskriisi on taas ovella? Kyseessä ovat olleet osin pitkäaikaissijoitukset, kun työkaveri toi 2,5 kiloa harmaata kudontapellavaa kuolinpesämyynnistä ja Menitasta löytyi yhden euron valkoisia vyyhtejä ensi kesän värjäyksiin, osin taas joululahja-ainekset. Kuva puhukoon puolestaan.


Kinnasneula viuhumaan sitten vaan.

Pehmolampaat

Pari viime sunnuntaita olen töissä pehmittänyt lampaita. Glimsin työnäytökset ovat mitä mainioin juttu, kun on mahdollisuus tehdä työajalla omia projekteja, elävöittää museon toimintaa ja saattaa vanhoja käsityötaitoja tunnetuksi. Kyseessä on kaksi Kuggomissa rasvaparkitsemaani suomenlammasta, jotka kevään kiireissä jäivät pehmittämättä. Toinen on suht pitkäkarvainen ja lähes täysin musta, keskikokoinen kaveri, jonka haaveilen savustavani joskus ennen kesän maastokäyttöä. Toinen taas on juuri keritsemisen jälkeen tapettu ruskea pikkukäkkärä, jonka lähes identtisen kaksosen sain jo koulussa valmiiksi. Niistä kahdesta on toivon mukaan joskus talven aikana tulossa kansanomainen lammasröijy - jos siihen Karon ehdotuksen mukaisesti löytyisi vielä museon varastoista jokin malli, saisi projekti aivan uutta pontta. Täytyy selvitellä asiaa lähiaikoina.

Glimsin kesällä tehty nahkatyöteline osoittautui ihan toimivaksi siitä huolimatta, että se oli aika painava siirreltäväksi yksin pitkin pihaa. Työkalujen suhteen olin aika heikoissa kantimissa, koska omasta takaa en omista kuin nahkakaapimen (skinnskrapa). Esimerkiksi vähän pientä metallikärkistä lapiota muistuttava venytystyökalu, räckspade, olisi ollut hyvä olemassa, eikä auton sisätilanlämmitintä voimakkaammasta lämpöpuhaltimestakaan olisi ollut erityistä haittaa. Homma on vielä kesken ja lampaat pakkasessa inspiraatiota odottamassa, joten lopullisesta menestyksestä en osaa sanoa vielä mitään.

Kumpikin talja oli aikanaan siis puhdistettu, pesty ja niihin oli hierottu parkitseva öljyseos (1-2 dl ruokaöljyä, 1 munankeltuiainen, 1 rkl mäntysuopaa). Ensimmäisenä sunnuntaina liotin lampaita tunnin verran sisätiloissa lämpimässä vedessä, johon oli lisätty vähän mäntysuopaa - Sofien mukaan se auttaa parkkiaineita pääsemään sisälle nahkaan. Kiersin taljat kuivaksi parhaani mukaan Sitten annoin edesmenneiden määkijöiden hengata auringossa villapuoli ylöspäin, ja vuoron perään lämmitin niitä lämpöpuhaltimella. Ei-lämmitysvuorossa olevaa taljaa puristelin taas kuivemmaksi ja vähän putsailin kaapimella. Kun työpäivä päättyi, laitoin taljat pakkaseen odottamaan seuraavaa sunnuntaita.

Toisena sunnuntaina sulattelin taljoja patterilla, ja jatkoin muutenkin aina toisen taljan lämmittämistä sisällä sillä aikaa, kun rapsuttelin toista kaapimella ulkona. Kikkuraisen ruskean karva on nyt kuiva, musta taas vaatii vielä vähän kuivausta siltäkin puolelta. Kun ulkona alkoi sataa vettä ja näytösaika päättyi, siirryin sisälle venyttelemään ja vanuttelemaan taljoja sylissä. Sitten ne joutuivat takaisin pakkaseen ja odottavat aikaa nyt parempaa, hyvin mahdollisesti museon joulunajan tuvassaistumissesonkia, päästäkseen pehmenemään lisää ja kuivumaan loppuun.

Keltainen turnyyripuku

Turnyyripukuprojektini ei sitten lopulta päässyt päivittymään tänne ennen kuin nyt aivan loppusuoralla. Tai oikeammin sen takana - itse peli pelattiin jo viime lauantaina, mutta puvussa on vielä yhtä ja toista korjattavaa pimenevien iltojen ratoksi. Tuossa se nyt odottaa sovitusnukkeni Dianan päällä odottamassa, että tahtoisin siihen taas tarttua.

Yläosan malliksi päätin lopulta hieman rokokoohenkisen neliömäisen leikkauksen, jossa etukappale on päällystetty Eurokankaasta hankkimallani valkoisella pitsikankaalla. Kiinnitys on etukappaleen oikeassa sivussa. Kaavojen pohjana oli Janet Arnoldin kirjassa ollut pikkukuva Myra's Journalin muistaakseni kevään 1884 numerossa julkaistusta kaavasta, jota tosin jouduin muokkaamaan sovitusten perusteella aika paljon, esimerkiksi jakamaan etusivut vielä kahteen eri kappaleeseen.

Pitsillä päällystetty miehusta jatkuu ylhäällä pelkkänä pitsinä, jonka yläreuna rypyttyy kaulaa kiertävään silkkinauhaan. Takaa kaulus on korkea ja reunustettu tummanruskealla kaninkarvanauhalla. Ratkaisu näytti ihan kohtuullisen hyvältä, mutta vaatii vielä hieman säätöä ja muutaman piston pysyäkseen ylhäällä ilman jatkuvaa korjaamista. Takakappaleiden alaosat leikkasin leveiksi ja taitoin ylimääräiset osat ompeleilla taakse vekeille. Reunaa koristaa sama kani kuin kaulustakin, minkä lisäksi takana vyötäisillä on leveä satiinirusetti. Laitan jonkun kuvan sitten, kun jaksan tehdä kiinnityksen ja korjaukset loppuun.

Helman mittasin ulottumaan korkokengän kärjelle. Helman alimmainen osuu koostuu edestä sileästä ja takaa verhoissa valmiiksi olevilla nauhoilla runsaasti rypytetystä keltaisesta satiinista. Etuosan alareunaan ompelin runsaasti rypytetyn lisäpalan, joka oli alunperin ollut verhojen yläkappa. Taakse tuleva "esiliina" oli vähän lyhyempi kuin alempi helma, minkä lisäksi siihen tulleet rypytykset lyhensivät sitä entisestään hieman. Sisäpuolelle tehtyjen nyppyjen ulkopintaan ompelin muutamalla pistolla pienet helmet. Päällimmäisiksi tulivat edestä rypytetyt noin 40x150 cm kaitaleet, jotka kiertävät lanteiden kohdalla taakse tehden takapuolen alaosaan rusetin. Nämä kiinnittyvät sekä edestä että takaa satiininauhoilla.

Pukuun tuli jos jonkinmoista laskosta, ryppyä ja lisähelmaa, muttei se silti juuri vedä vertoja aikakauden muotiluomusten veistoksellisuudelle. Fiksattavaa jäi useampaan kohtaan: etukiinnitys olisi syytä saada toimimaan niin, ettei pukua tarvitse jatkossa ommella päälle, nappeja oli nyt korvattu hakaneuloilla, vetävä hihanistutus on korjattava, ja hihoista itsestään puuttuvat edelleen kunnolliset pitsit. Pääasiallisesti olen projektiin kuitenkin tyytyväinen, ja siitä tuli paljon positiivista palautetta. Pelissä asusteena olivat Hannikselta lainatut valkoiset pitsihansikkaat ja pikkulaukku sekä aikoinaan Australiasta ostamani keltaruskea viuhka.

Kun turnyyri-innostus seuraavan kerran iskee, harkinnen univormuhenkistä ratsastuspukua tai sitä pitkään haaveilemaani punaista luistelupukua, johon myös tulisi tummanruskea turkisreunustus. Sitä ennen olisi vanhoissa puvuissa kuitenkin yhtä ja toista korjattavaa, useita ideoita erilaisiin muinais- ja keskiaikavaatteisiin vireillä ja rokokoopuvuksi suunniteltu kermanvärinen silkki odottamassa. Katsellaan...

A la mode 1886

Olen jo jonkin aikaa pursuillut turnyyripukuintoa, kiikarissa kuukauden päästä pelattava Pahan kukkia. Projektin pohjana minulla oli valmiiksi Kätkettyihin kasvoihin, joka sijoittui vuodenvaihteeseen 1899-1900) ommeltu korsetti, ja joskus muinoin jonnekin 1870-luvulle sijoittuneessa Alaska-pelissä käyttämäni pyllytyyny. Alimmaksi sijoittuvan pitkän paidan päätin muokata vanhasta lakanakankaisesta mekosta, joten varsinaisesti tehtäväksi jäivät vain alushame ja päällimmäinen kerros: ei varsinaisesti mikään yksinkertainen homma, varsinkaan kun koristelut eivät suinkaan ole vahvin puoleni, mutta toiveita projektin valmistumisesta jopa jossain määrin ajoissa on epätavallisesti ilmassa.

Kotoa olisi löytynyt Kiinasta tuotua kukallista mustaa satiinia ja hieman samettia, mutta musta ei suoraan innostanut. Alustavat katselut keskustan Eurokankaassa eivät olleet kovin rohkaisevia - haaveilin tukevahkosta suklaanruskeasta kankaasta, mieluiten puuvillasametista, mitä ei näyttänyt olevan tarjolla lainkaan. Samanvärisenä olisi saanut tukevahkoa asetaattisatiinia, sinänsä oikein kaunista, mutta materiaaliinsa nähden huomattavan hintavaa. Päätin lähestyä tilannetta aivan toiselta kantilta, ja ostin lopulta Tikkurilan kierrätyskeskuksesta yhteensä 8,50 eurolla kahdet verhot. Alushameeksi pääsi ohut ja pehmoinen valkoinen valmiiksi rimssureunoilla varustettu puuvilla-polyesterkangas. Kaupan päälle saimme ompelumyssyiksi soveltuvat rimssuiset verhotampit, joita Virpi nimitti Ompelin hameen nappikiinnitystä lukuun ottamatta eilen, ja lopputulos oli korsetti päällä sovitettuna varsin kermakakkuinen. Laitan kuvan tänne heti kun saan sen käsiini.


Päällyspuvusta tulee nyt lämpimän keltainen, hankkimani verhosetti on käsittääkseni puuvillasatiinia. Helman saanee melko lailla suoraan puoliksi leikatuista verhoista, joissa on ylhäällä jo valmiiksi rypytysnauha. Yläkapat ja muu lisämateriaali pääsevät turnyyrin päälle takapuolta korostamaan. 1880-luvun puoliväli oli toista turnyyrikautta parhaimmillaan, jolle olivat ominaisia veistokselliset linjat, epäsymmetriset leikkaukset ja erittäin suuri takapuoli. Hahmolleni ei ole mitenkään välttämätöntä tai edes realistista pukeutua täysin muodin mukaiseen pukuun, ja itseäni miellyttävät hieman pienempi turnyyri sekä symmetrisyys. Katsotaan nyt sitten...


Yläosan leikkaus ja koristelu ovat nyt erityisesti pohdinnan alla. Vaihtoehtoina keltaisen satiinin seuraksi ovat ruskea, musta tai tummanpunainen satiini- tai samettinauha, tai mahdollisesti minkkiturkis. Yllä olevan kuvan oikeanpuolimmaisessa sinisessä puvussa on eräs mahdollinen miehustavaihtoehto, toinen mahdollisuus olisi neliömäinen leikkaus viereisen kuvan tyyliin. Ideaalitilanteessa kaulus olisi takaa korkea erittäin vedonaran niskani suojelemiseksi, mutta edessä voisi olla vain ohut harsomainen kangas. Sitä minulla ei kuitenkaan vielä ole, joten jäämme odottamaan tilanteen kehittymistä... Seuraava ompeluilta on sovittu ensi maanantaiksi, sitä ennen olisi syytä ainakin piirtää vähän kaavoja.

Muutama linkki 1880-luvun muotikuvien ja pukujen katseluun:
http://100megspop3.com/adira/victoria/1880s.htm
http://laracorsets.com/Womens_Fashion_History_1880s.htm
http://www.digitalchangeling.com/sewing/periodResources/SAndC-Winter1885to1886/index.html

Vihreän pellavatunikan ripittäytyminen

Väsätessäni jälleen kerran viime tipassa jo maksettua tilaustyötä mietiskelin tänään kuulemaani dosentti Rankaman isoäidin viisautta: Mikä ansaitsee tulla tehdyksi, ansaitsee tulla tehdyksi kunnolla. Leikkasin tunikanpaloja hämärässä tilassa kiireellä ja huolimattomasti, ommella surauttelin vauhdilla kasaan ja sain huomata, että vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen on täysin mahdollista mokata kainalokiilojen kanssa ja ommella hihan sijasta paidan takakappale putkiloksi. Neulakossa pohdiskeltiin vastikään ompelukoneen käytön vaikutusta siihen, miten erilaiset kohdat tulevat ommelluiksi. Itse mietin huolettomasti leikellessäni, miten nykyisestä näkökulmastani surkean pienet tilkut olisivat itse toimitettujen pellavan kylvön, kitkemisen, korjuun, kuivattamisen, riipimisen, liottamisen, uudelleenkuivattamisen, loukuttamisen, lihtaamisen, sukimisen, kehräämisen ja kutomisen jälkeen melko arvokasta tavaraa. Ei tekisi mieli leikellä vähän sieltä sun täältä ja korjailla sitten matkan varrella.

Toisaalta mietin myös sitä, miten varhempien itse kankaiden järkevimpiä leikkuutapoja ei ole välttämättä yksinkertaista soveltaa nykyisiin jokseenkin standardilevyisiin ostokankaisiin. Ilman omaa kokemusta ja maalaisjärkeä suurempaa lähdettä olettaisin, että 150 cm on käsinkudottuna hankalan leveää jo vaakakangaspuissa, pystypuista puhumattakaan. Vakuuttelen itselleni, että jos jossain vaiheessa ryhdistäydyn ja tartun itse kudottuihin kankaisiini, niiden kanssa ainakin teen kaiken ajatuksella ja kunnolla. Suunnittelusta viimeistelyyn saakka. Lupaan :)

Ratkojan ollessa muuton jäljiltä teillä tietymättömillä käytin purkamiseen keväällä taottuja keritsimiä, jotka puolestaan ovat malliesimerkki siitä, miten saksissa ei ole niinkään olennaista terävyys kuin terien kulma suhteessa toisiinsa. Haaveilen marraskuun alun työkalutaontakurssista Kuggomissa ja vielä ainakin yksien saksien väsäämisestä - nyt olisi kohtuullinen käsitys siitä, miten homman olisi voinut tehdä niin paljon paremmin. Niin, ja päivän iloinen uutinen on se, että Neulakkoon linkatessani tajusin, missä kaikki kadonneiksi luullut ompeluneulani oikein ovat: Saltvikissa lahjaksi saamani neulakotelohan ne tietysti pitää sisällään. Onni sinänsä, kun huomenna pitäisi vielä saada tuon onnettoman vihreän tunikan helmat ja hihansuut käännettyä.