perjantai 12. lokakuuta 2012

Kauramaitoloimet

Säärikääreprojekti edistyy hi-taas-ti. Loimen luominen sujui lopulta ihan hyvin, jos kohta korjatessani ensimmäisen niisintäkerran virhettä tein sitten lopulta sinne toisen, onneksi vähemmän näkyvän. Ehkä on tarkoitettu, ettei säärikääreiden murtotoimikasta vaan voi kutoa symmetriseksi. Olin aika innoissani, kun huomasin, putkihulpioiden kutominen onnistui - kunnes se sitten lakkasi onnistumasta. Fiksumpi tai laajemmalla kudontakokeumuksella varustettu henkilö olisi ehkä tajunnut jo etukäteen, ettei vaakapuissa pirran kanssa kutoessa kankaan reunoja oikein voi kääntää rullalle kuluttamatta pirralla reunalankoja poikki. Mä olin kuitenkin vain ihmetellyt, miksi muinaispukuohjeissa ja näkemissäni säärikääreissä reunat on kyllä niisitty löytöaineistoa mukaillen loimivaltaiseksi palttinaksi, mutta niitä ei ole käännetty putkihulpioksi. Nyt se selvisi, kantapään kautta. Pienten salonkipuideni mukana tulleet metalliniidet ja erittäin ohut, pehmoinen loimilanka tuskin ainakaan paransivat tilannetta.

Aloituspäässä murtotoimikkaan kuvio näkyy selkeästi, vaalella kuteella ei juurikaan. Ja siellä se niisitävirhekin piileksii, toinen raita oikealta on liian leveä ja kolmas vastaavasti liian kapea. Alun jälkeen reunat kääntyvät putkihulpiolle. (Kuvat: J. Sahramaa 2012)

Sitten alkoi mennä huonommin, reunat lärpättivät katkeiluosuuksissa aika pahasti.

Lankojen runsas katkeileminen johti kriisiin, vitutukseen, loputtomaan määrään paikkailuja ja erittäin hitaaseen etenemiseen. Sitten tulikin jo työväenopiston "esiliina pystykangaspuissa" -kurssin aloitusviikonloppu, johon menin vähän sekavassa mielentilassa - kudonta-zen oli totaalisen hukassa, ja lisäksi aikatauluni kyseiselle viikonlopulle olivat vähintäänkin katastrofaaliset. Jouduinkin lähtemään kurssilta joka päivä etuajassa ehtiäkseni milloin leffafestareille, milloin tykkikeikalle kaatosateessa, ja kun loimen luonnin aikataulut muutenkin venyivät, missasin lopulta niisinnän opetuksen kokonaan. Vähän harmittaa oma hölmöys aikataulujen kanssa, mutta ehkä ehdin hahmottaa sitä osuutta lisää myöhemminkin.

Kaikesta sählingistä huolimatta olen nyt toiveikas essuloimen suhteen, vaikka se onkin ihan samaa erittäin ohkaista Pirtin lankaa kuin säärikääreloimenikin: Krista nimittäin kertoi loimen vahvistamisen kauramaidolla olevan nyt kuuminta hottia Ruotsissa, tuolla muinaiskudonnan edelläkävijämaassa (ainakin Suomeen nähden). Sitä olen nyt kokeillut vaakapuissa, ja hyvin tuntuisi toimivan: hyvin harva lanka on katkennut enää putkihulpioista luopumisen ja kauramaitokäsittelyn jälkeen. Pellavaloimeahan kudoin märkänä, mutta villaa kasteleminen vain haurastuttaa. Olin aiemminkin kuullut villaloimia käsiteltävän rasvattomalla maidolla loimen vahvistamiseksi - ilmeisesti ajatuksena on pinnoittaa lanka proteiinilla, jolloin se ei kulu hankauksesta niin helposti poikki. Miksi juuri rasvattomalla, sitä en muista kuulleeni - ja nyt tämä kauramaitovaihtoehto oli mulle ihan uutta. Etuna lienee ainakin haju, haittapuoliin kuuluu ilmeisesti se, että kumpikin maito on pestävä pois viileässä vedessä, ettei proteiini pala langan pintaan kiinni. Ei siis suoraan värikylpyyn kannata laittaa ainakaan.

Käytin kauramaidon levitykseen sumutuspulloa ja suojana pientä pyyhettä. Jotta langat eivät kuivuisi kiinni toisiinsa, olen pitänyt viriötä maitokäsittelyn ajan levällään.

Autenttisuuskannalta niin rasvaton maito kuin erityisesti kauravaihtoehtokin lienevät aika epätodennäköisiä, jonkinlainen loimen kestävyyskäsittely puolestaan ihan mahdollinen. Loimilangoissa on tosin varmasti ollut aika paljon enemmän kierrettä, ja primitiivistyyppisen lampaan pitkäkuituisen päällivillan käyttäminen langassa on vahvistanut lankaa entisestään. Sikäli onkin vähän hassua käyttää ostolankaa, joka ei ylikierteisenäkään (Suski oli tilannut sellaista essuloimiin) kestä juuri lainkaan hankausta. Mutta ehkä pystypuissa, joissa ei ole pirtaa ja niidetkin ovat langasta, lankoihin myös kohdistuu vähemmän hankausta? Loimilangan valinnan sanelevat kuitenkin ennen kaikkea käytännön syyt: ei multa todellakaan olisi löytynyt riittävästi itse kehrättyjä, edes auttavasti tasalaatuisia lankoja. Vähän vielä himottaisi ajatus itsekehrätyn langan käyttämisestä essuprojektinkin kuteena, mutta käytännössä se täytynee jättää haaveeksi. Lankaa ei ole valmiina riittävästi, eivätkä aikataulut oikein mitenkään anna periksi kehrätä paljoa lisää, jos pitäisi ehtiä kutoakin ja ehkä jossain välissä nylkeä pari pihalle mystisesti itsekseen kuollutta jänistä. Ennen aikaan olisi sentään ollut käytössä useamman kehrääjän työpanos: työkaveri lohdutteli törmänneensä graduaineistossaan toteamukseen siitä, että "vanhat ja taitavat" kehräsivät loimilankoja, ja muut sitten niitä kuteita...

Kauramaitokäsittelyn huono puoli on se, että jos haluaa maidon kuivuvan loimeen ennen kutomista, kuten pystypuukurssia opettavan Suskin mukaan olisi hyvä, kudontasessiot jäävät pienissä vaakapuissani väkisin varsin lyhyiksi. Se sopii sinänsä työpäivän lomassa kutomiseen hyvin, mutta jos olisi koko päivä aikaa kutoa, kuivumisen odottelu kävisi varmasti tuskastuttavaksi. Valistunut arvaukseni on kuitenkin, että pystypuissa, joissa loimea on esillä paljon pidempi matka ja itse kutominenkin on hitaampaa, tämä tuskin muodostuisi ongelmaksi. Kauramaitoa pitää myös muistaa ostaa - kun olin eilen sen unohtanut, käytin "käsityötuntini" sitten kehräämiseen. Yksi kesän aikana pyöritelty vyyhti valmistui ja seuraava värttinällinen vaaleaa affelankaa pääsi alulle. Yksisäikeisen langan kehräämisessä pesemättömästä villasta on muutamia hauskoja yksityiskohtia: likaisena ja rasvaisena lanka ei pyri kertaamaan itseään eli kiertymään itsensä ympärille, mutta pienikin pesu lämpimällä vedellä ja saippualla aiheuttaa vyyhtiin aikamoisen permanenttiefektin. Vyyhdin kuivattaminen pesun jälkeen painon kanssa roikkuen onneksi tasoittaa kierteen. Vyyhdin peseminen tuottaa myös melkoisen värinmuutoksen: rasvan ja lian tuottama ruskea sävy katoaa melkein kokonaan, ja Gretan villasta peräisin olevat harmaat sävyt nousevat selkeämmin esille.

Yksisäikeinen, kahden ahvenanmaanlampaan villaa sekoittaen kehrätty vyyhti pesemättömänä.

...ja sama vyyhti pestynä. Pientä itsekertautumista havaittavissa siellä täällä.

Tästä pitäisi seuraavaksi jatkaa, reunat sileänä toimikas-hulpiona. Nuppineulat ovat nyt jatkuvassa käytössä, kun alkuvaiheen paikkauskohtia pitäisi puolestaan jatkaa alkuperäisillä langoilla. Vasemmassa hulpiossa näkyykin loimen paikkauksen pitkiksi jätetyt päät, pujottelen ne vasta valmiiseen työhön.

Reilun kuukauden ajan täytyy nyt paukutella tuon loimen parissa, ja sitten pääsen testaamaan, miten kutominen pystypuissa puolestaan sujuu. Kuva-aineistoni loimen luomisesta ei nyt tosiaan ole kovin kattavaa omien juoksentelujeni vuoksi, mutta ehkä siitäkin prosessista muutama räpsy ansaitsee tulla julkaistuksi.

Loimi luotiin lautanauha-aloitukseen. Kun käytössä ei ollut tällaiselle aloitukselle sopivia luomapuita, yli kahdeksanmetrisen loimen luominen oli aikamoista juoksentelua ja setvimistä.

Vanerilaudat toki kuluttivat myös samasta ohuesta langasta tehdyt lautanauhaloimet poikki, kuinkas muutenkaan.Muuten loimen luominen sujui ihan näpsäkkäästi, aina yksi sisaruspari kankaan loimilankoja yhteen lautanauhan viriöön.

Valmis loimi jaettiin valmiiksi nippuihin eri viriöitä varteen: kankaasta on tulossa nelivartista toimikasta. Tässä ommellaan loimi lautanauhasta kiinni ylävarpaan(?)

Maikin puihin mahtuisi leveämpikin kangas. Tässä Suski mallailee niisivarpoja kohdilleen.

Tapiolan kudonta-aseman seinältä löytyi kudonta-aiheisia sananlaskuja. Aika lohdullisia, ainakin tuo "ei kangasta katkeamatonta".

Jos nyt söisi lounaansa, ehtisi tänään vielä hetken kutoakin.

1 kommentti:

Rakka Salminen kirjoitti...

Mulla jostain syystä nuo putkihulpioiden kutominen onnistui ihan hyvin kun niitä Kuggomissa tein. Tosin sit keskeltä kyllä langat napsui poikki koko ajan kun niisiä liikuttavat narut painoi niitä ennen kuin hoksasin että mistä mättää. Ehkä myös virolainen lanka oli vahvempaa sorttia.