Koirankarvaa

Talvikaudella talomuseo uinuu pakkasessa hankien keskellä - on samaan aikaan tosi kaunista ja pirun kylmää, eikä tuvassa oikein viitsi istua kovin pitkiä ajanjaksoja kerrallaan tekemässä mitään. Asiakkaita on vähän, mutta hiljaista täällä ei ole: kesäohjelman suunnittelu on täydessä vauhdissa, ja vaihtuvien näyttelyiden tilassa huiskitaan täyttä päätä kasaan ensi viikolla aukeavaa näyttelyä. Vähän on silti löytynyt aikaa rauhalliselle puuhastelullekin, ja pakkaspäivien kunniaksi olen palannut viimekesäisen koirankarvojen kehruuprojektini pariin. Usein törmää väitteeseen, että koirankarva olisi jopa villaa lämpöisempi materiaali. Omakohtainen kokemus on osoittanut, että väitteellä lienee vinha perä: ainakin Karon 70 % koirankarva - 30% villa -sekoitelangasta kudottu hartiahuivi on paitsi isompi myös merkittävästi lämpimämpi kuin mun kokovillainen. Siihen on ihana kääriytyä, kun vipeltää kontista päärakennukseen tai toisinpäin. Kohta tosin saattaa sekin ramppaaminen vihdoin olla ohi, kun tälle viikolle on jo luvattu tapettia seiniin. Eihän tämä museon remonttiaikataulu olekaan kuin vasta kolme kuukautta venynyt.

Mutta ne koirankarvat: sain viime keväänä Kirsiltä ison pussillisen vuosien aikana paimensukuista lapinkoiraa harjatessa kertynyttä karvaa. Kun katsoo Rallea, oli ensi alkuun aika vaikea uskoa, että melkein kaikki harjaamalla irronnut aluskarva on vaaleanharmaata, melkein valkoista, mutta niin se nyt vain on.

Ralle, hiljalleen kunnianarvoisan herran iän saavuttanut paimensukuinen lapinkoira. Kuva N. Talvela 2010.

Karvan pituus on kolme-neljä senttiä, eli ei mitenkään hirveän paljon. Se on pehmeää, höttöistä, näillä pakkasilla myös aika sähköistä. Kehräämisen helpottamiseksi päätin tällä kokeilukerralla sekoittaa karvaan valkoista lampaanvillaa, vaikkei se mitenkään ehdottoman välttämätöntä olisi ollutkaan. Suomenlampaankin suht lyhkäinen villakuitu on koirankarvaa pidempää, ja pesemättömästä villasta saa myös kehruutyötä helpottavaa lanoliinia.

Vasemmalla koirankarvaa, oikealla yllä karstaamatonta villaa ja alla lasten karstaamia villalepereitä. Kuvat: J. Sahramaa 2012.

Päätin nyt ottaa hyötykäyttöön lasten työpajoissa karstaamia lepereitä - kun kuitenkin karstaan villaa ja koirankarvaa yhteen, ei noiden alunperin hieman vaihteleva laatu niin haittaa. Toinen vaihtoehto on karstailla ensin villatapuleita vähän auki, ja laittaa sitten koirankarvaa päälle.

Ensin levitetään karvat karstaan...

...sitten lisätään villaa päälle, kuidun yleissuunta karstaussuuntaan.

 

Karstaamiseen tarvitaan se toinenkin käsi, joka tässä kuvassa käyttää kameraa.

Muutama veto, karvojen siirto toiselle karstalle ja muutama veto lisää, sitten villa-karva -seos on valmista irrotettavaksi piikkien suuntaisesti. Leperettä voi vähän vielä rullailla kiinteämmäksi karstojen taustapuolella.

Lepereestä tulee aika tasalaatuinen, pitää oikeasti katsoa, jotta erottaisi karvat ja villat toisistaan.

Kehräilin tuttuun tapaan värttinällä - tosin jossain vaiheessa Karon rukin kantopussia katsellessani tajusin, että nythän mulla vihdoin voisi olla varaa myös ostaa oma rukki... Vielä en kuitenkaan ole edennyt sanoista tekoihin. Vaikka lepereessä koirankarvoja ja lampaanvillaa tuntuisi olevan sekaisin ihan hyvin, vaikuttaisi siltä, että ne "tarttuvat" kierteeseen vähän eri tavoin: lankaan vaikuttaisi tulevan välillä selkeästi enemmän karvaa, välillä taas villaa. Samaa efektiä olen ollut huomaavinani myös affelankaa kehrätessä, välillä tulee enemmän päällikarvaa, välillä taas alusvillaa. Veikkaisin, että kerrattavaksi tarkoitetussa langassa sillä ei ole valtavasti väliä.

Jos muutaman iltapäivän vielä kehräisi ja kertaisi, olisi ensimmäinen koirankarva-villa -vyyhti valmis. Sitä olen alustavasti vähän lupaillut Kirsille... Ehkä vielä joku päivä saisi kuitenkin aikaiseksi sen verran lankaa omaan käyttöön, että voisi tehdä pipon ja lapaset itselleenkin. Kokeiltavaakin riittäisi: voisi kehrätä silkkaa koirankarvaa paksumpana ja ehkä jättää yksisäikeiseksi, tai sekoitella vaaleaan karvaan tummaa villaa. Ehkä tosiaan pitäisi ostaa se rukki, niin kehruunopeuskin nousisi ja ehtisi kokeilla enemmän. Hmm hmm hmm... :)

Ylhäällä Karon koitankarvahuivi ja -baskeri, alla mun sekoitevärttinä ja valmis yksisäikeinen kerä.

Ensi sunnuntaina muuten hiihdetään Hiiden Hirveä, tervetuloa sankoin joukoin Pukkisaareen hiihtämään, katsomaan ja kannustamaan!