Kasvien maailmaa

Kun päivä yllättäen vapautui, olen sittenkin pääsemässä kirjahistoriallisen seuran järjestämään Kasvien maailmaa -seminaariin la 14.3. Menee vähän päällekkäin erään leffaillan kanssa, mutta ehkä siihen ei mikään kaadu - ohjelman mielenkiintoisin osa nimittäin tulee vasta ihan lopuksi:

XIII kirjahistoriallinen seminaari 14.3.2009 klo 10-16

Kasvien maailmaa

Tarua, kauneutta ja hyötykäyttöä vanhojen julkaisujen valossa

Paikka: Cercle Franco-Finlandais ry, Meritullinkatu 20 A, Helsinki

Ohjelma

10.00 Tilaisuuden avaus

Dos. Henry Väre, Vanhat yrttikirjat Dioskorideesta Til-Landziin

Dos. Henry Väre, Kasvitiede Suomessa ennen Linnétä

12.00-13.30 Lounastauko (omatoiminen)

13.30 Professori, LKT Arno Forsius, Kasveista lääkkeiksi

14.15 Kahvitauko

14.30 Toimittaja Seppo Oja, Kasvit ja yrtit Ruotsin vallan virallisjulkaisuissa

15.15 Konservaattori Aki Arponen, Kasvivärjäystietoa 1700- ja 1800-luvuilta

16.00 Loppukeskustelu ja tilaisuuden päätös

---

Olen viime päivien aikana hiljalleen oivaltanut, miten valtaisa määrä erilaisia käsityöprojekteja mulla onkaan kesken. Ajatus on vähän ahdistava, mutta palaan siihen myöhemmin.

Viimeaikaisia

Very Italian Persons. Kuva: J. Häkkinen

Renessanssi-pelistä on nyt melkein viikko, ja siellä oli oikeastaan jopa hauskempaa kuin odotin. Pukukin onnistui ihan kohtuullisesti, vaikkei muutamille luomuksille vetänytkään vertoja. Kuvia on ilmaantunut nettiin hyvin vähän, nyt harmittaa, etten jaksanut kuvauttaa itseäni täydessä tällingissä omalla kamerallani. Toisesta Jennin ottamasta kuvasta leikatussa palassa näkyy edes vähän pääntien linjaa ja lopulta puvun kanssa samasta kankaasta tehtyjä hihoja.

Kuva: J. Häkkinen

Sain eilen töissä loppuun jo lokakuussa aloittamani lampaannahkojen pehmityksen. Oli hiljalleen jo aikakin, sillä keskeneräiset taljat veivät aika lailla tilaa museon alakerran pakkasessa, ja seuraavat neljä Kemiön teurastamolta tilaamaani lammasta odottavat jo ulkovarastossa säiden lämpenemistä niin, että viitsii taas työskennellä enemmän ulkona. Olen varsin tyytyväinen lyhyeen ja vaaleanruskeaan taljaan, josta tuli paikoin ihan mielettömän pehmeä. Pitempikarvainen tumma puolestaan jäi vähän ratisevaksi, mistä ei toisaalta sen suunnitellussa käytössä makuu- ja istuinalustana ole suurempaa harmia. Jos ja kun noita taljoja kevään mittaan kertyy, täytyy ommella savustusteltta kasaan jossain välissä. Parista lampaasta haaveilen tekeväni nahkaa, jos vain aika ja jaksa riittävät parkin kanssa säätämiseen. Useampi huhtikuun työnäytös on joka tapauksessa nahkatöitä...

Muuten olen lähinnä tullut siihen tulokseen, että heti kun on rahaa, ostan Dominique Cardonin kirjan Natural Dyes: Sources, Tradition, Technology and Science. Tänään kirjastosta kotiin kantamani yli seitsemänsataasivuinen järkäle sisältää tietoa yli 300 värikasvista ja 30 väriä tuottavasta eläimestä jaoteltuna värjäävän kemiallisen aineen mukaan, noiden aineiden molekyylirakenteet, tietoa kasveista itsestään, niiden levinnäisyydestä, historiallisesta käytöstä, nimistä eri kielillä... Ja hillittömän määrän värikuvia. Huokaus. Tahtoo.

Tahtoisin tosi kovasti myös tilata jotakin Naturtuchen tolkuttoman ihanaa villaa kaikista noista pinoissa odottavista huolimatta. Vielä on huominen aikaa päättää, sorrunko vai en.

Syrjähyppy Venetsiaan

Pitäisi tehdä seminaariesitelmän kalvot valmiiksi, mutta olen taas eksynyt pukuhaaveilun pariin. Olen menossa viikonloppuna Festevolmente-larppiin, joka sijoittuu vuoden 1508 Venetsiaan - hahmokseni sain salaperäisen nuoren Elena-kurtisaanin, joka on vastikään noussut seurapiirien tietoisuuteen. Hetken pohdinnan jälkeen päätin yrittää rakentaa venetsialaistyylisen puvun vanhoja pukujani kierrättämällä - useat vaatteet, jotka on ommeltu silloin, kun olin itse Elenan tapaan 18, eivät yllättäen mene enää sellaisinaan päälleni.

Vittore Carpaccio, 1505: Two Venetian Courtesans

Otin lähtökohdaksi vuonna 2001 Austen-peliin persikanvärisestä silkistä tehdyn empire-puvun (valitettavasti siitä ei löydy kuvaa), johon en ole enää vuosiin mahtunut. Korkean vyötärölinjan vaatteissa ongelma ei ole niinkään sinänsä myös pyöristyneessä mahassani, vaan radikaalisti levenneissä hartioissa ja käsivarsissa: viimeksi kokeillessani sain käteni mahtumaan puvun hihasta melkein kyynerpään kohdalle asti. Ratkottuani hihat irti kokeilin pukuun viime kesänä Tahto ja velvollisuus -peliä varten tehtyä uutta hakaskiinnitystä, joka meni kiinni juuri ja juuri - olen selkeästi paitsi aiempaa itseäni myös pukua lainannutta tyttöä isompi. Se saa nyt kuitenkin tällä erää välttää. Puvun pääntien linja on neliskanttinen eikä ollenkaan niin avoin kuin esimerkiksi ylläolevilla leideillä, mutta onneksi myös neliskanttinen decolté saa tukea maalaustaiteesta. Joka tapauksessa joudun laittamaan siihen päälle jonkun huivin tai vastaavan, etteivät vetoa sietämättömät hartiani sano sopimustaan irti.

Albrecht Durer, 1505: Young Venetian Lady

Katselin sillä silmällä myös aluspukujani: kaikki pellava-alusmekoni ovat tarkoitukseen aivan liian peittäviä, vanhanaikaista mallia ja karkeaa kangasta. Löysin lopulta barokkityylisen vanhojentanssipukuni kermanvärisestä silkistä valmistetun alusmekon, jonka kaula-aukon avoimuus ei ainakaan jää jälkeen venetsialaisneitojen anteliaista puvuista. Tämä puvun sovittaminen oli edellistä hilpeämpi episodi - pitkän kiemurtelun jälkeen pääsin kyllä sisään mekkoon, joka istui erinomaisesti vyötäisiltä ja kohotti kauniisti rintoja, mutta sinnikkäistä yrityksistä huolimatta en päässyt sieltä enää pois. Tämä johti myös FB-statukseni muuttumiseen muotoon "apua olen vankina tässä tolkuttoman avokaulaisessa liian tiukassa silkkimekossa, voisiko joku pelastaa mut?" Lopulta ei auttanut muu kuin leikata mekko keskeltä halki normaalin elämän jatkumisen mahdollistamiseksi.

Suunnittelen laittavani siihen eteen nyt tiheäkön nyörityksen, joka mahdollistaa sekä mekon pukemisen suuremmitta ongelmitta että sen käytön aluspukuna aiempaan tapaan. Historiallista perusteluja aluspukujen nyöritykselle en tunne, ja tämän ratkaisun pohja onkin puhtaasti käytännöllinen. Kuitenkin jotkut esimerkiksi kuningas Vaclavin Raamatun kuvituksessa esitellyt mekot ovat niin tiukkoja, että vaikea kuvitella neitojen mahtuneen niihin ilman jotain kiinnitystä. Toisaalta kyseessä voi olla myös naiskauneuteen mieltyneen kuninkaan silmää hivelemään suunniteltu fantasiakuvitus, jolla ei ole pohjaa todellisissa aluspuvuissa.

Muutamat aluspuvussa aikoinaan tekemäni ratkaisut ovat melko hassuja, toteutus aika ajoin hieman kehno (jotain mäkin olen sentään vuosien varrella oppinut), eivätkä pitsit kai vielä oikein sovi 1500-luvun alkuun, mutta ne voi jättää piiloon ja muutenkin kierrätysalusmekko saa nyt kelvata. Sen sijaan puvun vain kyynärvarteen ulottuvat hihat ovat renessanssipursuiluun aivan liian vähäiset, ongelma, josta ajattelin selvitä harsimalla niiden päälle runsaat irtohihat ohuesta valkoisesta puuvillasta. Vähän hirvittää, miten paljon kaikki nämä sekavat sovellutukset näkyvät jokseenkin ohuiden pukukankaiden läpi, mutta tässä projektissa ja tällä aikataululla mulla ei ole suurta intoa tai aikaa tarkkuuteen ja suurempaan paneutumiseen. Kun nyt ehtisin ommella nämäkin suunnitellut modaukset käsin viimeistään huomenna töissä.

Silkkisen aluspuvun hiha näkyy vihreän vanhojentanssipuvun pienen puhvihihan alta, ja kaula-aukon pitsireunusta kurkistaa pääntiellä. Kuva: A. Valkama 2000.

Viimeiseksi varsinaiseksi palaseksi jää päällispuvun irtohihojen valmistaminen. Sen suurin ongelmakohta on kangas: useammissa periodikuvissa hihat näyttävät olevan jonkinlaista brokadia (kuten toki yleensä puvutkin), ajoittain ehkä samettia tai silkkiä. Sinänsä ihan sama, sillä sekä väriltään että ominaisuuksiltaan täysin sopivaa kangasta mulla ei ole suoraan mistään noista kategorioista. Sitä persikanväristä silkkiä on jäljellä jonkin verran, mutta se on niin ohutta, ettei siitä ainakaan vuorittamatta saa samanlaista vaikutelmaa kuin kuvissa - lisäksi sitä on mitä luultavimmin liian vähän tai ainakin kangas on omituisen muotoisina paloina. Kermanväristä samettia löytyisi, mutta se tuntuu aluspuvun valkoisten hihojen kanssa tylsältä vaihtoehdolta, ja persikansävyinen thai-silkki puolestaan heikohkosti periodiin sopivalta. Ehkä teen vielä toivioretken vintin syövereihin ennen asian lopullista päättämistä.

Kangaskauppaan päätymistä yritän välttää, sillä alkuvuoden kankaan- ja langanostokielto ei ole mitenkään syyttä julistettu. Jälkimmäistä rikoin vaihteeksi viime viikolla, mutta siihen oli hyvä syy, kun keskeneräisestä neulakinnastyöstä uhkaa loppua lanka. Johonkin nauhaan tai nyöriin saatan tässä pukuprojektissa vielä sortua irtohihojen kiinnityksen suhteen. Lopuksi täytyy vielä ihmetellä päällispuvun koristeluja: sen kaula-aukossa on tummaa oranssia koristenauhaa, jonka korvaamista jollakin toisella nauhalla harkitsen, ja vyötärönauhaksi voisi kenties laittaa jotakin kimaltavaa. Mutta ne viimeistelyt jäävät luultavasti loppuviikkoon elleivät perinteiseen tapaan viime hetkeen pelipaikalle.

Nyt vinttiin katsomaan, löytyisikö sen kätköistä jotain kivaa.

Värianalyysimenetelmät tapetilla

Hoh. Seminaarityön valmiiksisaattaminen on aika tuskaa, vaikka materiaali on ihan hyvin kasassa enkä voi syyttää tyhjän paperin syndroomaakaan: yhdeksän sivua sekalaisia muistiinpanoja ja ranskalaisia viivoja on jo kirjattu. Tämän illan aikana niistä pitäisi saada aikaiseksi jotenkin järkevä ja koherentti noin viisitoistasivuinen teksti, joka toimittaa oikolukuun ja tarkistettavaksi - varsinainen palautus on onneksi vasta torstaina, joten saatan keritä tehdä liitteetkin. Ajatukseni oli alunperin kirjata työnteon vaiheita laajemmin täällä, mutta eipä siitä olisi paljoa matkan varrella irronnut. Laitan varsinaisen työn nettiin sitten, kun se on käynyt seminaarissa ja graduohjaajallani kommentoitavana.

Aiheenahan tosiaan ovat arkeologisen tekstiilin värin analysoimiseen käytettävät menetelmät, joista en ole ainakaan tähän mennessä löytänyt yhtään järkevää kokonaisesitystä. Useimmissa yleisemmin tekstiileihin keskittyvissä julkaisuissa, kuten suomalaisissa muinaispukukirjoissa, aihe kuitetaan varsin pintapuolisesti. Dyes in History and Archaeology -sarjassa ja muissa tieteellisissä lehdissä julkaistut artikkelit puolestaan ovat luonteeltaan erittäin teknisiä ja usein keskittyneet kuvaamaan tiettyä analyysiprosessia lähes työohjeen tavoin - tästä on varmasti paljon hyötyä niille, jotka analyysejä tekevät, mutta se myös tekee tekstien oleellisen sisällön hahmottelun mulle huomattavan vaikeaksi. Ja kuitenkin, erityisesti rekonstruktioita tai muuten vaan histelvaatteita valmistaessa sillä, millä aineilla ja menetelmillä värjäykset suoritetaan, on lopputuloksen kannalta huomattavasti merkitystä.

Lukemieni artikkelien kemianteknisyydestä huolimatta olen jo nyt paljon viisaampi kuin aloittaessani - ehkä jossain vaiheessa kasvanut ymmärrykseni muuntuu myös muille ymmärrettävään tekstimuotoon. Tänään Billy&Charlien paketissa tullut Pyhä Katariina katselee mua kannustavasti pöydänkulmalta. Pari helyä pääsi jo hattuunkin:

Paluu keskiaikavaatteiden pariin on edessä heti, kun tämä kirjoitusurakka on saatettu päätökseen. Tosin tavoitteena on saada tämän kevään aikana myös toinen luku gradua kasaan - mahdollisesti kuitenkin huomattavasti vähemmän raskaasta aiheesta.

Seminaarityö ja värjäyskemiaa

Uuden tietokoneen, käyttöjärjestelmävaikeilun ja tiedostojen siirron lomassa olen yrittänyt aloittaa seminaarityön tekemisen. Tarkoitus olisi saada aikaiseksi se osa gradua, joka käsittelee erilaisia tapoja analysoida arkeologisen tekstiilin alkuperäistä väriä ja käytettyä väriainetta. Aikaa ei varsinaisesti ole liikaa: tästä palautukseen neljä ja puoli viikkoa. Ei niin, että itse työn täytyisi olla niin laaja, alle 20 sivua, mutta niiden pitäisi olla ajateltuja ja pureksittuja sivuja. Syvempi tietoni ja ymmärrykseni aiheesta on vielä kohtuullisen vähäinen, mutta vanhoja aineistojani läpikäymällä uskoisin kykeneväni saamaan jostain langanpätkästä kiinni. Ja jos hyvin käy, saan Dyes in History and Archaeology -lehdet lukusalilainaan ensi viikon alussa. Niiden avulla pitäisi olla mahdollista päästä vähän enemmän eteenpäin. Huono puoli tässä kaikessa on se, että erinomainen käsityömaniaputki katkesi, ja olen tänään ja eilen keskittynyt lähinnä aloittamisvaikeiluun ja satunnaiseen säätöön. No, ehkä tässä ehtii vielä joku päivä ommellakin.

Verstasta vailla

Sormissa on pieniä viiltohaavoja ja niissä hiomisesta tullutta metallipölyä, mikä tekee olon kovin kotoisaksi. Tämän illan puuhastelun, puukonkahvan muotoilun ja viimeistelyn, ongelma on ollut nimenomaan siinä, että olen kotona: vuoleminen, viilaaminen, hiominen ja öljyäminen onnistuvat kyllä tietyin rajoituksin olohuoneessakin, mutta leikkisän kissan suosiollisella avulla aikaansaatu sotku oli ennen imurointia kohtuullisen hirveä. Eikä kirjahyllyn työtasoon kiinnitetty pikkuinen ruuvipuristin täysin vastaa ominaisuuksiltaan höyläpenkkiä, jos kohta tarpeen vaatiessa asiansa ajaakin. Ollapa oma verstas, autotalli tai mikä tahansa sellainen työtila, jossa voisi rauhassa levittäytyä ja sotkea!

Sovellettu työpöytä ja surkean pieni saha

Mut on Kuggomissa hemmoteltu pilalle hyvillä työkaluilla ja -tiloilla, joten tuntui joka tapauksessa hyvältä huomata, että tammikahvan teko onnistui myös ihan puukolla muotoilemalla. Messinki- ja eebenpuuheloihin käytin Porvoon Vanhasta rautakaupasta ostamaani jokseenkin järeää viilaa, ja peritystä työkalukaapista löytyi ilokseni paria eri hiomapaperia. Voisin kyllä harkita ostavani vielä jotain 60 ja 400:n väliltä... Saatuani pinnan suunnilleen sileäksi (jätin jonkin verran vuolujälkiä), pyyhin sen kostealla ja öljysin Ikean mineraaliöljyllä. Mieluummin olisin käyttänyt pellavaöljyä, mutta täällä kaupungissa mennään nyt sillä, mitä on. Ajattelin öljytä kahvan vielä toisen kerran ennen nukkumaanmenoa, ehtii sitten kuivua ainakin huomiseen ennen kuin alan ommella tuppea - rasvatahrat nahassa eivät ole erityisen hyvän näköisiä.

Puukko keittiön pöydällä kuivumassa

Töissä huomautettiin, että olen näköjään taas maanisessa vaiheessa, ja se taitaa pitää paikkansa: mielihalu aloittaa jatkuvasti lisää projekteja ja jatkaa vanhoja on todella suuri. Kankaanleikkuun, ompelun ja neulakintaan tekemisen lisäksi sain eilen vihdoin koottua jo vuosia sitten lahjaksi saamani pienet salonkikangaspuut ja luonnonharmaa pellavaloimi odottaa kassissa luomistaan. Huomiselle on tupenteon lisäksi sovittu korjausompelupäivä, ja sunnuntaina suunnittelin palaavani töissä vihdoin keskeneräisten lampaantaljojeni pehmittämisen pariin. Nähtäväksi jää...

Keksiaikavaatteita

Huomaa, että pitäisi tehdä kouluhommia, kun ompeluinnostus on aivan valtaisa. Posti toi viime merkinnässä tilaamani Lontoon kaupunginmuseon Textiles and clothing 1150-1450, ja sen lisäksi olen lueskellut Tukholmasta vuosi sitten ostamaani Else Marie Gjutarpin Hurusom man sig klädde - En bok om medeltida dräkt -kirjasta, joka on varsin kohtuullinen kevyt yleiskatsaus erityisesti gotlantilaiseen keskiaikaiseen pukeutumiseen. Osansa lienee silläkin, että saimme vihdoin pelin julkaistua, ja 1400-luku on ollut jokseenkin pinnalla yli koko joululoman.

Eilen käytin suurimman osan päivästä yhden vaaleanharmaan villakankaan silppuamiseksi erinäisiksi palasiksi - ehkä vielä enemmän aikaa meni sen käsittämiseen, miten miesten sukallisen lahkeen jalkaosa oikein menee. Lopulta sain piirrettyä kaavat yhden lontoolaisen sukan mukaan, ja ensimmäisen sovituksen perusteella tuntuisivat olevan ihan toimivat.Kuvalähde: http://www.personal.utulsa.edu/~marc-carlson/cloth/london.html

Omassa kaavassani tein sellaisen epähistoriallisen sovelluksen, että tein jalkapohjasta puolisen, enkä tuollaista symmetristä soikiota. Perustelen sitä sillä, että jos tuollaista kaavaa rakentaa tyhjästä, eli mun logiikallani piirtämällä jalan mukaan, niistä tulee erikseen oikea ja vasen melko väkisin. Neulakossa opetetaan tekemään sukat kokonaan ilman pohjapalaa: Keskiaikainen kangassukka.

Alunperin lähdin leikkaamaan samaisesta kankaasta kohtuullisen istuvaa alusmekkoa, jossa on varsin yksinkertainen, suoriin paloihin ja kiiloihin perustuva kaava (esim. Bokstenin suomies). Ajattelin kuitenkin tehdä mekkoon kainalokiilan sijasta samanlaisen käden taakse tulevan kolmionmuotoisen kiilan, jollaista Matilda la Zouche näyttäisi käyttävän kaikissa puvuissaan, näin:

Kuvalähde: http://matildalazouche.livejournal.com/1365.html

Raportoin sitten, miten se tuntuisi toimivan. Lopputulokseen pääsemiseen voi kuitenkin mennä hetki, koska ensimmäistä kertaa eläissäni ajattelin ommella ja huolitella myös pitkät sisäsaumat käsin. En jatkossakaan aio luopua ompelukoneesta muiden ihmisten vaatteiden tai kovin kiireisten projektien kohdalla, mutta omat viikkari- ja keksiaikahistelini yritän jatkossa tehdä neulalla. Taustalla lienee lähinnä ryhmäpainostus, kun kaikki muutkin tekevät nykyään niin, mutta myös se, että kun kerran on aikaa ja mahdollisuuksia, niin miksei. Nykyään käsinompeluni jälki ei edes ole niin hirveää kuin joskus aikanaan.

Kankaanlopun suhteen harrastin aika luovaa kaavoittamista:

Olen siinä käsityksessä, että usein hartiahuppuja olisi tehty erinäisistä yhteen ommelluista jämäpaloista, kuten järkevää olisikin. Tämä menee sikäli kuvioon, että sekin on tehty nimenomaan jämäpalasta, jos kohta se varsin suuri ja yhtenäinen olikin. Ehkä pääsen kokeilemaan tilkkusilpun hyödyntämistä seuraavalla kerralla.

Ja kun nämä on tehty (osa on lahjoja, eli toivottu valmistumisaikataulu on vähän eri kuin omissa mekoissa), on edessä se yksi vaaleanruskea kangas, ja sitten se ohut marjapuuronvärinen villa ja sitten... :)

Loppuun vielä pari hyödyllistä linkkiä:

Heather Rose Jonesin hämmentävästi nimetty, mutta havainnollinen Archaelogical Sewing, joka esittelee käsinompelun eri saumatyyppejä.

Marie Chantal Cadieuxin Front-laced Kirtles, jossa on paljon kuvalähteitä kirtleistä yksityiskohtiin painottuen.